Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Lainmuutoshanke elinten luovuttamisen helpottamiseksi - kannatettava hanke ?

Keskiviikko 28.10.2009 klo 21.21 - -Esko Erkkilä-


Helsingin Sanomat kertoi 26.10.2009, että suunnitelmissa on hanke elinten luovuttamisen helpottamiseksi.

 

Nyt elimiä ja kudoksia voivat luovuttaa ainoastaan henkilöt, joilla on allekirjoitettu elinluovutuskortti tai joiden omaiset antavat luvan elinten luovuttamiseen.

 

Uusi käytäntö sallisi elinten luovutuksen aivokuolleelta ilman eri kyselyä, paitsi jos on tiedossa, että vainaja vastusti eläessään elintensä luovuttamista.

 

Perusolettamuksen lisäksi - elinten luovuttaminen olisi sallittu aivokuolleelta - on menossa hanke elinluovutuksen maksuttomuudesta sekä siitä, että elinten luovuttajalle turvattaisiin päiväraha toipumisajalta.

 

Muutoksilla helpotettaisiin elinluovutuksia ja annettaisiin monille kansalaisille elinpäiviä lisää. Jopa viisi…kuusi ihmistä voi saada uuden elimen yhdeltä luovuttajalta.

 

Kannatan suunniteltua lainmuutosta. Olen suunnitellut elinluovutuskortin allekirjoittamista, mutta en ole saanut itseäni tuumasta toimeen. Lainmuutos veisi tilanteen haluamaani suuntaan.

 

Mitä mieltä Sinä olet hankkeesta?

 

 

-Esko Erkkilä-

 

----------------

Tämä kirjoitus on julkaistu Aamulehden blogisivulla 27.10.2009.

 

Kirjoitusta on kommentoitu myönteisesti kolmen kommentoijan toimesta ensimmäisen vuorokauden aikana.

 



 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini