Kierros Kizhin saarella on kokemisen arvoinen!Keskiviikko 31.7.2019 - -Esko Erkkilä- Saavuimme taannoisella Kyröläismatkallamme Kizhin saarelle aamun varhaisimmalla kantosiipialuksella 6.7.2019 ja aloimme tutustumaan tuohon jopa tarunhohtoiseen saareen.
Saari on pituudeltaan viitisen kilometriä ja leveydeltään leveimmältä kohdaltaan n. 800 metriä. Saari on Unescon maailmanperintökohde.
Oppaanamme oli Tatyana, joka paria kielioppivirhettä lukuunottamatta osasi hyvin suomenkielen.
Tässä Tayana yhdessä hymyilevän matkanjohtajamme kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäen kanssa toivottaa meidät tervetulleiksi Kizhin saarelle.
Oikealla näkyvä Preobrazhenskaja (Kristuksen kirkastuksen) 22-kupolinen kesäkirkko (v. 1714) on saaren arvokkain puurakennustaiteen luomus ja sen vieressä vasemmalla oleva Pokrovskaja (Pyhän Neitsyen esirukouksen) talvikirkko (v. 1764) on toiseksi merkittävin Kizhin pogostin kirkkoryhmässä.
Kesäkirkko on ollut remontissa jo vuosikymmenet ja sinne ei turisteilla ole pääsyä, mutta talvikirkko on avoinna saarella vieraileville.
Talvikirkon ikonostaasi.
Kolme munkkikaapuihin pukeutunutta miestä esittivät meille mieleenpainuvasti ortodoksisen laulun!
Jatkoimme Tatyanan johdolla…
…seuraavaan kohteeseen, jossa olikin paljon nähtävää!
Matkalla sinne kuvasin vielä kerran sekä kesäkirkon, että talvikirkon.
Seuraava kohde oli siis tämä iso talo, jossa olikin paljon nähtävää!
*******************
Rakennuksen ”pirtissä” paulotti helmiä täydellistä suomea puhuva nainen, joka olisi mielellään myynyt paulottamiaan helminauhoja.
**********
Poistuimme rakennuksesta sen jälkeen, kun vielä olimme tutustuneet saarella käytettyihin veneisiin ja kalanpyydyksiin.
Kiertomatkamme loppupuolella pysähdyimme ja meitä tuli tervehtimään kaksikin sorsapoikuetta, jotka olivat tottuneet turistien antamiin makupaloihin.
Matkailu Venäjällä ei ole mitään, jos ei pääse tutustumaan venäläiseen vessaan, jossa tarpeet tehdään nousemalla pytyn reunoille seisomaan!
Loppumatkalla satamaan saimme katsella edellämme lähteneen kantosiipialuksen riehakasta menoa kohti Petroskoita!
Sitten oli meidänkin vuoro luovuttaa Kizhin vierailulle oikeuttavat kaulanauhat laivapojille ja nousta paluumatkaa varten Meteor-luokan kantosiipialukseen!
Kizhi tuli nähtyä ja koettua – suosittelen!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyröläismatka2019, Kizhi, Preobrazhenskaja, Kesäkirkko Kizhin saarella, Kristuksen kirkastuksen kirkko, Pokrovskaja, Pyhän Neitsyen esirukouksen kirkko, Talvikirkko, Talvikirkko Kizhin saarella, |
Matka kantosiipialuksella Petroskoista Kizhin saarelle on jo elämys sinänsä!Tiistai 30.7.2019 - -Esko Erkkilä- Valamo Laatokalla ja Kizhi Äänisellä ovat paikkoja, joilla soisin kaikkien Venäjällä kävijöiden pääsevän vierailemaan.
Pari vuotta sitten pääsin käymään Valamossa ja nyt heinäkuun alussa Kyröläismatkallamme sitten Kizhissä.
Kizhille matkataan Petroskoin satamasta kantosiipialuksilla neljästi päivässä ja me lähdimme 6.7.2019 matkaan päivän ensimmäisellä vuorolla klo 9.15.
Kantosiipialuksella on matkustamon etu- ja takaosien välissä avoin tila ja sieltä oli mukava seurata ohjaamon työskentelyä.
**********
Äänisen maisemia oli elämys seurata ja tarkkailla – mainio sää mahdollisti näkymistä nauttimisen:
***********
Vastaantulijoitakin oli:
*******
Saimme esimakua tulevasta jo ennen laituriin saapumistamme!
Kantosiipialuksemme jäi laituriin, kun me matkalaiset…
…rantauduimme Kizhiin ja…
…aloimme tutustumaan tähän jopa hieman tarunhohtoiseen Äänisen saareen, mutta siitä myöhemmin!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyröläismatka2019, Petroskoi, Petroskoin satama, Kizhi, kantosiipialus, Meteor-luokan kantosiipialus Äänisellä, Ääninen, Valamo, Laatokka, |
Melkoisia vesipetoja nuo venäläiset kantosiipialukset!Maanantai 29.7.2019 - -Esko Erkkilä- Venäläiset kantosiipialukset liikennöivät Laatokalla ainakin Valamoon ja Äänisellä Kizhin saarelle.
Olen muutama vuosi sitten päässyt matkaamaan tuolla vesihirmulla Sortavalasta Valamoon ja takaisin ja nyt heinäkuisella Kyröläismatkallamme vierailimme kantosiipialuksella Petroskoista Kizhin saarelle.
Petroskoin satamassa aamulla näitä vesipetoja on asiakkaita odottamassa muutama.
Osaa se kantosiipialuskin edetä hissukseen, mutta vain satama-alueella!
Venäläisissä kantosiipialuksissa on etu- ja takaosan matkustajaosastojen välissä avoin tila, josta voi katsella eteenpäin…
…ja taaksepäin.
Laivahenkilöstö opastaa matkustajia oikeaan käyttäytymiseen kantosiipialuksella.
Kapeiden kohtien kohtaamistilanteissa kantosiipialuksemme ”pudotti” vauhdin alas ja se merkitsi myös sitä, että jatkoimme matkaamme tavallisen laivan tavoin!
Laivamatka kantosiipialuksella Kizhiin on takana, sillä olemme Kizhin satamassa!
Tässä edeltämme Kizhistä Petroskoihin lähtenyt kantosiipialus täydessä lennossa!
On siinä menemisen meininkiä!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyröläismatka2019, Petroskoin satama, kantosiipialus, venäläiset kantosiipialukset, kantasiipialukset Äänisellä, kantosiipialukset Laatokalla, kantosiipialuksella Kizhin saarelle, Kizhi, |
VarttikarjalaisetPerjantai 3.5.2019 - -Esko Erkkilä- Olen sukujuuriltani pirkanmaalainen, mutta kolme poikaani – neljännestusina – ovat varttikarjalaisia!
Arvaatte, että poikieni varttikarjalaisuus perustuu siihen, että Rouvani on puoliksi karjalainen, sillä hänen äitinsä oli syntynyt Salmin pitäjän Mantsinsaarella Laatokalla.
Anoppini sukunimi tyttönimenä oli Ahven.
Arvostan karjalaisuutta, sillä se heimo on vuosisatojen saatossa saanut kokea kovia.
Vaimoni sai aikoinaan tarpeekseen muutamasta matkastamme Neuvostoliittoon ja en ole häntä saanut kanssani Mantsiin, mutta keskipoika lähti kerran mukaani.
Poikkesimme anoppini ja keskipojan mummon kotitalon raunioilla Mantsinsaaren Työmpäisten kylässä ja mielessäni liikahti jotain lämpimästi, kun palatessamme keskipoika jäi muusta seurueesta jälkeen ja valokuvasi mummonsa nuoruuden maisemia!
Silloin tunsin, että olen ollut auttamassa perhekunnassamme karjalaisuuden kapulan vaihtamista vaikka en itse olekaan karjalainen!
*****************
Olin vuosia sitten huutokaupassa Turussa ja kaupan oli tämä kipsitaulu Viipurin linnasta.
Siihen aikaan ainakin Turussa oli vähäinen kysyntä karjalaisesineille ja sain tuon taulun kahdellakympillä! Tunnustan, että en muista oliko tuolloin vielä markka-aika vai oliko tuo kaksikymppinen euroja!!
Arvostan joka tapauksessa huutoani!
*****************
Pääsen Viipuriin taas heinäkuun alkupäivinä, kun me viljakkalalaiset ja hämeenkyröläiset saamme osallistua kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäen johtamalle Kyröläismatkalle Sortavalaan, Petroskoihin, Kizhin saarelle ja lopulta myöskin Viipuriin.
Odotan matkaa suurella mielenkiinnolla ja ehkä sitten aikoinaan laadin matkastamme jonkun jutun tällekin saitille!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Varttikarjalaiset, Mantsinsaari, Työmpäinen, Salmi, Salmin kunta, Salmin pitäjä, Mantsi, Työmpäisten kylä Mantsinsaarella, Ahvenen talo Työmpäisissä, Työmpäisten Ahvenet, Viipurin linna, Kizhin saari, Petroskoi, Sortavala, Viipuri, |