Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Joulun tunnelma syntyy monista asioista

Lauantai 24.12.2011 - -Esko Erkkilä-


Vuodenkierto on edennyt taas vinhaa vauhtia ja tänään on jouluaatto.

 

Virittäydymme joulutunnelmaan monin eri tavoin.

 

Nykymenossa joulun uskonnollinen sanoma jää paljolti taka-alalle. Omakohtaisesti se nousee pintaan, kun menemme aattoiltana jouluhartauteen synnyinpitäjäni Viljakkalan kirkkoon ja sitä ennen käymme sytyttämässä usealle haudalle kynttilät.

 

Kynttilät sytytämme vanhempieni ja isovanhempieni haudoille. Sen lisäksi omat kynttilänsä saavat hauta, jossa lepäävät kummitätini ja kummisetäni. Naapurin vanhapoika-isännän hauta on jo useana jouluna ollut eräs kynttiläkohteemme.

 

Viljakkalan sankarihaudassa lepää yksi sedistäni ja myös hänen muistolleen sytytämme kynttilän.

 

Viljakkalan hautausmaalla on muualle haudattujen muistokivi. Se saa jouluaattona ympärilleen suuren määrän muistokynttilöitä. Myös me sytytämme kiven ääreen ainakin kaksi kynttilää vaimoni äidin ja isän muistoa kunnioittaaksemme.

 

Uskonnollisen joulun lisäksi joulutunnelma alkaa muodostua joulukuusen hakumatkalla.

 

img_0067.jpg

 

Tavallisesti joulukuusen hakumatka on syvässä lumessa tarpomista, mutta nyt se tapahtui vähän lumen aikaan ja hienoisessa vesisateessa.

 

img_0094.jpg

 

Lastenlasten into joulukuusen koristelussa on parasta joulutunnelman luomista…

 

img_0086.jpg

…ja tänä vuonna heidän intonsa sai täyttymyksen jo muutama päivä ennen jouluaattoa.

 

img_0218.jpg

 

Tampereella voi joulutunnelmaan virittyä Tampereen Valoviikoilla. Nyt järjestettävät ovat järjestyksessään jo 46. valoviikot.

 

Tässä näkymä Keskustorilta Hämeenpuiston suuntaan…

 

img_0219.jpg

 

…ja tässä Keskustorilta Rautatieasemaa kohti.

 

img_0208.jpg


Tampereen Joulutori - joka toki päättyi jo eilen – on ollut eräs tapa virittyä joulutunnelmaan.

Tampereen Joulutori avattiin joulukuun 9. päivänä. Poikkesin siellä muutaman kerran ja väkeä oli sateisen sään johdosta usein niukanlaisesti.


img_01912.jpg



Joulutorin esiintymislavalla lauloi torstaina Samuel-poika heleällä äänellään suosittuja joululauluja. Samuelin laulut ja erityisesti hänen juontorepliikkinsä ilostuttivat lavan äärellä häntä kuunnelleen yleisön. Yleisön suosionosoitukset olivat runsaat ja ne tulivat aiheesta!

 

Keskustorilla järjestettävä Joulutori on mm. MSL-Tampereen toimesta ehdotettu siirrettäväksi Hämeenpuistoon.

 

Hämmästykseni oli suuri, kun huomasin, että Tampereen Joulutoria hallinnoidaan Turusta!!

 

Turkulaiset Event Company Ky ja Mainostoimisto Dimmi junailevat Tampereen Joulutorin toiminnan! Miksi näin – miten Joulutorin tamperelaiset yhteistyöyritykset suostuvat tähän?

 

Kritiikkini Joulutorin järjestelyistä ei häiritse omaa ja vielä vähemmän se saa häiritä lukijoideni valmistautumista joulunviettoon.

 

 

img_0106.jpg

 

Toivotan Teille kaikille Oikein Rauhallista Joulua!

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: Tampereen Valoviikot, Tampereen Joulutori 2011, Tampereen Joulutori, MSL-Tampere, Viljakkala,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini