Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Tampere on mukana kaupunkikeskustojen elinvoimaisuutta, vetovoimaa ja ekotehokkuutta seuraavassa vertailussa

Maanantai 23.5.2011 - -Esko Erkkilä-

Tamperelaisilta kysyttiin huhtikuussa kaupungin keskustan vetovoimaisuuteen liittyviä tuntemuksia mm. turvallisuuteen, asiointiin ja keskustan yleiseen ilmeeseen liittyen.

Kysely oli osa laajempaa EVE-tutkimusta, jota esiteltiin seminaarissa 13.5.2011.

Osallistuin seminaariin.

Tampereen osalta hanke kuuluu apulaispormestari Timo Hanhilahden vastuualueelle ja hän avasikin seminaarin.

Hanhilahti totesi, että tamperelaiset ovat aiheellisesti ylpeitä kaupunkikeskustastaan. Siihen on perusteluina mm. se, että Tampereen keskusta on pärjännyt hyvin erilaisissa kyselyissä.

Saattaa kuitenkin olla, että emme ehkä näe kaikkia kehittämiskohteita ja sen vuoksi ulkopuolisen näkemyksen kuuleminen on tärkeää, mainitsi Hanhilahti.

Liikkujan, vierailijan, asukkaan ja matkailijan mielialojen, mielikuvien sekä tunnelmien tietäminen on tärkeää, jotta voimme rakentaa kaupunkikeskustamme entistä turvallisemmaksi, miellyttävämmäksi ja sujuvammaksi, jatkoi apulaispormestari Hanhilahti.

Tampereen kaupungin virkamiehistä projektiarkkitehti Veikko Vänskä kaupunkikehitysryhmän keskustahankkeesta toimii yhdyshenkilönä konsulttiyritysten suuntaan.

Kaupunkikeskustojen EVE index™ -mallinnusjärjestelmä vertailee tutkimuksessa mukanaolevien kaupunkien kaupunkikeskustojen ekotehokkuutta, vetovoimaa ja elinvoimaisuutta – sen vuoksi puhutaan EVE indeksistä.

EVE-tutkimushankkeessa ovat mukana nyt seuraavat kaupungit:

  • Jyväskylä
  • Kokkola
  • Kotka
  • Kouvola
  • Kuopio
  • Mikkeli
  • Oulu
  • Tampere
  • Turku 

Olen aina huolestunut rahasta ja erityisen huolestunut olen yhteisten rahojemme käytöstä.

EVE-tutkimushankkeessa huolestuttaa se, että mukana (rahastamassa) on monia konsulttiyrityksiä sekä eräitä muita tahoja.

Hankkeen tavoite on kasvattaa muutamassa vuodessa nyt mukanaolevien yhdeksän kaupungin lukumäärää tasolle 30…40. Kun sen lisäksi asukkaiden kyselytutkimus tullaan uusimaan kahden vuoden välein, on varmaa, että konsulttiyritykset tulevat pärjäämään hyvin.

Kustannusten välttämiseksi käytinkin seminaarissa puheenvuoron, jossa toki annoin tunnustusta seminaariannille, mutta kannustin Veikko Vänskää tinkimään konsulteille maksettavat summat puoleen nykyisestä. On todettava, että konsulttien palkkioista ja niiden määrästä seminaarissa ei keskusteltu!

Mittavissa projekteissa on hyvä tuntea hankkeen taustayhteisöt ainakin nimeltä.

EVE-tutkimushankkeessa mukana ovat pääyhteistyökumppaneina:

  • Stockman
  • Sokos
  • Kiinko eli Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy ja Kiinteistöalan Koulutussäätiö
  • Tekes
  • Ympäristöministeriö
  • Elävä Kaupunkikeskusta EKK ry

Hankkeen muut yhteistyökumppanit ovat:

  • PTY eli Päivittäistavarakauppa ry
  • Erikoiskaupan Liitto ry
  • Suomen Kauppakeskusyhdistys ry
  • Suomalainen Kirjakauppa Oy

Projektin toimijat ovat eli käsittääkseni nämä veloittavat Tampereen kaupunkia tekemästään työstä:

  • Art Director Arkkitehdit Oy
  • Kotialue Oy
  • Promenade Research Oy
  • Metael Oy
  • Tuula Pohjola Consulting Oy
  • Crnet Oy

Toivon, että pääyhteistyökumppaneiden, muiden yhteistyökumppaneiden sekä projetin toimijoiden tietäminen auttaa, kun lähdekritiikkiä käyttäen arvioimme EVE-tutkimustuloksia.

Seminaarin anti oli mielenkiintoista ja palaan siihen näillä palstoilla myöhemmin.

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eve index, eve-tutkimus, apulaispormestari Timo Hanhilahti, Veikko Vänskä, Elävä Kaupunkikeskusta EKK ry, Kotialue Oy, Tuula Pohjola Consulting Oy, Tuula Pohjola, Pokko Lemminkäinen, Mikko Virkamäki