Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Muuta mielenkiintoista

 

Tarkoitukseni on koota tähän osioon asioita, jotka eivät selkeästi kuulu jonkin muun otsikon piiriin.  Voidaan ehkä kaavailla, että tästä muodostuu "sillisalaatti" - saa nähdä!

 

Ensimmäinen kirjoitus on julkaistu Aamulehden mielenkiintoisia matkailukohteita etsivässä sarjassa. 

 

========================================

 

Munakukkula Lempaalassa Inkerin alueella Venäjällä on kiintoisa ja sotahistoriallisesti merkittävä matkakohde

Paras matkakohteeni on taatusti erilainen, sillä se on Munakukkula Lempaalassa Venäjällä.

Munakukkula sijaitsee Karjalan Kannaksella, Inkerinmaan Venäjällä, suurin piirtein Siestarjoen ja Metsäpirtin välillä.

Munakukkulasta taisteltiin melkein koko Jatkosodan ajan, sillä suomalaiset valtasivat sen jo syyskuussa 1941 ja siitä jouduttiin luopumaan vasta Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua kesäkuussa 1944. Vajaan kolmen vuoden aikana Munakukkula menetettiin viholliselle muutaman kerran, mutta sen pääasiallinen isäntä olivat kuitenkin suomalaiset.

Isäni osallistui moniin taisteluihin sodan aikana ja niin myös Munakukkulan taisteluihin kotiseudun miesten mukana.

Isä oli syntynyt 1915 Viljakkalassa ja hän oli etulinjan taistelija kolmessa sodassa - Talvisodassa, Jatkosodassa sekä myös Lapinsodassa. Hän toimi pikakivääriampujana ja hänen aseensa oli Degtrajev eli "Emma". Pikakivääriampujalla täytyi olla apulainen, sillä ase oli isokokoinen ja patruunoita kului paljon, joten niiden kantamisessa ja lippaan lataamisessa tarvittiin apua. Isän apulaisena oli naapurin mies Viljakkalasta - myöhemmin kuorma-autoilijana leipänsä ansainnut tunnollinen yrittäjä. Isästä ja hänen apulaisestaan muodostui sodassa elinikäinen kaveripari.

Munakukkula on korkea, joka puolelta jyrkkärinteinen mäki. Sieltä oli hyvät mahdollisuudet tähystää ja johtaa tulta sekä tulittaa lähes joka suuntaan. Munakukkulan hallitsevan aseman vuoksi sen hallinnasta käytiin katkeria kamppailuja.

Munakukkulalle on nykyiseltä kestopäällystetieltä matkaa puolisen kilometriä. Matka on taivallettava polkua pitkin jalan. Kukkulan juurella on muutaman kymmenen metrin levyinen suo ja sen yli on mentävä suolle kaadettuja riukupuita pitkin.

Tiedän, että kestopäällystetien vastakkaisella puolella sijaitsee toinen kuuluisa taistelupaikka - Lappalaisenmäki. Sinne pitäisi joskus päästä. Tunnen erään Lappalaisenmäellä taistelleen sotaveteraanin; vieläköhän hän jaksaisi lähteä oppaaksi Lappalaisenmäelle?

------------------

Olen pienestä lapsesta saakka saanut tutustua Munakukkulaan ja siitä käytyihin taisteluihin.

Lukemattomat ovat ne kerrat, jolloin meidän pirtissä käytiin läpi Munakukkulan menettämiseen ja takaisinvaltaukseen liittyviä taisteluja. Aina, kun meille tuli vieraaksi isän sotakavereita, niin Munakukkulan taistelut käytiin läpi. Sankka Saimaa- ja Työmies-tupakan savu täytti pirtin, kun sotakaverit muistelivat Munakukkulan taistelujen vaiheita.

Vasta nyt olen ymmärtänyt, että sotaveteraaniemme henkistä kriisihoitoa oli se, että he jatkuvasti kertoivat toisilleen sotakokemuksistaan. Näin teki isänikin.

Kun monien vaiheiden jälkeen pääsin käymään Munakukkulalla, niin tunsin paikat ensisilmäyksellä - niin hyvin Munakukkulan piirteet olin sisäistänyt jo lapsena.

Matkaoppaat eivät tunteneet Munakukkulaa

Olen matkannut kuluneen parinkymmenen vuoden aikana paljon rajan taakse jääneillä taistelupaikoilla. Matkat ovat suuntautuneet Laatokan pohjoispuolisille taistelupaikoille ja Karjalan Kannakselle. Petroskoi ja Aunus ovat Venäjän matkoilla tulleet tutuiksi - myös Vienan Karjalassa olen saanut vierailla. Tver on myös tullut tutuksi, joskaan ei tietysti sotahistoriallisessa merkityksessä.

Matkoilla on ollut oppaina monia sotahistoriaan perehtyneitä evp.upseereita.

Kyselin kokeneilta oppailta Munakukkulan sijaintia. En kuitenkaan osannut antaa vihjeeksi Lempaalaa ja sainkin joiltakin oppailta sekä matkanjohtajilta melkein ivallisia vastauksia - Munakukkuloiksi nimettyjä taistelupaikkoja jäi rajan taakse kuulemma monia!


Vihdoin onnisti!

Hämeenkyröläissyntyinen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki on puolenkymmentä kertaa järjestänyt hämeenkyröläis- tai viljakkalalaistaustan omaaville henkilöille matkoja Venäjälle ja Baltiaan. Olen osallistunut niille kaikille.

Eräällä kenraali Lehtimäen järjestämällä matkalla kävimme Munakukkulalla - sillä oikealla!

Sota tuhosi Munakukkulalta kaiken puuston, mutta nyt sen jyrkillä rinteillä kasvaa "riukumetsää" ja laella pientä kuusikkoa. Kukkula on kuluneen 65-vuoden aikana metsittynyt, mutta sen maastonpiirteet ovat tänäänkin selvästi havaittavissa.

Munakukkulan äärellä tunsin päässeeni tutulle paikalla. Tunne vahvistui, kun aloimme kiivetä Munakukkulan jyrkkää rinnettä kukkulan päälle. Kiipeäminen oli vaikeaa jyrkän rinteen sekä kostean maaston vuoksi.

Munakukkula on laeltaan 50 metrin verran halkaisijaltaan olevan ympyrän kokoinen. Laella on edelleen nähtävissä taisteluhautoja. Venäläiset sotaromun etsijät ovat kaivaneet taisteluhautoihin lapiolla kuoppia. Kasvillisuus on rehevää - erityisesti sananjalat ja muut saniaiset huojuvat korkeina. Kaikesta näkee, että maaperä on joskus "muokattu" hyvin.

Munakukkula on minulle temppeli. Se on muistotemppeli niille suomalaisille sotilaille, jotka sitä puolustaessaan menettivät kalleimpansa - henkensä. Munakukkulalla kunnioitamme myös niitä neuvostosotilaita, jotka kaatuivat siellä käydyissä taisteluissa.


Munakukkulan lähellä sijaitsevat matkailukohteet

Munakukkula on aina sijainnut "äiti-Venäjän" alueella. Ainoastaan Jatkosodan aikana se oli suomalaisten hallussa.

Munakukkulan lähellä, vanhan Suomen puolella sijaitsee monta merkittävää matkailukohdetta, joissa kannattaa poiketa samalla reissulla.

Kivennavan Raivolassa sijaitsee kuuluisa lehtikuusimetsä, joka perustettiin laivanrakennuksessa tarvittavien puiden kasvatusta varten. Ensimmäiset Raivolan lehtikuuset kylvettiin siemenestä v. 1738 keisarinna Annan hallitsijakaudella. Raivolan lehtikuuset eivät kuitenkaan ehtineet kasvaa mastopuun kokoisiksi, sillä laivojen rakennusmateriaaliksi tuli teräs. Pietari Suuri oli alkuunpanija lehtikuusimetsien perustamiselle, vaikka ehtikin kuolla ennen Raivolan lehtikuusimetsän kylvämistä.

Raivolassa sijaitsee myös tunnetun suomenruotsalaisen runoilijan Edith Södergranin hauta ja hautamuistomerkki. Södergranin runot ovat puhuttelevia ruotsinkielestä tapahtuneen käännöstyönkin jälkeen. Lyhyestä elinkaarestaan huolimatta - hän kuoli 31-vuotiaana - Södergran oli tuottelias runoilija; hänen runojaan on käännetty 16 kielelle.

Sodergranin hautamuistomerkin läheisyydessä on oma muistomerkki myös runoilijan uskolliselle ystävälle - Totti-kissalle.

Uudenkirkon Vammelsuussa sijaitsee Rakkauden haudan rauniot. Rakkauden hautaan ja sen yhteydessä sijainneeseen kultakupoliseen ortodoksikirkkoon lomittuu monta romanttista ja myös surullista tarinaa. Tapahtumat ajoittuvat 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuun.

Rakkauden hauta sekä kirkko liittyvät valtioneuvos Eugene Kartatsevin ja hänen puolisonsa Maria Kartatsevan omistamaan Villa Marijoki-datsaan.

Valtioneuvos hummaili Pietarissa ja vaimo vietti aikaansa yksinäisyydessä Vammelsuun datsalla.

Maria kuoli syöpään v. 1911 ja sen jälkeen valtioneuvos katui hummailujaan. Maria haudattiin Vammelsuuhun ja Eugene rakensi paikalle pienen ortodoksikappelin - näin syntyi Rakkauden hauta.

Katuva Eugene hankki Marian hautapaadelle merelle kaihoisan surullisesti katsovan naishahmoveistoksen. Kivellä oli myöskin Marian ilona ollut Willy-karhua kuvaava karhuveistos.

Rakkauden haudasta, sen muistopatsaista ja kupolikirkosta on tänään jäljellä ainoastaan rauniot. Paikalla on kirkon kaariholvien jäännöksiä sekä maassa temppelin koristeellisen rautaportin avautumiskiskot. On helppo kuvitella sitä loistokkuutta, joka vallitsi nyt sodan tuhoamalla paikalla satakunta vuotta sitten.

Kirjailija Jaakko Terenttilä on v. 1952 julkaisut kirjan "Rakkauden hauta", joka taiteellisia vapauksia hyväksikäyttäen kertoo tapahtumista.

Terijoki on vanhan kaakkois-Suomen helmi.

Terijoen hiekkarannat ovat vanhastaan kuuluisia, mutta nykypäivänä tilanne on hieman toinen kuin ennen sotia. Rannoilta on hiekkaa imetty ja kuljetettu Kronstat'n sekä Pietarin rakennustarpeiksi. Yhä edelleen on kuitenkin aistittavissa entisen rantaelämän glamouria. Toki pauhaava nykymusiikki, aidatut öky-rikkaiden datsat ja räikeät mainokset hillitsevät rantaglamourin aistimista.

Terijoen taiteilijaelämä oli ennen sotia vilkasta ja elinvoimaista. Se oli myös hyvin monikansallista ja "poikkitaiteellista", sillä monien taiteenalojen parhaat virtuoosit viettivät Terijoella ainakin kesiään.

Rannasta hieman kauempana mäessä sijaitseva Terijoen tori on elämys. Mummoilta ostetut valkosipulit ovat taatusti vapaita torjunta-aineista ja syksyllä omaan puutarhaan istutettuina ne antavat seuraavana kesänä runsaan sadon - kokemusta on!


Vanha kaakkois-Suomen kulma Terijoella ja sen lähipitäjissä sekä Munakukkula Venäjällä muodostavat sotahistoriasta kiinnostuneelle matkaajalle hienon tunne-elämyksen. Elämys syvenee joka kerta, kun pääsee näille maisemille.

Alueen historia pursuaa Suomeen liittyviä muistoja. Terijoen ja lähipitäjien kulttuurielämä oli ennen sotia vilkasta. Siihen on mainio tilaisuus paneutua matkalla.

Kaipaan alueelle yhä uudestaan. Hyvän oppaan avulla matka on suuri elämys. Pyrin matkaamaan alueella useiden oppaiden ja eri matkanjärjestäjien matkoilla. Kaikki pystyvät antamaan uutta, sellaista uutta, jota ei ole aikaisemmilla matkoilla kuullut tai nähnyt.

Parhaita ovat oppaat, jotka ovat henkilökohtaisesti kokeneet Terijoen, Kivennavan, Munakukkulan ja muiden lähiseutujen elämän joko sotien aikana tai ennen sitä. Valitettavasti näitä henkilöitä ei enää juurikaan ole.

Suosittelen muitakin tutustumaan alueen elämystarjontaan!


-Esko Erkkilä-