Vain nimi on entinenTiistai 26.9.2017 - -Esko Erkkilä- Minulla on Tallinnassa käydessäni tapanani poiketa…
…Balti Jaama Turg`lla ja näin tein myös viime viikonvaihteen Tallinnan-reissullani.
Balti Jaama Turg sijaitsee Tallinnan rautatieaseman vierellä ja sinne on keskustasta kävelymatkaa runsas kilometri.
Säästin jalkojani ja matkasin torille Kopliin menevällä raitsikalla.
Balti Jaama Turg on uudistunut sitten viime näkemän, sillä tori avattiin täydellisesti uudistettuna viime toukokuussa – kävin uudistetussa torikokonaisuudessa nyt siis ensimmäisen kerran.
Olin hieman huolestunut, että ovatko sydämelliset venäläismummot häädetty torilta ja niin on ilmeisesti käynytkin, mutta olin kuitenkin yllättynyt uudistuksen onnistumisesta.
Balti Jaama Turg´n uudistaminen merkitsee, että Tallinnan toisen ison torin eli Keskustorin pitää myöskin uudistua.
Olen tyytyväinen, että Balti Jaama Turg´n uudistuksessa on pystytty säilyttämään se rento ja asiakasystävällinen henki, joka oli leimaa-antavaa vanhalle Jaama Turg´lle.
Pyrin mahdollisimman pian kertomaan tällä saitilla uudistetustaBalti Jaama Turg´sta.
-Esko Erkkilä- |
Avainsanat: Balti Jaama Turg, Balti Jaama Turg on uudistunut, |