Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

On varmaa, että myös kuntapolitiikka muuttuu eduskuntavaalien tuloksen ansiosta

Tiistai 5.5.2015 - -Esko Erkkilä-


On ollut mielenkiintoista seurata keskustelua, että muuttuuko paikallispolitiikka eduskuntavaalien tulosten vuoksi.

 

 

Ei ole kenellekään yllätys, kun eduskuntavaalien suurimmat häviäjät eli Kokoomus ja SDP väittävät, että ei muutu.

 

 

Eduskuntavaalien kiistaton ja selkeä voittaja Keskusta taas toteaa, että eduskuntavaalien tulos heijastuu muutoksena myös paikallispolitiikkaan.

 

 

Otan esimerkiksi Ylöjärven, johon synnyinkuntani ja mökkikuntani Viljakkala taannoin liittyi.

 

 

Tietoni perustuvat Ylöjärven Uutiset –paikallislehden – jonka tilaaja olen – 29.4.2015 julkaisemaan juttuun.

 

 

Lehden mukaan Kokoomuksen, SDP:n sekä Vasemmistoliiton kanta on, että eduskuntavaalien tulos ei vaikuta Ylöjärven paikallispolitiikkaan. Yllättävää on, että myös Ylöjärven Perussuomalaiset näkevät asiantilan samoin – piskuinen Kristillisdemokraatit myötäilee entisten valtapuolueiden mielipidettä.

 

 

Ylöjärven Keskustan valtuustoryhmän viljakkalalainen puheenjohtaja Pekka Hietaniemi näkee asian tyystin toisin, sillä hänen mielestään eduskuntavaalien tulos näkyy jatkossa selvästi Ylöjärven kaupungissa.

 

 

Olen Pekka Hietaniemen kanssa samaa mieltä.

 

 

 

Keskustan Ylöjärven valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Hietaniemi perustelee Ylöjärven Uutisten mukaan kantaansa näin:

 

 

”Vaalien tulos vaikuttaa ylöjärveläiseen politiikkaan muun muassa haja-asutusalueiden tarpeiden aiempaa selvempään huomioimiseen.”

 

 

Uskon tietäväni, että Pekka Hietaniemi viittaa lausunnollaan Tampereen seutukuntaa kurittavaan MAL-sopimukseen, jonka haitallisin vaikutus on se, että se mm. estää rakentamisen omalle maalle.

 

 

MAL-sopimus (Maankäytön-, Asumisen- ja Liikenteen) ei perustu mihinkään lakiin tai säädöksiin, mutta Tampereen seutukunnan virkamiehet ja valtansa kukkuloilla olleet luottamushenkilöt ovat sen keksimisellä rajoittaneet haja-asutusalueiden elämää.

 

 

MAL-sopimusten kyseenalaisena kehtona voidaan pitää Tampereen kaupunkiseutua, mutta ”tauti” on viime aikoina ollut vinhaa vauhtia etenemässä mm. Turkuun ja jopa Kokkolaan.

 

 

Järkevät kansalaiset panevat nyt toivonsa siihen, että virkamiesten ja eräiden luottamushenkilötahojen hellimät MAL-sopimukset painetaan unhon yöhön ja päästään koko valtakunnan tasapuoliseen kehittämiseen.

 

 

 

 

minnasarvijarvi

 

 

Olin tyytyväinen, kun Pirkanmaan Keskustanaisten puheenjohtaja ja Ylöjärven kaupunginvaltuutettu sekä Ylöjärven kaupunginhallituksen jäsen Minna Sarvijärvi totesi eilen Tampereen Keskustorilla näin:

 

 

”Toivottavasti Tampereen kaupunkiseutujen kasvua rajoittava MAL-sopimuspaperi nyt laitetaan saunan pesään!”

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: Minna Sarvijärvi, Pekka Hietaniemi, Ylöjärven Uutiset, eduskuntavaalien vaikutus kunnallispolitiikkaan, Keskustan vaalivoitto, Ylöjärvi, Viljakkala,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini