Tapaturmat ovat eräs merkittävä syy yritysten toiminnan heikkouteen.

 

 

Jokainen tapaturma on surullinen tapahtuma tapaturman kokeneelle työntekijälle, hänen läheisilleen, yritykselle, yrityksen henkilöstölle ja koko Suomen talouselämälle.

 

 

Tapaturmat ja niiden ehkäiseminen olivat työelämäni aikana esimiestyössäni keskeinen seikka ja kerran jouduin leivättömän pöydän ääreen johtamassani yksikössä tapahtuneen työtapaturman tiimoilta.  Eräs työntekijämme työnsi jotain tukosta purkaessaan yön pimeimpänä hetkenä sormensa kiilahihnan ja kiilahihnapyörän väliin niin, että yksi sormi katosi "sormien taivaaseen"!

Sain raaka-ainepäällikkönä syytteen, mutta käräjäoikeus katsoi, että olin organisaatiossa "liian kaukana" tapahtuneesta ja minut vapautettiin syytteestä, mutta alaiseni työnjohtaja sai pienen sakon, kun ei ollut riittävällä tavalla opastanut alaistaan.

Luulin pääseväni työsuojeluasioista irti, kun siirryin eläkkeelle.

 

 

Luulo ei ole kuitenkaan tässäkään asiassa tiedon väärtti, sillä luottamushenkilöasemani Tampereen kaupungin luottamushenkilönä on jatkanut sitä murehtimistani, jota sain työelämässä kokea jokaisena työpäivänäni.

 

 

Yritysmaailmassa ja kuntamaailmassa on hieman erilaiset määrittelysäännöt tapaturmille ja niiden laskentaperiaatteille, mutta esimiehen ja luottamushenkilön paineet työtapaturmien esiintymiseen, estämiseen ja niiden lukumäärän alentamiseen ovat samanlaiset.

 

 

Puhun Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa saamani kokemuksen perusteella, kun totean että Tampereella seurataan työtapaturmia ja sairaspoissaoloja yksikkökohtaisesti säännöllisesti ja koko ajan tavoitteena on nolla tapaturmaa ja nolla sairaspoissaolopäivää.

Tampereen kaupungilla työtapaturmien ehkäisyyn panostetaan, mutta nolla-tasolle ei olla päästy.

 

 

Luottamushenkilöt ja yksiköiden toimiva johto eivät syyllistä tapaturmiin tai sairaspoissaoloihin joutuneita, mutta koko ajan pyritään yhdessä henkilöstön ja henkilöstöedustajien kanssa löytämään keinoja tapaturmien ja sairaspoissaolojen vähentämiseksi.

 

 

*********************

 

 

Sain työelämässä seurata yhteistyöyritysten tilannetta ja niiden tapaa vähentää tapaturmia.

 

 

Joudun selkeästi toteamaan, että suomalaisyritysten siirtyminen ulkomaalaisomistukseen merkitsi selkeää menetelmien ja systeemien kiristymistä työtapaturmiin ja yleensäkin työsuojeluun.

 

 

Itse en ollut kertaakaan tilanteessa, että työnantajani olisi siirtynyt ulkomaalaisomistukseen, mutta monet läheltä seuraamani yhteistyöyritykset saivat ulkomaisen omistajan.

 

 

Ulkomaalaisomistukseen siirtyminen tiesi aina työnantajan tiukempaa ja järjestelmällisempää suhtautumista työtapaturmiin.

 

 

Sain seurata läheltä tapauksia, joissa esim. ranskalais- tai jenkkiomistukseen siirtyneen entistä suomalaisomisteista yritystä kohdanneen työtapaturman jälkeen joko Ranskasta tai Amerikoista lensi pikapikaa Suomeen ainakin kaksi asiantuntijaa, jotka tarkoin penkoivat työtapaturmaan liittyvät syyt ja syy-yhteydet.

 

 

Totesin juttuni alussa, että jokainen työtapaturma on tragedia työtapaturman uhrille, hänen läheiselleen ja koko työyhteisölle.

 

 

Suojavälineiden tinkimätön käyttäminen, esimiesten tiukka johtamistapa työsuojeluasioissa ja ”kaverikuri” työsuojelumääräysten noudattamisessa ovat keskeisessä roolissa työtapaturmien ehkäisyssä.

 

 

Eräs seikka, jota ei voida missään tapauksessa väheksyä on ”läheltä piti” –tapausten kirjaaminen ja kirjausten välitön sekä säännöllinen läpikäyminen ovat työsuojelutyötä parhaimmillaan.

 

 

Läheltä piti –tapaukset pitää ehdottomasti käydä läpi oman henkilöstön osalta, mutta erityisen tärkeää niiden läpikäynti on ulkopuolisten komennusmiesten sekä ulkoistettujen palvelujen osalta.

 

 

Toivon, että tämä kirjoitukseni havahduttaa yritykset ja yritysjohdon sekä yritysten esimiehet panostamaan nykyistä enemmän tapaturmien ehkäisyyn ja tapahtuneiden tapaturmien analysointiin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-