Aluevaalit asettivat useat maakunta-ja kuntapäättäjinä itseänsä pitäneet uuteen tilanteeseen!
Perjantai 30.12.2022 - -Esko Erkkilä-
Tammikuussa järjestetyt hyvinvointialueiden aluevaalit olivat monessakin mielessä onnistuneet vaalit.
Ensinnäkin ne asettivat monet maakunnallisina ja kuntapäättäjinä häärineet uuteen asemaan ja tämä uuteen asemaan asettaminen ei ollut lainkaan heidän luulojensa mukainen.
Hyvinvointialueiden aluevaalit, joita myös maakuntavaaleiksi kutsuttiin, toivat alueellisen politiikan eturiviin aivan uusia henkilöitä, joiden osaamista ja kansansuosiota ei ole ennen huomattu.
On pelkästään hyvä, että kaikkien puolueiden riveistä aluevaaleissa nousi uusia kansalaisten arvostamia henkilöitä.
Luopuminen on vaikeaa, mutta kannustan nyt niitä alueellisen politiikan johtopaikoilla rynnineitä, jotka saivat aluevaaleissa pienen ääniosuuden, luopumaan asemistaan ja antamaan tukensa niille, jotka aluevaaleissa saivat kansalaisten luottamuksen.
Onkohan toiveeni turha ja entinen meno jatkuu!
-Esko Erkkilä-
|