Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Suur-Tampere meni rytisten karille ja Tavasen lopettaminen astui pitkän harppauksen eteenpäin

Perjantai 26.10.2012 - -Esko Erkkilä-


Aamulehti ja Yle Tampere järjestivät eilen Vaali-iltamat, joissa käsiteltiin perusteellisesti monia asioita, jotka tulevat Tampereen uuden kaupunginvaltuuston päätettäviksi.

 

Olin paikalla ja voin todeta, että asiat alkavat mennä oikeaan suuntaan.

 

Aina on toki muistettava, että ennen vaaleja järjestettävissä paneeleissa on mukana aimo annos vaalikuorrutusta, joka karisee puolueiden mielipiteistä sen jälkeen, kun vaaliuurnat ovat sulkeutuneet.

 

Erityisen ilahtunut ja mielissäni olen panelistien sekä läsnä olleen yleisön suhtautumisesta Suur-Tampereeseen ja Tavaseen.

 

ziberiasuurtampere

 

Suur-Tampere –vouhotus sai yleisöltä murskaavan arvion, sillä 50,6 % läsnä olleista sanoi EI Suur-Tampereelle.


On huomattava, että kysymys kuului näin: "Suur-Tampereen muodostaminen kuntaliitoksella on Tampereen edun mukaista"


Yleisön joukossa herätti suurta kummastusta, että perussuomalaisten edustaja kertoi vastanneensa etukäteisvastauksena "Kyllä", mutta nyt mieli olikin vaihtunut ja vastaus oli "Ei".  Perussuomalaisten edustaja kertoi paneelin aikana mielenmuutoksestaan kahdesti. Se siitä pitkäjänteisestä politiikanteosta!


Yksi asia jäi Suur-Tampere -keskustelussa minua kaivelemaan:


Miksi kukaan panelisteista ei sanonut seuraavaa?


"Kannatan ja puolueeni kannattaa Tampereen seudulla itsenäisten kuntien tasavertaista yhteistoimintaa."

 

Voitte kuitenkin uskoa, että oli mukava olla keskustalaisena yleisön joukossa!

 

 

ziberiatavase

 

Tampere on ollut ainoa kantava voima Tavasessa, mutta nyt senkin niskoittelu mielettömän tekopohjavesihankkeen kannattajana on loppumassa, sillä vaali-iltaman yleisö äänesti Tavasen olevan 23,5 %:n osuudella hanke, joka eniten kiikastaa Tampereen seudun kuntien yhteistyössä.

 

Ainoastaan Tampereen hinkuma kuntaselvitystyö sai hieman enemmän ”haittaääniä” eli 26,5 % - hieno saavutus muuten sekin ja äänestystulos on mainio saavutus tökeröstä ja kehyskuntia halveksivan hankkeen suunnittelusta! Hyi Tampere!

 

Oli hienoa kuulla Tampereen kaupunginhallituksessa 8.10.2012 Tavasen lisärahoituksen puolesta äänestäneiden kokoomuksen ja SDP:n edustajien kritiikkiä Tavasea kohtaan.

 

Keskustan pitkäjänteinen ja järjestelmällinen valistustyö Suur-Tampereen mielettömyydestä ja Tavasen tarpeettomuudesta alkaa tuottaa kannatusta.

 

Suur-Tampereen mahdottomuus on ollut selviö jo pitkän aikaa.

 

Olen enemmän kuin tyytyväinen, että meidän aktiivisten Tavase-vastustajien työ alkaa kantaa hedelmää, sillä valtaosa tamperelaisista tiedostaa tekopohjavesihanke Tavasen mielettömyyden ja on alkanut yksissä tuumin vastustamaan sitä!


Saamme pitää Tavasen peijaisia heti uuden kaupunginvaltuuston astuessa vastuuseen!

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: Suur-Tampere, Tavase, Tavasen peijaiset,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini