Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Haastavaa ja mielenkiintoista, mutta palkitsevaa!

Sunnuntai 26.2.2017 - -Esko Erkkilä-


Kuntavaalien ehdokaslistat pitää jättää kuntien keskusvaalilautakunnille viimeistään ensi tiistaina eli helmikuun 28. päivänä klo 16.00.

 

 

Tampereen Keskustan vaaliasiamiehenä olen sopinut Tampereen keskusvaalilautakunnan kanssa, että jätämme ehdokaslistamme tiistaina klo 13.00.

 

 

Aikaa on siis ruhtinaallisesti, jotta Keskustan ehdokaslistalle pyrkivät ehdokkaat voivat ilmoittautua vaikkapa minulle vielä aamutuimaan tiistaina ennen klo aamukymmentä, sillä silloin laitamme ”kirjat kiinni” ja alamme puhtaaksikirjoittaa ehdokaslistaamme.

 

 

Tampereella jokainen puolue voi asettaa sata (100) ehdokasta ja se on todettava, että emme pääse ns. täyteen listaan.

 

 

Kunnallisjärjestön puheenjohtajana en ole huolissani asiasta, sillä jo nyt ehdokaslistamme tulee olemaan korkeatasoinen.

 

 

Poliittisessa järjestössä toimiminen vaatii panostamista yhteisten asioiden hoitamiseen.  Se merkitsee taloudellisia panostuksia, joita ei pysty eikä voi miltään taholta veloittaa, mutta se vaatii ennen kaikkea oman ajan panostamista yhteisiin asioihin.

 

 

Kerron esimerkkinä, että eilen panostin ehdokashankintaan runsaat neljä tuntia ja muutaman bussilipun hinnan verran, kun keskustelin erään ehdokasehdokkaan kanssa.

 

 

Keskustelu oli palkitsevaa, sillä sain keskustelun tuloksena ehdokasehdokkaan allekirjoituksen lomakkeeseen, jonka nimi on:

 

 

 

IMG_7506.JPG

 

 

Puolueen ehdokkaan suostumus ja vakuutus

 

 **********************

 

Arvoisat lukijani!

 

 

Tänään on sunnuntai ja huomenna on maanantai.

 

 

Tamperelaiset!

 

 

Voitte vallan hyvin molempina päivinä olla minuun yhteydessä jos tunnette, että Tampereen asiat pitäisi saada kuntoon – laitetaan paperit kuntoon, jotta voit asettua Keskustan kuntavaaliehdokkaaksi Tampereella.

 

 

Tiedän, että lukijoissani on satamäärin henkilöitä muista kunnista kuin Tampereelta.

 

 

Kannustan Teitä olemaan heti tänään hteydessä oman kuntanne Keskustan kunnallisjärjestön vastuuhenkilöihin ja kertomaan, että Te haluatte olla vastuukantajia omassa kunnassanne – uskon, että ehdokaspaikka järjestyy!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: kuntavaalit 2017, kuntavaalit Tampereella 2017, kuntavaalit Tampereella 9.4.2017, Keskustan kuntavaaliehdokkaat Tampereella 2017,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini