Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Onko rahoistaan tarkalla ja ympäristötietoisella kuluttajalla varaa ostaa Ikeasta?

Perjantai 11.2.2011 - -Esko Erkkilä-


Ruotsalainen IKEA tuli ryminällä Tampereen Lahdesjärvelle.

Tampereen päättäjät runnoivat tarvittavat kaava- yms. ratkaisut voimalla ja osin viekkaudellakin päätökseen. Lähialueen asukkaille luvattiin ummet ja lammet oikein kirjallisten sopimuksen muodossa, mutta kohmeloaamu saapui nopeasti, kun olisi pitänyt alkaa lunastamaan rakennustöiden aiheuttamia vahinkoja.

Vahingot ovat jäämässä asukkaiden maksettaviksi.

Olen saanut vierailla Ikean Tukholman myymälässä työmatkan merkeissä joskus 1970-luvulla.

Luulin vuosikaudet, että se jää ainoaksi Ikea-käynnikseni, mutta toisin kävi.

Jouduin osallistumaan ostosturneeseen Tampereen Ikeassa luottamusmiespostini merkeissä tammikuussa 2011. Visani vinkui yli 1.000 euron edestä, mutta puolustuksekseni on todettava, että ostoksista ei piiruakaan tullut omaan käyttööni.

On suoraan todettava, että kanttini ei kestäisi käydä omilla ostoksilla Ikeassa. Häpeäisin silmät päästäni, jos joutuisin kertomaan, että ostin jotain Ikeasta.

Ikea-laatu ei tekniseltä tasoltaan vastaa sitä tasoa, jota hankinnoiltani vaadin. En hyväksy kertakäyttöperiaatetta, vaan vaadin hyödykkeeltä kestävyyttä – sitä Ikea ei pysty tarjoamaan.

Ikea-tuotteet on valmistettu ”kehittyvissä maissa” eli niiden osalta ostaja pönkittää ties mitä. Olen nähnyt ulkoapäin mm. Ikean Käkisalmen puutuotetehtaan ja kokemus puistattaa. En halua sotkeentua siellä tai vaikkapa Bulgariassa valmistettuihin tuotteisiin.

Ikea-leima tavaroissa kertoo mielestäni, että hankinta ei täytä alkeellisintakaan kestävän kehityksen kriteeriä. Kotimaisuutta Ikea-tavaroissa on ainoastaan Ikea-tavaratalon rakentamiseen ja sen tarpeettomiin liikenneratkaisuihin upotettu Tampereen kaupungin veronmaksajien kustannusosuus. Summa ei muuten ole lainkaan vaatimaton, vaan kyse on useasta kymmenestä miljoonasta eurosta. 

Uutta Ikea-kamaa tapaa runsaasti tienvarsien jätepisteillä, kun kuluttajat ovat toimittaneet sinne Ikea-tavaroita, joita eivät ole pystyneet kokoamaan. Tiedän tämän henkilökohtaisesta kokemuksesta, sillä autotallissani odottaa parhaillaan kokoamista parimetriä korkea hyllykkö, jonka epätoivoinen Ikea-asiakas oli hylännyt erään jätepisteen äärelle.

Minulla ei ole varaa olla Ikea-asiakas, sillä haluan vähillä rahoillani hankkia tavaroita, jotka kestävät ja jotka on valmistettu ihmisarvoa, kestävää kehitystä sekä kotimaista työtä arvostaen.

Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa - vanha totuus tulee esteeksi, jos aikoo ostaa Ikeasta eli ostokset jäävät tekemättä!

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: Onko köyhällä varaa ostaa Ikeasta? Onko köyhällä varaa ostaa Ikeasta - EI, IKEA, Tampereen Ikea,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini