Satakunnan matkailuyritykset jalkautuivat kentällePerjantai 30.3.2012 - -Esko Erkkilä- Yksitoista satakuntalaista matkailualan yritystä jalkautui helmikuun puolivälissä kahden päivän kiertueen merkeissä lähimaakuntiinsa Satakuntaliiton johdolla.
Kiertueen pysähdyspaikkakunnat olivat Kristiinankaupunki, Vaasa, Seinäjoki, Jyväskylä, Parkano ja Tampere.
Kiertueen kohderyhminä olivat yhdistysten retkivastaavat, yritysten henkilökunta- ja vierasretkien järjestäjät, luokkaretkivastaavat ja erilaisten muiden ryhmien liikuttajat.
Sain kutsun Tampereen tilaisuuteen MSL-Tampereen merkeissä ja olin siis mukana kiertueen viimeisessä tilaisuudessa. Se järjestettiin Ravintola Bravo Plazassa Finlaysonin alueella.
Tunnen toki Satakuntaa, mutta opin tilaisuudessa paljon uuttakin.
Satakunnan tarjontaa olivat esittelemässä seuraavat yritykset ja yhteisöt. Nimen perässä on kohde tai teema, jota esittelijät pitivät keskeisenä esittelykohteenaan:
Haluan nyt kertoa muutamalla rivillä yhdestä toimintaansa esitelleestä yrityksestä ja kahdesta kunnasta.
Yyterin Kylpylähotellia esitteli Heidi Mäki-Ullakko.
Heidi hieman hämmästyi kun kysyin, että ovatko sukujuuresi Lohtajalta, sillä sinne minä Mäki-Ullakko -nimen asettaisin. Osuin taas kerran oikeaan, kun asetin jonkun henkilön sukunimensä perusteella jonnekin päin Suomea!
Olen vieraillut usein Yyterin Kylpylässä erilaisten kurssien ja kokousten merkeissä – olemme joskus käyneet siellä myös perhekuntamme kanssa.
Yyterin Kylpylä on nykyisin yksityisomistuksessa, sillä Heidi Mäki-Ullakon vanhemmat ovat siellä yrittäjinä.
On todettava, että tilaisuudessa nousi pintaan ajatus muutaman päivän kylpyläloman viettämisestä Yyterissä! Paikka on kerrassaan mahtava ja tuntui siltä, että Mäki-Ullakon yrittäjäperhe on saanut kylpylän hyvään iskuun.
Eurajoen kunnan kulttuurisihteeri Pirjo Jaakkola oli esittelijänä Eurajoen osastolla.
Eurajoki on vireä kunta Rauman ja Porin välissä.
Kysyin Jaakkolalta, että onko Eurajoki liittymässä kuntaministeri Virkkusen tahdon mukaisesti Raumaan? Sain ehdottoman vastauksen, että Eurajoki tulee jatkamaan itsenäisenä kunta.
Olkiluodon voimaloiden merkitys on Eurajoen hyvän kuntakehityksen keskeinen tekijä. On selvää, että eurajokilaiset eivät halua päästää esim. Raumaa hyville apajilleen, vaan haluavat jatkaa itsenäisenä kuntana. Se heille pitää suoda!
Eurajoen toinen merkittävä matkailukohde on Vuojoen kartano.
Kartano on kuuluisa todella mainiosta keittiöstään ja siitä on minulla omakohtaisia kokemuksia.
Vuojoen kartanon puutarha ja sen tarjoamat monipuoliset mahdollisuudet olivat minulle uutta tietoa. Katselin kartanon nettisivuilta, että Vuojoen kartano esiintyy 13 – 15.4.2012 Tampereella järjestettävillä ”Puutarha- ja kotimaan matkailumessuilla”. Ainakin silloin on mahdollisuus tutustua Vuojoen kartanon puutarhatarjontaa!
Merikarvian kunnan osastolla matkailuvastaava Seija Väre esitteli ”Suomen aurinkoisimman kunnan” matkailutarjontaa.
Olen vuosien varrella oppinut, että Vaasa on Suomen aurinkoisin kaupunki ja Merikarvia puolestaan Suomen aurinkoisin kunta – tähän on kuulemma ihan tilastolliset perusteet.
Merikarviasta minulla on pelkästään positiivisia muistoja. Olin 1980-luvun lopulla järjestämässä lukemattomia tilaisuuksia Jouko Elevaaran omistaman Merikievarin kanssa.
Järjestimme tilaisuudet yleensä perjantai-iltapäivällä siten, että aluksi esitimme ajankohtaista ruokinta-asiaa asiakkaillemme parisen tuntia, sitten söimme hyvän päivällisen ja lopuksi porukka sai laittaa jalalla koreasti Elevaaran Merikievariin hankkimien maamme huippuyhtyeiden ja –solistien tahdissa.
Etelä-Suomen maatalouskaupat hoitivat asiakkaiden kuljetukset Merikarvialle. Väkeä oli kerrallaan vähintään satakunta henkilöä, mutta tavallisesti 200…300 innokasta kotieläintuottajaa. Pari kertaa järjestimme Merikievarissa suuret kesäjuhlat ja silloin osanottajia oli 1.500 – 2.000 henkeä.
Se oli hienoa aikaa ja sen vuoksi muistoni Merikarviasta ovat positiiviset.
Toivottelen Merikarvialle menestystä monien matkailuprojektiensa tiimoilta.
Satakuntaliiton jalkautuminen lähimaakuntiin on maakuntaliitolta hieno idea. Se kertoo, että maakuntaliitto tekee näkyvää ”jalkatyötä” alueensa parhaaksi!
-Esko Erkkilä- |
Avainsanat: Satakuntaliitto, Ulla Koivula, Heidi Mäki-Ullakko, Pirjo Jaakkola, Seija Väre, Yyterin Kylpylä, Eurajoki, Olkiluoto, Vuojoen kartano, Merikarvia, Merikievari, Jouko Elevaara, Jokkeri Elevaara, |