Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen taannoisen Viron-matkan eräs kohokohta oli, kun saimme tutustua pohjois-Virossa Sinimäkien taistelumaastoon.

 

 

Sinimäkiä on kolme eli Lastenkodinkukkula, Grenadierkukkula ja p.69.9-kukkula.

 

 

Mainituista kukkuloista Puna-armeija pystyi valloittamaan kaksi ensiksi mainittua, mutta kolmannen kukkulan valtaamiseen sen voimat eivät riittäneet.

 

 

Sinimäkien taistelussa puolustajina olivat saksalaiset, virolaiset, tanskalaiset, alankomaalaiset sekä norjalaiset joukot ja heidän taistelutahdostaan me suomalaiset saamme olla kiitollisia.

 

 

Jos neuvostoliittolaiset joukot olisivat päässeet läpi Sinimäistä, olisi niillä ollut helppo sotatie Tallinnaan ja siitä laivakuljetuksena Helsinkiin ja sen myötä Karjalan Kannaksella taistelleet suomalaiset olisivat joutuneet jättimäiseen mottiin!

 

 

Sinimäkien taistelut ja niiden lopputulos on ratkaiseva sille, että Suomi säilytti toisessa maailmansodassa itsenäisyytensä.

 

 

Sinimäkien taisteluissa 26.7 – 10.8.1944 kaatui tai haavoittui n. 10.000 puolustajaa, mutta Puna-armeijan tappiot olivat 35.000 kaatunutta ja 135.000 haavoittunutta. 

 

 

Kaatuneiden pääkalloja löytyy yhä edelleen taistelutantereelta ja keskustelin jokunen vuosi sitten Rakveren linnoituksessa erään oppaan kanssa joka kertoi, että hänen isänsä säilytti vielä ”mennävuosina” Sinimäen alueelta löytämäänsä pääkalloa takan reunalla, mutta perheen painostuksesta suostui palauttamaan sen Sinimäkien alueelle.

 

 

 

 

 

Sinimäkien taisteluissa kaatuneiden muistomerkki sijaitsee Grenadierkukkulalla.

Emme poistuneet bussistamme, mutta sen verran olimme pysähtyneenä, että pystyimme kuvaamaan muistomerkin!

Olen monesti käynyt tuon muistomerkin juurella ja kunnioitukseni on suuri niille, jotka tuon muistomerkin alueella puolustivat Puna-armeijan hyökkäyksiä ja takasivat sen, että maatamme ei miehitetty.

 

 

Kaikki kunnia Viron Sinimäillä taistelleille, sillä Teidän ansiostanne Suomi ei joutunut Neuvostoliiton miehittämäksi.

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-