Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Aktiiviset puuhahenkilöt ja EU-tuet antavat Romanian syrjäkylille elinmahdollisuuksia

Lauantai 3.4.2010 - -Esko Erkkilä-


Vierailimme taannoisella Romanian matkallamme Transsilvaniassa Viscri-nimisessä kylässä.

 

Viscrin kylä sijaitsee Brasov´n ja Sighisoaran kaupunkien välissä. Kylässä on aiemmin ollut vahva saksalaisperäinen asutus, mutta kommunismista vapautumisen jälkeen saksalaiset ovat muuttaneet kylästä Saksaan.

 

Kylään on jäänyt saksalaispariskunta ja he toimivat nyt kylän puuhahenkilöinä - promoottoreina.

 

Promoottoripariskunta asuu kylässä ja pyrkii monin eri tavoin aktivoimaan kylää ja sen elämää. Paikalla pariskunnasta oli ainoastaan Walter-isäntä, sillä perheen vaimo oli neuvottelemassa Bukarestissa uusista kylään liittyvistä toimenpiteistä.

 

Walterin sukujuuret juontavat Luxenburgiin, josta hänen esi-isänsä muuttivat Transilvaniaan 1200-luvun puolivälissä.

 

Kylä kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Se on Romanian EU-jäsenyyden aikana saanut runsaasti erilaisia tukia - kiitos Walterin ja hänen vaimonsa.

 

Englannin kruununprissi Charles on suuri Romanian ystävä ja hän vierailee Transilvaniassa usein, sillä hänellä on kylän lähistöllä oma vapaa-ajanpaikka. Prinssi Charles on arvostettu henkilö Viscrin kylässä, sillä säätiö, joka on saanut alkupääomansa Charlesilta, on rahoittanut myös Viscrin kylän hankkeita.

 

Kylän promoottoripariskunta markkinoi kylän palveluja ja eräs toimintamuoto on kyläläisten turisteille järjestämät hevosvankkurimatkat. Osallistuimme tällaiselle.

 

Neljänkymmenen vieraan vankkurimatkalle tarvittiin kahdeksat vankkurit. Jouduimme hieman odottelemaan, jotta koko kylän vankkurikapasiteetti saatiin paikalle.

 

Valtaosalla vankkureiden edessä oli parihevoset, mutta parit vankkurit liikkuivat yhden hevosen vetäminä. Vankkurimatka oli yllättävän pitkä, sillä matkalle kertyi pituutta ainakin kuutisen kilometriä.

 

Alkumatkasta menimme kostean notkelman poikki, mutta sitten aloimme kiivetä korkealle nummimäelle. Yhden hevosen vetämille vankkureille joutuneiden piti kävellä parin kilometrin verran mäkeä ylös, sillä hevonen ei jaksanut vetää kuutta henkilöä mäen päälle.

 

Romanialainen hevonen on pienikokoinen. Kun sen lisäksi valjastus on ainoastaan remmivaljastusta ja länkiä ei ole lainkaan, niin hevosten vetokyky on suomenhevosiin verrattuna vaatimaton.

 

Meille osui porukan virkein hevospari, mutta metsäisen osuuden alkaessa huonommalla hevosparilla matkassa ollut kokenut vankkurikuski pääsi meidän nuoren vankkurikuskimme ohi ja sekös kuljettajaamme harmitti. Vanha konkari, joka pääsi ohitsemme, oli puolestaan kovin vahingoniloinen.

 

Pidimme lepotauon ennen laskeutumista laaksoon ja korkealta avautuivat hienot näköalat Transilvaniaa ympäröiville Karpaateille.

 

Laskeutuminen alkoi sillä, että vankkureiden toinen takapyörä lukittiin ketjulla, joten viimeiset kilometrit tultiin mäkeä alas yksi pyörä lukittuna.  Menettely oli välttämätön, sillä muuten vankkureiden vauhti olisi noussut liian suureksi.

 

Muutamalla vankkurikuskilla oli varustuksena metallinen jalas, joka kettingillä säädettiin siten, että se osui toisen takapyörän alle. Jalas säästi vankkurinpyörän kumia, sillä parin kilometrin verran latana kulkeminen liukkaallakin ruoholla kuluttaa kumia - vankkureiden pyörät kun olivat tavallisia henkilöauton renkaita.

 

Karavaanimme mukana juoksenteli kolme varsaa, jotka elävöittivät matkantekoamme - lapsia, hevosenlapsia kun ovat!

 

Vankkurimatka Transilvanian kukkuloille oli mieliinpainuva kokemus. Se kuului matkan hintaan ja antoi osaltaan kylän hevosmiehille kaivattuja leitä eli valuuttaa.

 

Vankkurimatkan jälkeen saimme nauttia kyläläisten yhdessä valmistamasta soppatarjoilusta. Tarjoilu tapahtui kylätalossa, jona toimii Saksaan 1990-luvulla muuttaneen saksalaisperheen jälkeensä jättämä talo.  Kotipolttoinen kahdesti kirkastettu aloitti ruokailun.

 

Kylävierailulla vahvistui se, että aktiivisen kylätoiminnan takana täytyy olla asialle omistautuneita henkilöitä. Näin on Suomessa ja näin on myös Romaniassa.

 

Ilman Walterin ja hänen vaimonsa panosta Viscrin kylä olisi tuhoontuomittu. Prinssi Charles´n säätiö ja erilaiset EU-tuet ovat olleet välttämättömiä kylän elinvoiman säilyttämisessä.

 

Viscrin kylän kohdalla EU-konsulttien palkkoihin ja erilaisten neuvontaorganisaatioiden rattaisiin ei ilmeisesti ole kulunut turhia rahoja - tässä suhteessa meillä suomalaisilla on oppimista Romanista.

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: Viscri-kylä, Romania, Transilvania, prinssi Charles, EU-tuet


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini