Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Pussiperunat on istutettu!

Sunnuntai 5.5.2013 - -Esko Erkkilä-


Kustaan-nimipäivä kesäkuun 6. päivänä on vanhan kansan perinteinen perunanistutuspäivä.

 

Olimme eilen runsaan kuukauden etuajassa, kun istutimme ns. pussiperunat avomaalle mökillä.

 


 pussi1

 

Pussiperunoiksi nimittämämme siemenperunat olivat styrox-laatikoissa esikasvatuksessa turve-hiekkaseoksessa tasan kuukauden.

Osa oli jo hyvällä taimella, mutta kaikki eivät ehtineet taimivaiheeseen. Kaikkiin siemenperunoihin ehti kuitenkin kehittyä vankat juuret.

 

 


pussi2

 

Varhaisperunamaaksi valitsimme viimevuotisen herne- ja papumaan, joten esikasvien pitäisi olla kasvua ajatellen erinomaisia.

Hyvästä esikasvista huolimatta laadukas varhaisperuna tarvitsee lannoituksen ja sen perunamme myös saivat.

Ajoin perunamaan jyrsimellä ainakin neljään kertaan ja jyrsimisen tarkoitus oli maan rakenteen parantaminen, mutta myös kylmän maakerroksen nostaminen auringon lämpöön.

 


 

pussi3

 

Olen joskus hankkinut ”kahdenajettavat” sahrat ja ne ovat tässä työssä mainiot.

 

 


pussi4

 

Esikasvatetut siemenperunat olivat kauniisti taimella – eivät kuitenkaan kaikki.

 

 


pussi5

 

Istutustyö suoritettiin siten, että jokaisen perunapenkin kohta jyrsittiin vielä kerran ennen istutusvaon avaamista.

 



pussi6

 

Tänä vuonna olemme toteuttamassa myös pienimuotoista koetta, sillä istutimme esikasvatettujen taimien ohella jonkun verran hyvin idätettyjä siemenperunoita. Kesällä näemme, että onko esikasvatuksesta mitään hyötyä!

 


 

pussi7

 

Istutustyö vaati kahdelta hengeltä parin tunnin työrupeaman, mutta valmista tuli!

 

 



pussi8

 

Istutuksen jälkeen seurasi tärkeä työvaihe eli perunamaan peittäminen kevytpeitteillä.

 

 


pussi9

 

Olemme kantapään kautta oppineet, että toukokuun alkupäivinä istutetut perunat tarvitsevat peitokseen kolme kerrosta kevytpeitteitä. Joskus yritimme selvitä kahdella kevytpeitekerroksella, mutta pakkanen puri taimet ja sato viivästyi.

Nyt kevytpeitteet saavat olla perunapenkkien päällä kolmisen viikkoa.

Taimet kasvavat peitteiden alla honteloiksi ja vaaleiksi, mutta peitteiden poistamisen jälkeen ne vankistuvat, saavat kauniin vihreän värin ja alkavat yhteyttämään, jotta jo juhannuksen tienoilla saamme omasta pellosta uusia perunoita!

 

 

Saapa nähdä, että kuinka tänä vuonna käy!

 

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: pussiperunat, varhaisperuna, perunanistutus, perunanistutuspäivä, Kustaan-päivä, kesäkuun 6. päivä, perunan lannoitus,


Kommentit

5.5.2013 13:33  terv. leila

Kauniilta näyttää! Auringonpaistetta toivon, eikä yhtään hallayötä.

4.4.2021 11:35  Raimo Lempiäinen

Moi Esko.Samaan tulokseen pääsen kukkimalla kun ei ole jyrsintä.Varren voi nostaa,ottaa perunat ja laittaa takaisin maahan.Juuret on senverran kasassa,että tulee uusi sato.Ei joka varresta.Teen yleensä virheen laittamalla perunat multaan liian aikaisin ja tulee hentoja varsia.Pitäls olla malttia.

4.4.2021 14:57  -Esko Erkkilä-

Terve Raimo! Mielenkiintoista kuulla!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini