Surullista, että Tampereen kaupunginvaltuusto ei vieläkään lopettanut Tavase-hanketta!
Keskiviikko 20.11.2019 - -Esko Erkkilä-
Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa 18.11.2019 tehtiin kannatettu esitys Tavase-hankeen lopettamisesta.
Harmillista, että kaupunginvaltuustossa ei vieläkään ollut valmiutta lopettaa järjetöntä tekopohjavesihanketta, joka toteutuessaan tuhoaisi laajoja harjumaisemia Pälkäneellä ja Kangasalla.

Tavase-äänestyksen äänestyskartta kertoo, että 59 kaupunginvaltuutettua haluaa jatkossakin tuhota kahden naapurikunnan maisemia ja vain 7 kaupunginvaltuutettua osasi arvostaa luontoarvoja ja äänestivät Tavasen lopettamisen puolesta – yksi kaupunginvaltuutettu äänesti tyhjää.
Keskustan edustajista ainoastaan Matti Järvinen osoitti tilannetajua ja halusi välittömästi lopettaa mielettömän hankkeen – todellista vastuunkantoa Matilta!
Olen perehtynyt Tavase-hankkeeseen vuoden 2008 syksystä alkaen eli yli kymmenen vuoden ajan ja olen koko ajan lisännyt kriittisyyttäni hanketta kohtaan.
Arvostan Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiurun toimintaa Tavase-kysymyksessä, sillä hän on määrätietoisesti pyrkinyt lopettamaan tuon hankkeen – valitettavasti Pauli Kiuru on kotoisin Valkeakoskelta, joten hän ei ole osallisena Tampereen kunnallispolitiikassa.
Ihmettelen suuresti Tampereen Vihreitä, jotka nytkin yksimielisesti kannattivat Pälkäneen ja Kangasalan harjumaisemien tuhoamista – tätäkö se Vihreiden vihreys on?
-Esko Erkkilä-
|