Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Miksi politiikassa on niin vaikeaa antaa tunnustusta toiselle?

Lauantai 8.4.2017 - -Esko Erkkilä-

Olemme näinä päivinä saaneet lehtien vaalimainoksissa ja sosiaalisessa mediassa tutustua tuskastumiseen saakka kuntavaaliehdokkaisiin, jotka hokevat minä, minä, minä ja vielä kerran minä.

 

 

En ole vielä tavannut ilmoitusta ja tai some-kirjoitusta, jossa ehdokas olisi antanut tunnustusta toiselle poliitikolle.

 

 

Yritän tehdä poikkeuksen ja annan tunnustusta muutamalle tamperelaispoliitikolle, jotka eivät kuulu kanssani samaan taustaryhmään:

 

 

 

IMG_83552.JPG

 

 

Tässä kuvassa heistä kaksikin eli oikealla SDP:n Atanas Aleksovski ja vasemmalla Vasemmistoliiton Mikko Aaltonen.

 

 

Atanas Aleksovski käytti Aamulehden vaalipaneelissa 5.4.2017 kaksikin merkittävää puheenvuoroa.

 

 

Aleksovskin puheenvuoroista ensimmäinen pelasti Eteläpuiston tuholta, kun hän totesi, että emme halua uutta Ratinaa.

 

Toinen Aleksovskin puheenvuoroista puolestaan pelasti Tampereen kaupungin täysin turhalta menolta, kun hän ilmoitti haluavansa purkaa Vanhan Tavara-aseman.  

 

 *********************

 

Kuvassa vasemmalla oleva apulaispormestari Mikko Aaltonen saa tunnustukseni siitä, kun hän ja…

 

 

 

IMG_8392.JPG

 

 

…apulaispormestari Leena Kostiainen (Kokoomus) sekä…

 

 

 

IMG_8391.JPG

 

 

..apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki (Vihreät) hankkivat Tampereen kaupungin rahoituksen Tampereen Kaupunkilähetyksen ylläpitämälle ”Iltalinjalla” –toiminnalle.

 

 

Toki rahoitusratkaisu koskee nyt vain kuluvaa vuotta, mutta uskon rahoituksen hoituvan myös tulevina vuosina.

 

 

 

IMG_8389.JPG

 

 

Yhteenvetona totean, että annan mieluusti tunnustukseni em. asioiden hoitamisesta;

 

  • SDP:n Atanas Aleksovskille

  • Vasemmistoliiton Mikko Aaltoselle

  • Kokoomuksen Leena Kostiaiselle

  • Vihreiden Anna-Kaisa Heinämäelle

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vaalimökit, Miksi ehdokas ei anna tunnutusta toiselle ehdokkaalle?, Atanas Aleksovski, Leena Kostiainen, Mikko Aaltonen, Anna-Kaisa Heinämäki,