Tampereen luottamushenkilöt ovat sallineet luvattoman heikon seurantajärjestelmänMaanantai 23.4.2012 - -Esko Erkkilä- MSL-Tampere järjesti kaikille avoimen kuntakoulutustilaisuuden Kirjastotalo Metsossa huhtikuun 19. päivänä 2012.
Koulutustilaisuuden aihe oli kuntien budjetoinnin vuosikello ja ajankohtaiset talousnäkymät suuressa kaupungissa eli Tampereella ja samat näkymät pienessä kaupungissa eli Parkanossa.
Alun perin Tampereen alustuksen oli lupautunut pitämään talous- ja rahoitusryhmän johtaja Juha Yli-Rajala, mutta hänelle tuli este ja kuulimme Tampereen puheenvuoron suunnittelupäällikkö Jukka Männikön esittämänä.
Männikkö kertoi jo julkisuudessakin olleen tiedon, että Tampere on tekemässä tänä vuonna 31,8 miljoonaan päätyvän alijäämäisen taloudellisen tuloksen!
Kysyin, että kuinka usein Tampereen päättäjät saavat ennusteita kuluvan vuoden talousennusteesta.
Hämmästykseni oli suuri, kun Männikkö kertoi, että tulosennuste kerrotaan kaupunginhallitukselle vain joka toinen kuukausi – kesäkaudella ”pimeä ajanjakso” on pidempikin. Todennäköistä on, että kaupunginvaltuutetut eivät saa tulosennustetta milloinkaan!!!
Yritysmaailmassa päättäjät haluavat tietää yrityksen tulosennusteen vähintään kerran kuukaudessa. Uskon, että on häviävän pieni se yritysjohtajien joukko, joka tyytyy kerran kuukaudessa päivitettävään tulosennusteeseen.
Olemme Tampereen Infrassa päätyneet siihen, että toimiva johto tuo kuluvan koko vuoden tulosennusteen johtokunnan käsittelyyn kuukausittain. Tammi- ja helmikuussa emme sitä vaadi, mutta maaliskuun tuloksen ”valmistumisen” jälkeen saamme sen käsiteltäväksemme kuukausittain.
Yritysmäinen tulosennustaminen soveltuu siis erinomaisen hyvin kunnallisen liikelaitoksen johtamiseen – toki se vaatii luottamushenkilöiltä jämäkkää otetta ja liikelaitoksen johdolta yrityskokemusta.
Peräänkuulutan ”infralaista” menettelyä menettelytavaksi koko Tampereen konserniin.
Pidän sopivana, että Tampereen talouspuolen virkamiesjohto raportoisi kerran kuukaudessa kuluvan koko vuoden tulosennusteesta kaupunginhallitukselle ja esitän, että kaupungin taloudellinen tilanne kerrotaan kaupunginvaltuustolle joka toinen kuukausi.
Vain riittävän nopealla puuttumisella luottamushenkilöt voivat saada budjettiylityksiin taipuvaiset virkahenkilöt aisoihin ja tehostamaan vastuualueensa toimintaa.On selvää, että virkahenkilöt haluavat toimia itsenäisesti ja eivät halua luottamushenkilöiden seuraavan heidän tekemisiään. Tähän on saatava muutos! Ei riitä, että pormestari kerran tai pari vuodessa kutsuu johtavat virkahenkilöt puhutteluun. Tiedän kokemuksesta, että parin tunnin saarnan kestää helposti, kun tietää, että seuraavan saarnan kuuntelemiseen menee taas puoli vuotta. Kunnan palveluksessa olevan virkahenkilön näkökulmasta on olemassa sekin "etu", että heikoistakaan tuloksista ei joudu poispotkituksi, joka keino liike-elämässä on joka hetki käytössä. Syksyllä valittavan uuden kaupunginvaltuuston on tartuttava tiukasti Tampereen kaupungin johtamisjärjestelmiin ja muutettava niitä siten, että päättäjät voivat tiiviisti seurata taloustilanteen kehittymistä. Vain tiivis seuraaminen mahdollistaa luottamushenkilöiden ripeän puuttumisen havaittuihin epäkohtiin.
-Esko Erkkilä- |
Avainsanat: Tampereen talous on tiukilla, Tampere, MSL-Tampere, |