Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Evankelis-luterilainen kirkko on korona-kriisin aikana osoittanut notkeutensa

Keskiviikko 13.5.2020 - -Esko Erkkilä-

Tuskin olen ollut ainoa, joka on pitänyt evankelis-luterilaista kirkkoamme sinänsä kansalaisten sielunelämää hyvin palvelevana, mutta jäykkänä, kaavoihinsa kangistuneena – jopa byrokraattisena.

 

Olen monta kertaa omaisten surupöydässä istuneena arvostellut samassa pöydässä istuneille kirkkoherroille kirkkoamme muotoköyhyydestä ja tämä havaintoni perustuu siihen, että olen elämäni varrella saanut läheltä seurata ortodoksikirkkoa ja sen kirkollisia tapahtumia – anoppini kun oli syntynyt Salmin Mantsinsaarella ja monesti sain osallistua anoppini sisarten ortodoksisiin ja muotorikkaisiin hautajaismenoihin.

 

**************************

 

Olen korkeintaan jonkinmoinen ”rivikristitty”, joka vain muutaman kerran vuodessa osallistuu jumalanpalveluksiin – todellinen ”takapenkintaavi”, vaikka kirkonmenoissa pyrinkin istumaan ristikongin etupuolelle.

 

 

**************************

 

Nyt korona-kriisin aikana olen mieluusti muuttanut käsityksiäni kirkkomme toiminnasta.

 

Syynä mielenmuutokseeni on kirkkomme nopeus ja notkeus levittää Sanaa netin välityksellä.

 

Sananlevittämisessä Tampereen hiippakunnassa eturivissä on piispamme Matti Repo, jonka jokailtaiset hartaus- ja rukoushetket ovat muodostuneet erääksi iltarituaalikseni.

 

Piispamme rukoushetket tulevat netistä joka ilta klo 21.00 ja ne löytävät facebookista osoitteesta ”Tampereen piispa Matti Repo”.

 

Piispa Revon hartaushetket tulevat iltaisin siis klo 21.00 livenä, mutta myös edellispäivien hartaushetket ovat katsottavissa samassa osoitteessa!

 

Tässä muutama läppäriltäni eilen ottamani kuva eilisestä rukoushetkestä:

 

 

IMG_7977.JPG

 

Piispa saapuu kameroiden eteen ja taustalla piispatar Päivi Repo.

 

 

IMG_7969.JPG

 

Olin rukoushetken alussa ensimmäinen ja ainoa kuulija, mutta nopeasti väkeä oli ”paikalla” viitisenkymmentä!

 

 

IMG_7972.JPG

 

Rukoushetki päättyy virteen ja sen säestää piispa kitarallaan.

 

 

IMG_7976.JPG

 

Rukoushetken lopuksi piispa ja piispatar sammuttavat kynttilöiden liekit!

 

 

Kannustan osallistumaan Tampereen piispan rukoushetkeen iltaisin klo 21.00!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: evankalis-luterilainen kirkko, ortodoksikirkko, Tampereen hiippakunta, Tampereen hiippakunnan piispa, Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo, rivikristitty, ristikonki, takapenkin taavi, kirkko, nettikirkko, hartaushetki, Mantsinsaari, Salmi,

Arvostan, että kirkko haluaa kuulla eri tahoja Euroopan tulevaisuudesta

Maanantai 3.12.2018 - -Esko Erkkilä-

Euroopan parlamenttivaalit ja Suomen EU-puheenjohtajuuskausi lähestyvät.

 

Euroopan parlamenttivaalit järjestetään Suomessa toukokuun 26. päivänä 2019 ja Suomen EU-puheenjohtajuuskausi alkaa 1.7.2019.

 

Tervehdin tyydytyksellä, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko on panostamassa omalta osaltaan Euroopan tulevaisuutta koskevien seikkojen käsittelyyn jo nyt.

 

Kirkkohallituksen EU-toiminta on yhdessä Suomen evankelis-luterilaisten hiippakuntien kanssa käynnistänyt valtakunnallisen keskustelusarjan, jossa tarkastellaan Euroopan tulevaisuutta.

 

Keskustelussa esitettyjä näkökohtia tullaan hyödyntämään kun asetetaan kirkon EU-toiminnan tavoitteita.

 

 

 

IMG_6400.JPG

 

 

Tampereen hiippakunnan…

 

 

 

IMG_6397.JPG

 

 

…piispa Matti Repo kutsui politiikan ja talouselämän vaikuttajia sekä tieteentekijöitä ja kansalaisyhteiskunnan jäseniä käymään mahdollisimman laajaa vuoropuhelua Euroopan tulevaisuutta koskevissa kysymyksissä.



Tilaisuus järjestettiin 30.11.2018 Tampereen Yliopiston Pinni B-rakennuksen Taivaankansi-neuvotteluhuoneessa ja sain yhtenä kutsuvieraana osallistua tilaisuuteen.

 

 

Sitä en tiedä, että missä roolissani piispa minut kutsui tilaisuuteen.

 

 

Piispa Matti Repo totesi tilaisuutta avatessaan, että EU:n suurten haasteiden edessä tarvitaan koko kansalaisyhteiskunnan - myös kirkon - sekä kaikkien kansalaisten panosta.

 

 

 

IMG_6381.JPG

 

 

Euroopan parlamentin jäsen Sirpa Pietikäinen oli eräs tilaisuuden alustajista.

 

 

 

IMG_6384.JPG

 

 

Tampereen pormestari Lauri Lyly oli tilaisuuden toinen alustaja.

 

 

 

IMG_6386.JPG

 

 

Tilaisuutemme kolmas alustaja oli Tampereen Yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnan dekaani Jyrki Vuorinen.

 

 

 

IMG_6399.JPG

 

 

Kaksituntisen tilaisuutemme aikana teimme useita ryhmätöitä ja vaihtelimme ryhmien kokoonpanoja. Ryhmäkoot olivat pieniä ja siten niiden työskentely oli tehokasta - alussa sain olla yksi neljästä siinä pienryhmässä, jonka työskentelyyn mm. piispa osallistui.

 

 

 IMG_6390.JPG

 

 

Eräs ryhmätyömme aihe oli, että millaista on EU-Suomessa vuonna 2030.



Tässä erään ryhmämme näkemys asiasta!

 

 

 

IMG_6394.JPG

 

 

Kiitokset Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo mielenkiintoisesta tilaisuudesta!

Toivottavasti tilaisuuden anti osaltaan antaa kirkolle suuntaviivoja Eurooppa-toiminnalleen!

 

 

 

***********************

 

 

Tampereen tilaisuus avasi valtakunnallisen Euroopan tilannetta tarkastelevan keskustelusarjan, jonka toteuttaa Kirkkohallituksen EU-toiminta yhdessä hiippakuntien kanssa – hiippakunnista me hitaat pirkanmaalaiset ehdimme ensimmäisiksi!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen hiippakunta, Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo, EU-parlamenttivaalit 26.5.2019, Suomen EU-puheenjohtajuuskausi alkaa 1.7.2019, Suomi EU:n puheenjohtajana 2019, kirkkohallituksen EU-toiminta,