Tervetuloa Esko Erkkilän kotisivuille !
Olen yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut viherpeukalo, joka elää yli 40 vuotta kestäneen työuransa jälkeistä laatuaikaa Tampereella. Lähdin pyydettäessä mukaan kunnallispolitiikkaan vuoden 2008 kunnallisvaaleihin. Olin ehdokkaana Suomen Keskustan listoilla. Ääneni eivät silloin, eivätkä myöskään vuoden 2012 kunnallisvaaleissa riittäneet valtuustopaikkaan, mutta olen saanut monia mielenkiintoisia luottamushenkilötehtäviä Tampereen kaupungin organisaatiossa. Toimiminen Keskustassa on ollut mielenkiintoinen paikka saada tuntumaa Tampereen kunnallispolitiikan ohella maakuntapolitiikkaan ja myös monet valtakunnan poliittiset päättäjät ovat tulleet vuosien aikana tutuiksi. Vuoden 2008 kunnallisvaalien jälkeen minut valittiin vastaperustetun uuden liikelaitoksen eli Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajaksi. Johtokuntatyöskentelyni sai lisäaikaa, kun vuoden 2012 kunnallisvaalien jälkeen jatkan Infrassa - kuten sitä tuttavallisemmin kutsutaan - johtokunnan jäsenenä. Kolmen vuoden puolelle eli vuosille 2010 - 2012 ajoittunut Tampereen kaupungin Keskusvaalilautakunnan jäsenyys antoi mielenkiintoisia kokemuksia siltä saralta. Maaseudun Sivistysliiton Tampereen Opinto- ja Kulttuuriyhdistyksen puheenjohtajana toimiminen 2011 - 2013 oli avartava kokemus. Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajuus vuoden 2012 lopulla merkitsi, että luovuin oma-aloitteisesti MSL-Tampereen puheenjohtajuudesta. Ylöjärven kaupunkiin perustettiin vuoden 2013 alussa Viljakkala-neuvosto ja Ylöjärven kaupungin asukaslautakunta valitsi minut sen jäseneksi maaliskuussa 2013. Kiitän minua äänestäneitä tamperelaisia, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestöä, Keskustan valtuustoryhmää ja Tampereen kaupunginvaltuustoa, sillä kaikki luottamushenkilöpestit ovat olleet mielenkiintoisia. Kiitän myös muita tahoja, jotka ovat tarjonneet minulle eri tehtäviä. Ne kaikki ovat olleet mielenkiintoisia ja haastavia. Loin nämä kotisivut vuoden 2008 kunnallisvaaleja varten ja olen näille kerännyt tietoa kaikesta sellaisesta, joka on minua kiinnostanut. Olen ottanut tavakseni kirjoittaa blogia ja käsittelen siinä suloisessa sekasotkussa kaiken maailman asioita. Vasemmalla sijaitsevasta palkistosta voit valita Sinua kiinnostavan aihealueen. Toivon, että löydät näiltä sivuilta Sinua kiinnostavia aiheita !
TERVETULOA MUKAAN !
Miksi lähdin mukaan politiikkaan?
Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä. Kiinnostukseni yhteisten asioiden hoitoon pohjautuu jo kodin ilmapiiristä, sillä isäni oli arvostettu kunnallismies Viljakkalassa. Isä-Oiva valittiin kahdesti Viljakkalan kunnanvaltuuston jäseneksi - muita kertoja hän ei ollut ehdokkaanakaan. Molemmilla kerroilla hän sai pitäjän suurimman äänimäärän, joskin toisella kerralla hän jakoi Viljakkalan äänikuninkaan tittelin erään toisen henkilön kanssa. Työelämän kiireet ja liike-elämässä vaadittava puolueettomuus ovat aikaisemmin olleet esteenä poliittiselle esiintymiselleni. Työkiireet tuntuvat toki kasvavan koko ajan, joten siltä osin muutosta olosuhteissa ei ole tapahtunut. Työelämässä hankittu kokemus ja vuosien aikana muodostunut hyvien yhteistyökumppanien verkosto suorastaan houkuttelivat askeleen ottamista yhteiskunnallisten asioiden vastuunkantajaksi. Askelta ei ole tarvinnut pätkääkään katua! Keskeinen syy tamperelaiseen kunnallispolitiikkaan "joutumisellani" on ollut pitkäaikainen työ asukasmielipiteen esiintuomiseni Tampereella. Toimintani Palokallion Omakotiyhdistys ry:n eri tehtävissä lähes parinkymmen vuoden ajan oli keskeinen syy siihen, että minua pyydettiin ehdokkaaksi. Taustaryhmäni kehitti syksyn 2008 kunnallisvaalien aikana minulle slouganin... - Asukasvaikuttamisen pioneeri Tampereella -...ja minulla ei ole mitään sitä vastaan! Erityisesti se taistelu, jota me palokalliolaiset olemme käyneet ns. Ikea-sopimuksen tiimoilta vuodesta 2005 alkaen, on antanut vähintäänkin haastavan kuvan siitä, että miten tamperelaista kunnallispolitiikkaa voitaisiin tulevaisuudessa hoitaa nykyistä paremmin.
Toivottavasti ehdin joskus kertoa tarkemmin niistä taustoista, jotka johdattelivat minut Tampereen kunnallisvaaliehdokkaaksi syksyllä 2008.
----------------------------------------------
Esittely lienee tässä vaiheessa paikallaan:
Nimi: Esko Erkkilä Syntynyt: Vuonna 1947 Viljakkalassa Perhe: Vaimo Ritva ja neljännestusina (= 3) poikia. Vanhin on jo perustanut oman perheen ja muuttanut pois kotoa Härmälään, mutta nuoremmat herrat asuvat edelleen kotona. Koulutus: Agrologi Työtehtävä: Toimin Rehuraisio Oy:llä eri tehtävissä tasan 40 vuotta. Aloitin Raisiolla v. 1970 ja toimin myyntitehtävissä vuoteen 1995 saakka. Sen jälkeen vastasin aluksi rehuviljahankinnoista ja parin vuoden kuluttua kaikkien raaka-aineiden hankinnasta. Jäin eläkkeelle 30.11.2010. Osoite: Ruokomäenkatu 32, 33840 Tampere Puhelin: GSM 050-556 4878, kotiin 03-265 1772, kesäasunnolle 03-378 2005 Sähköposti: esko.erkkila@gmail.com Kotisivut: www.eskoerkkila.fi
Tiiviin työelämän ja asukasyhdistystoiminnan lisäksi olen saanut kokea paljon muutakin.
Lapsuus Ensiksi tulee mieleen synnyinkoti Viljakkalassa, josta muutama kerta vuodessa käytiin ostoksilla Tampereella. Tampeelle linja-autolla matkatessa laskettiin nähdyt autot ja luvut pysyivät selvillä aina Pispalaan saakka - sen jälkeen oli muuta katseltavaa liiankin kanssa. 1950- ja 1960-luvuilla Tampere oli vahvasti "savupiippukaupunki" sillä savua tupruttelevia piippuja oli ympäri kaupunkia.
Opiskelu Opiskeluajat Hämeenkyrön Osaralla ja Tammelan Mustialassa olivat aikaa, jolloin ei murheita ollut. Työn ohella opiskelin kauppateknikoksi, joten sitäkin titteliä voisin käyttää.
Asevelvollisuus, kertausharjoitukset Suoritin asevelvollisuuteni Säkylässä ja RUK:n verran Haminassa. Olen saanut käydä kertausharjoituksissa varsin runsaasti ja sen ansiosta olen sotilasarvoltani yliluutnantti. Peruskoulutuksen sain jalkaväessä, mutta kertausharjoituksissa olin Ilmavoimien riveissä. Tutustuin kertausharjoituksissa Hornet-kalustoon sekä Hornet-lentäjiin. He ovat arvoastamiani ja reiluja pilotteja, mutta heidän käyttämänsä kalusto aiheuttaa suurta melua. Sotilaskoneiden aiheuttama melu on Tampereella sietämätön ja palaan sen tiimoilta asiaan näillä sivuilla myöhemmin. Minulla on asiaan parikin ehdotusta - toki niiden toteuttaminen vie aikaa, mutta joskus homma on aloitettava.
Työelämä Työn myötä sain olla 1970-luvun alkuvuosina muutaman vuoden Kokkolassa Keski-Pohjanmaalla ja Seinäjoella Etelä-Pohjanmaalla. Vaimokin löytyi Kokkolan läheltä Kälviältä. Olen ollut saman työnantajan palveluksessa siis tasan 40 -vuotta. Työni oli mielenkiintoista ja haastavaa. Mainiot työtoverit sekä kannustava työilmapiiri antoivat leimansa työyhteisöllemme. Asiakas-, tavarantoimittaja- ja palveluntuottajayhteydet olivat jokapäiväistä työtäni. Elintarvike- ja rehuteollisuus ovat tarkan viranomaisvalvonnan kohteena ja sen vuoksi avoimet sekä luottamukselliset suhteet viranomaisiin olivat työni eräs peruspilareista.
Asumisemme Mukava asuinympäristö Tampereen Palokalliolla ja omakotiasuminen n. 7,5 kilometrin etäisyydellä Tampereen keskustasta ovat nykypäiväämme. Olemme asuneet Palokalliolla yli 30 -vuotta - aluksi rivitalossa ja viimeiset parikymmentä vuotta omakotitalossa. Alueellamme on naapureiden kesken hyvä henki ja palokalliolaiset ovat tottuneet puhaltamaan "yhteen hiileen". Lentomelu ja nyt Ikean tulo naapurustoon ovat haasteita, jotka meidän on yhdessä selvitettävä. Lahdesjärvi-Lakalaiva-suunnitelmat merkitsevät melkoista edunvalvontatyön tiivistymistä - sen on Ikea-projekti osoittanut.
Harrastukset, vapaa-ajan viettäminenOpiskeluaikana minut valittiin Voimistelu- ja Urheiluseura Mustialan Toukopojat ry:n puheenjohtajaksi eli "Toukopojaksi". Toukopoika ja Toveriliiton puheenjohtaja olivat siihen aikaan ainoat "virkamiehet", jotka oman vuosikurssin oppilaat saivat valita - kaikki muut luottamusmiespaikat määräsi edellinen vuosikurssi. Olen ylpeä siitä, että sain opiskeluaikana omalta vuosikurssiltani tämän luottamuksen. Valinta Toukopojaksi edellytti esimerkillistä toimintaa urheilun saralla. En ollut opiskeluaikana mitenkään erinomaisen hyvä urheilija, mutta kuitenkin voitin keväthangilla järjestetyt "Massahiihdot". Pidän sitä yhä edelleen urheilu-urani parhaana saavutuksena. Tosin maatalousopistojen välisissä yleisurheilukisoissa voitin korkeushypyn ja tulos oli sisäjalan tyylillä hypäten 170 senttiä ! Floppausta ei silloin tunnettu ja se olisikin ollut silloisilla korkeushyppypaikkojen pehmusteilla hengenvaarallista. Hiihto jäi suosikkilajikseni ja viime talvena hiihdin Finlandia-hiihdon jo 30 kerran, sillä aloitin Finlandia-urani vuonna 1981. Kiitän Luojaa ja hänen minulle antamaa terveyttä siitä, että olen pystynyt suorittamaan Finlandia-hiihdon jo 30 peräkkäisenä talvena ! Näin tapahtui myös v. 2002, jolloin edeltävänä syksynä kävin lävitse eturauhassyöpä-leikkauksen! Pirkanmaalaisille tärkeän Pirkan Hiihdon olen suorittanut yhteensä 6 kertaa - ensimmäisen kerran 1960-luvulla ja toistaiseksi viimeisimmän vuonna 2001. Talvella 2001 suoritin salaisen unelmani eli sen, että suorittaisin peräkkäisinä viikonvaihteina Finlandia-hiihdon Hämeenlinnasta Lahteen, Pirkan hiihdon Kankaanpäästä Teivon raviradalle, Tervahiihdon Oulussa ja Pogostan hiihdon Ilomantsissa. Raskain hiihdoista oli Pirkan hiihto, mutta työtoverini Pöytäniemen Jussin kannustuksella viimeiset kilometrit ennen Teivon ravirataa menivät nekin ! Vaimoni aloitti lasitöiden eli tiffany-töiden tekemisen runsaat kymmenen vuotta sitten. Muutamana viime vuonna olen alkanut avustamaan häntä lasityöharrastuksessa. Olen opetellut lasin leikkaamisen sekä lasin hiomistaidon ja ne alkavat sujua aika mukavasti. Nauhoittamiseen ja juottamiseen en ole uskaltautunut, vaan ne ovat edelleen Ritvan yksinoikeus.
Lasitöiden taiteellinen suunnittelu on myöskin vaimoni vastuualuetta - siihen en uskalla (ja en myöskään saa) laittaa lusikkaani! Naapurit, sukulaiset ja ystävät taitavat jo kyllästyä siihen, että Ritva ja Esko Erkkilä tuovat merkkipäivä- tai tuliaislahjaksi aina vaan omin käsin tekemiään lasitöitä.
Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen tukihenkilönä toimiminen on ollut paljon antava "luottamustoimi", jossa olen mieluusti ollut mukana. Siitä oma osionsa näillä sivuilla erikseen.
Mökkeily Viljakkalassa sijaitsevalla kesämökillä tuo koko perheellemme paljon sisältöä kesäiseen elämäämme.
Omaishoitajuus, vammaisten asiat Omaishoitajuus nuorimman poikamme Harrin kehitysvammaisuuden vuoksi on ollut ja tulee olemaan perheemme haasteita. Omaishoitajuus on keskittynyt vaimoni Ritvan hartioille, sillä työasioiden vuoksi paljon poissa olevana olen päässyt sillä saralla helpolla. Se, että vammaisten asema ei Suomessa ja Tampereella ole suinkaan kunnossa, on Harrin myötä tullut selväksi. Tampereen kaupungin joukkoliikenneyksikön taannoin tekemä päätös sähköpyörätuolien kieltämisestä Tampereen joukkoliikennevälineissä oli käsittämätön. Päätös loukkaa laajaa joukkoa tamperelaisia. Asiasta enemmän näiden sivujen muilla osastoilla.
Eturauhassyöpä, siitä toipuminen ja tukihenkilötoiminta
Sairastuminen v. 2001 eturauhassyöpään ja sitä seurannut onnistunut leikkaus ovat olleet avartava kokemus. Ryhdyin Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry:n tukihenkilöksi leikkauksen jälkeen ja se vapaaehtoistoiminta on tuonut paljon sisältöä elämääni. Toisaalta sen myötä on myöskin nähnyt sitä suurta hätää, jota syöpään sairastuminen merkitsee ihmiselle. Myös tästä asiasta enemmän toisaalla.
Senioriväestön ongelmat 93-vuotias anoppini siirtyi rajan taakse lokakuussa 2008 ja seurasin läheltä hänen viime vuosiaan. Vaimoni oli päivittäin montakin kertaa puhelimitse yhteydessä äitiinsä ja vietti muutaman päivän kuukaudessa hänen luonaan Kälviän vanhainkodissa. Senioriväestön ongelmat tulivat vuosien aikana tutuiksi. Seurasin läheltä myös 88 -vuotiaan Helmi-tätini elämää loppuun saakka Lempäälän vanhainkodissa. Olen saatellut hautaan vanhempani sekä läheltä seurannut eräiden muidenkin sukulaisteni viime vaiheita, joten senioriväestön ongelmat ovat tulleet tutuiksi.
Nuoren lapsiperheen elo Elämämme todelliset ilonpisarat ovat 5 -vuotias Aurora ja 3-vuotias Iiris, jotka ovat vanhimman poikamme Juhan ja hänen Reetta-vaimonsa lapsia. Nuorperhe asuu Pirkkalan Toiviossa omakotitalossa, joten myös nuoren lapsiperheen tilanne on tuttu. Tyttöjen isä on säännöllisessä työssä ja myös äiti palasi koulujen alkaessa työelämään eli peruskoulun opettajaksi Tampereella. Tyttöjen päivähoitopaikat ovat lähellä kotia. Koulujen alkaessa kävi muutaman kerran niin, että jonkin pikkuflunssan vuoksi tarvittiin mummon ja vaarin apua tyttöjen päivähoidon järjestämisessä. Ritva-mummo ja Esko-vaari olivat siihen valmiit, mutta kun se vaari käy töissä niin sijaisavun antaminen jäi mummon harteille. Mieluusti hän sen kuitenkin teki ja tekee - sen tiedän!
Vielä;
Lyhyeksi aiotusta esittelystä tuli pitkä, sillä minulla ei kai ollut aikaa kirjoittaa lyhyesti. Toivon, että esittelystä sait kuvan siitä henkilöstä ja hänen ajatuksistaan, jonka kotisivuilla nyt seikkailet.
Mottoni syksyn 2008 kunnallisvaaleissa oli;
"Esko uskaltaa - evästä Eskoa ja äänestä hänet Tampereen valtuustoon!"
Vaalit olivat ja menivät, mutta Eskolla uskallusta riittää edelleen - ehkä pätkän verran enemmänkin kuin ennen.
Terveisin ja mukavin aatoksin myös vuonna 2011!
-Esko Erkkilä-
|
Keskustelutilaisuus Viljakkalan terveyspalveluiden tulevaisuudesta 30.10. klo 17 (29.10.2013)
|
23.05.2012
Keskustan puheenjohtajasta järjestettävän neuvoa-antavan jäsenäänestyksen toteuttaminen Tampereella
|
26.04.2012
Linjamuutos heikentää erityisesti lukiolaisten bussimatkustamista Länsi-Tampereella
|
12.03.2012
S-ryhmän myymässä merkittömässä suklaahippukakussa muovinpaloja?
|