Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Nautinnollinen kuoroelämys Tampereen Yliopistolla 18.4.2010

Keskiviikko 5.5.2010 - -Esko Erkkilä-


Kanerva-kuoro ja Soitinyhtye järjestivät kevätkonsertin Tampereen Yliopistolla 18.4.2010.

 

Yliopiston 650-hengen juhlasali oli lähes viimeistä paikkaa myöten täynnä.

 

Erkkilän perhe osallistui tähän elämykseen kolmen hengen voimin. Osallistuminen Kanerva-kuoron konserttiin oli meiltä jo toinen. Tämänkertaista osallistumista edesauttoi se, että päätimme Palokallion Omakotiyhdistys ry:n hallituksessa sponsoroida omakotiyhdistyksen jäsenten osallistumista konserttiin kymmenellä eurolla henkeä kohti!

 

Kanerva-kuoro on vuonna 1945 perustettu harrastepohjainen Tampereella toimiva sekakuoro. Kuorossa toimii noin 30 aktiivista laulajaa (20 naista ja 10 miestä). Kuoron yhteyteen kuuluu noin kymmenhenkinen soitinyhtye, joka on mukana säestämässä isommissa konserteissa. Kuoronjohtajana toimii kapellimestari Viena Tiinus.

 

Viena Tiinus on palokalliolaisia ja hän on toiminut Kanerva-kuoron taiteellisena johtajana vuodesta 1997 lähtien.

Kapellimestari Viena Tiinus on valmistunut Petroskoin konservatoriosta kapellimestariksi ja musiikinopettajaksi. Päivätyökseen hän toimii yrittäjänä omassa, vuonna 2006 perustetussa yrityksessä Musiikkikoulu Elegia, Kalevanpuistotie 7. Koulussa saa opetusta mm. pianonsoitossa ja musiikinteoriassa.

Konsertissa oli kyse Kanerva-kuoron 65-vuotisjuhlakonsertista.

Ohjelmassa oli yhteensä kymmenen Kanerva-kuoron esittämää teosta. Konsertin toisena esityksenä oli suosikkini eli Giuseppe Verdin säveltämästä Nabucco-oopperasta hebrialaisten orjien kuoron esitys. Olen ollut mieskuorotoiminnassa mukana ja pidän tätä esitystä laulajien kannalta vaikeana, mutta paljon antavana onnistuessaan - Kanerva-kuoro onnistui esityksessään.

 

Omakotiyhdistyksemme hallituksen jäsen ja taloudenhoitajamme Seppo Viljamaa oli solistina, kun kuoro esitti venäläisen kansanlaulun Krysanteemi. Seppo on taitava esiintyjä ja hänen sooloesitystään oli ilo kuunnella.

Kolmantena palokalliolaisena Kanerva-kuorossa esiintyy monipuolinen musiikkimies Rauno Kouhia.

Kanerva-kuoro ja Soitinyhtye olivat saaneet 65-vuotisjuhlakonserttiinsa vieraileviksi esiintyjiksi taiteilija Viktor Klimenkon sekä Pietarin balalaikat.

 

Klimenko on taiteilijauransa aikana saanut 10 kultalevyä ja 2 platinalevyä.

 

Pietarin balalaikat on esiintynyt Kanerva-kuoron konserteissa aikaisemminkin. Balalaikka on vanha venäläinen kansansoitin ja sen historia tunnetaan tataarien parissa ainakin 1600-luvulta saakka.

 

Viktor Klimenko on edelleen parhaassa vedossa ja hänen esiintymisensä suorastaan villitsi konserttiyleisön.

 

Kiitän Kanerva-kuoroa ja Soitinyhtyettä sekä Viena Tiinusta, Seppo Viljamaata ja Rauno Kouhiaa hienosta taide-elämyksestä.

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: Tampereen Yliopisto, Kanerva-kuoro, Viena Tiinus, Seppo Viljamaa, Rauno Kouhia, Viktor Klimenko, Pietarin balalaikka, Palokallion Omakotiyhdistys


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini