Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Hyvä idea?

Sunnuntai 21.3.2010 - -Esko Erkkilä-


Kaupungilla kerrotaan hyvästä ideasta hyödyntää Tampereen kaksi lumivuorta, jotka ovat syntyneet kaduilta ja kadunvarsilta kuljetetusta lumesta.

 

Lumivuoret sijaitsevat Lielahdessa sekä Aarikkalankadulla. Vuoret tavoittelevat käsittämätöntä kahdenkymmenen metrin korkeutta.

 

Ainakin Lielahdessa lumivuoren täyttämiseen tarvitaan isoja koneita kolmessa eri kerroksessa - ensimmäisenä työn tekee maan tasolla iso kauhakuormaaja, joka nostaa kuorma-autojen kippaaman lumen jonnekin kolmen…neljän metrin korkeuteen, toisen vaiheen suorittaa vajaan kymmenen metrin korkeudella kasalla työskentelevä kaivuri, joka nostaa lumen yli kymmenen metrin korkeuteen ja ylimpänä koneena lähes lumikasan päällä toimiva kaivuri nostaa lumen maanpinnasta n. parinkymmenen metrin korkeuteen.

 

On ennakoitu, että lumikasat sulavat Jaakonpäivän tienoilla - vuosilukua tosin kukaan ei uskalla ennustaa.

 

Siihen ideaan:

 

Idea on kuulemma se, että lumivuorten sisälle koverrettaisiin isot lumiluolat ja niihin kuljetettaisiin kaikki Tampereen kaupungin turhuudet.

 

Lautakunnat, johtokunnat, liikelaitokset ja muut turhat elimet olisi kuulemma hyvä kuljettaa lumivuorten sisään koverrettuihin onkaloihin. Siellä ne odottaisivat kevään edistymistä ja sitä, että kaikki turhuudet sulamisvesien myötä soljuisivat Näsijärveen ja Pyhäjärveen!

 

Onko kaupungilla liikkuva idea mielestäsi hyvä ja mitä Sinä haluaisit kuljettaa lumivuorten sisään koverrettaviin lumiluoliin?

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: Lielahti, Aarikkalankatu


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini