Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Mansikka-aika oli ja meni - nyt on aika istuttaa mansikantaimia!

Perjantai 19.7.2013 - -Esko Erkkilä-


Kaksi asiaa yllättää suomalaiset joka vuonna; talventulo ja mansikka-ajan päättyminen!

 

On varmaa, että talventulo tulee taas joskus marraskuussa yllätyksenä kaikille autoilijoille ja kova yllätys oli myös tällä viikolla monille, kun mansikka-aika päättyi.

 

mansikka1

 

 

Tässä on melkein vihoviimeiset mansikat, jotka meillä poimittiin elokuun 16. päivänä.  Saattaa olla, että jokunen mansikka vielä löytyy, mutta niillä ei ole enää mitään käytännön merkitystä.

 

 

Mansikan ympärillä puuhastelu ei kuitenkaan pääty poiminnan päättymiseen vaan nyt pitää satsata tulevaisuuteen!

 

Meillä mansikka-ala oli tänä vuonna poikkeuksellisen pieni, sillä kynnimme viime syksynä merkittävän osan vanhoista mansikkapenkeistä, koska niiden ikä alkoi lähennellä jo kymmentä vuotta.

 

Nyt on tarvetta lisätä mansikka-alaa, sillä olemme tottuneet, että saamme mansikkaa säilöön 150 – 200 kiloa aina syksyisin – nyt omaan säilöntään saimme mansikkaa tuskin sataa kiloa!

 


 

mansikka2

 

Muokkasimme uutta mansikkamaata yhteensä kolmisenkymmentä rivimetriä. Ei siis järin paljon, mutta sen verran kuitenkin.

Tässä pidempi uusi mansikkapenkki on valmiina, jotta siihen voidaan asentaa kasteluputki. Kasteluputki on muoviputki, johon on moottorisahalla viilletty aukko vajaan puolen metrin välein.

 

 


mansikka3

 

 

Tässä mansikkapenkki, jonka sisällä on kasteluputki.

 

 



mansikka4

 

 

Mansikkakangasta ei riittänyt aivan koko penkin pituudelle, vaan alapäähän jouduttiin käyttämään aumamuovia. Aumamuovi soveltuu hyvin mansikkapenkin katteeksi, sillä nykyajan mansikkamuovit ovat liian ohuita, jotta niitä kannattaisi käyttää.

 



 

mansikka5

 

 

Käytimme mansikantaimina edellisvuonna istutettujen taimien rönsyjä.

Rönsyistä kannattaa käyttää yleensä vain lähinnä emotainta kasvaneet. Näistä rönsyistä käytin neljästä ylimmäisestä vain lähinnä emotainta kasvaneet, mutta alimmasta kelpuutin käyttöön myös emotaimesta toisen yksilön.

 



 

mansikka6

 

 

Tässä äskeisistä rönsyistä kelpuuttamani taimet.

 

 



mansikka7

 

 

Tässä valmis uusi mansikkapenkki, joka tuottaa jo ensi vuonna satoa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: mansikanviljely, mansikan viljelytekniikka, mansikan lisääminen rönsyistä, mansikantaimien istuttaminen,


Kommentit

2.10.2017 12.14  Erik Repo

Saako kysyä mitä ja minkä kokoista kastelu putki on?

Itse etsin kasteluratkaisua, mikä olisi kohtullisen hintaista hankkia näin harrastelu mielessä. Kylläkin maan pinnalle asennettuna. Esim. tihkuletku

2.10.2017 17.48  -Esko Erkkilä-

Kiitokset kysymyksestä!

Käytän mansikkapenkkiin upotettuna kasteluletkuna sellaisia muoviputkia, joita on sattunut "nurkkiin" jäämään - koolla ei ole suurtakaan väliä.

Tihkukastelusysteemeistä minulla ei ole kokemusta, mutta käsitän, että tihkukasteluletkut ovat halkaisijaltaan hyvnkin pieniä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini