Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Tampereen kouluverkkosuunnitelma ja erityisopetuksen uudelleenjärjestelyt

Sunnuntai 21.2.2010 klo 16.12 - -Esko Erkkilä-


Tampereen kouluverkkosuunnitelmaan liittyvät monet seikat ovat saaneet farssinomaisia piirteitä.

 

Vaihtoehtoja oli ainoastaan virkahenkilöiden mielestä, sillä lähes alkuperäinen suunnitelma juntattiin läpi ilman, että kaupunkilaisia olisi todellisuudessa kuultu.

 

Yksi hyvä päätös kouluverkkouudistuskeskustelun aikana syntyi - erityisopetuksen osalta otettiin aikalisä ja päätettiin, että linjaukset sen osalta tehdään vasta vuonna 2012.

 

Aika kuluu ja vuosi 2012 on tuossa tuokiossa. Erityisopetuksen osalta valmistelutyö on käynnistettävä välittömästi.

 

Vuosi 2012 on erityisopetuksen uusien linjausten kannalta otollinen, sillä kunnallisvaalivuotena mahdollisuudet saada myös vähempiosaisten sanoma kuuluville on parempi kuin vaalien välivuosina.

 

Virkahenkilöt vakuuttelivat, että kouluverkkouudistuksen valmistelutyö kesti kolme vuotta. Uskokoon ken tahtoo. Todellisuudessa julkinen kouluverkkokeskustelu alkoi joulukuussa 2009 ja päätökset runnottiin läpi parissa kuukaudessa. Kuntalaisdemokratiasta vähät välitettiin.

 

Virkahenkilöt tapaavat paisutella nettipalautteen merkitystä - näin tapahtui kouluverkkokeskustelussakin. Väitän, että nettivalmisteluun osallistui ainoastaan pieni vähemmistö niistä kaupunkilaisista, joiden perhettä ja lapsia kouluverkkouudistus koskettaa tulevina vuosina.

 

Jos erityisopetuksen uudelleenjärjestelyt aiotaan saada valmiiksi v. 2010, niin valmisteluaikaa on ainoastaan parisen vuotta. Se on perin lyhyt aika.

 

Peräänkuulutin Nekalan koululla 15.2.2010 järjestetyssä yleisötilaisuudessa, että valmistelun pitää olla avointa ja siihen pitää osallistua erityislasten vanhemmat, opettajat sekä erilaiset yhdistykset.

 

Aamulehti referoi puheenvuoroani 16.2.2010 ilmestyneessä numerossaan näin:

 


"Esko Erkkilä yllättyi positiivisesti siitä, ettei Saukonpuiston koulua ollakaan lakkauttamassa vuonna 2015, vaan tarkoitus on laatia tulevaisuuden suunnitelma vuoden 2012 loppuun mennessä. Hän toivoi, että valmistelu on avointa ja siihen otetaan mukaan opettajat, vanhemmat ja yhdistykset."


 

Yhdistyksillä tarkoitin erityislasten vanhempien muodostamia yhdistyksiä, joita Tampereella on lukuisia.

 

Asiantuntijayhdistyksistä voidaan mainita mm. seuraavat:

 

 

Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry

Tampereen seudun CP-yhdistys ry

Pirkanmaan Dysfasiayhdistys ry

Kynnys ry

Tampereen seudun Aspergin syndrooma- ja Autismiyhdistys ry TSAU!

Pirkanmaan ADHD-yhdistys ry

 

Luettelo ei ole kattava, mutta antaa kuvan asiantuntijayhdistysten monipuolisuudesta. 

 

Tampereen kaupungin vammaisneuvosto on kokoava elin ja sen mielipiteet on erityisopetuksen suunnittelussa otettava täysimääräisesti huomioon.

 

Opetusympäristöllä on kaikessa opetuksessa keskeinen rooli ja erityisopetuksen osalta oikean opetusympäristön rooli korostuu.

 

Esitän, että erityisopetuksen osalta kouluverkkokeskustelu aloitetaan välittömästi ja valmistelussa kuullaan perusteellisesti niitä yhdistyksiä, jotka toimivat erityislasten piirissä.

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry, Tampereern seudun CP-yhdistys ry, Pirkanmaan Dysfasiayhdistys ry, Kynnys ry, Tampereen seudun Asperbin syndrooma- ja Auttismiyhdistys ry TSAU!, Pirkanmaan ADHD-yhdistys ry


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini