Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

On palkitsevaa olla vaalitoimitsijana kotiäänestyksessä!

Perjantai 19.1.2018 - -Esko Erkkilä-


Vaaliohjeissa todetaan kotiäänestyksestä näin:

 

 

”Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- tai ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen.

 

 

Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, jos kyseinen on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen.”

 

 

 

******************

 

 

 

Puolueet nimeävät tunnollisia jäseniään kotiäänestyksen vaalivirkailijoiksi ja kiitän Tampereen Keskustaa, että se on nimennyt minut presidentinvaalien 2018 osalta kotiäänestyksen vaalivirkailijaksi Tampereella.

 

 

Meneillään olevissa presidentinvaaleissa Tampereella kotiäänestystä halusi n. 220 kansalaista ja pääsin tapaamaan heistä työparini kanssa eilen 19 henkilöä - lisäksi neljä samassa taloudessa asuvaa omaishoitajaa pääsi äänestämään eli saimme eilen illalla toimittaa Keskusvaalilautakunnalle 23 ennakkoääntä.

 

 

 

IMG_6889.JPG

 

 

Tässä kuvituskuva tilanteesta, jossa luovutamme työparini kanssa eilisen aikana keräämämme kotiäänestyksen ennakkoäänet Keskusvaalilautakunnalle.

 

 

Tampereen Keskusvaalilautakunta toimii Virastotalon kellarikerroksen tiloissa ja ne tulivat minulle taannoin tutuiksi, kun sain toimia Tampereen Keskusvaalilautakunnan jäsenenä!

 

 

Oli hienoa ja palkitsevaa olla mukana, kun yhteiskunta suo äänestysmahdollisuuden myös niille, joilla ei ole mahdollisuutta päästä joko ennakkoäänestyspaikalle ennakkoäänestysaikana tai varsinaiselle äänestyspaikalle äänestyspäivänä!

 

 

Tampereen Keskusvaalilautakunta oli laatinut meille kustannustehokkaat nuotit, sillä autoni matkamittariin kertyi kilometrejä vain 64, vaikka tavoitimmekin päivän aikana 19 kotiäänestyskohdetta.

 

 

Tavoitimme kaikki 19 kohdettamme aikataulusuunnitelman puitteissa, mutta evästykseksi Keskusvaalilautakunnalle jätimme, että kotiäänestykseen ilmoittautumisen yhteydessä kysyttäisiin ovikoodi niiltä henkilöiltä, jotka asuvat kerrostaloissa!

 

 

Kertaan otsikossa toteamani eli oli palkitsevaa nähdä ja kokea, kun kansalaiset saivat osallistua presidentinvaaleihin äänestäjänä, vaikka heidän liikkumiskykynsä olikin rajoitettu!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: Presidentivaalit 2018, kotiäänestys,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini