Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Keskusta lähti yksimielisenä Juha Sipilän hallitukseen

Perjantai 29.5.2015


Puoluevaltuusto on Keskustan ylin päättävä elin puoluekokousten välillä.

 

 

Olin mukana Keskustan puoluevaltuuston varajäsenenä, kun se kokousti Helsingissä 27.5.2016 yhdessä Keskustan eduskuntaryhmän kanssa ja päätti lähtemisestä Juha Sipilän hallitukseen.

 

 

Teimme yksimielisen päätöksen osallistumisesta Juha Sipilän johtamaan hallitukseen.

 

 

Päätös oli odotettu, sillä Keskusta sai huhtikuun eduskuntavaaleissa selkeän vaalivoiton ja puoluevaltuusto sekä eduskuntaryhmä päättivät yksimielisesti ottaa vastuun kannettavakseen.

 

 

 

 

sc1

 

 

Kokouksemme aluksi nautimme lounaan ja sen aikana saimme tutustua uunituoreeseen asiakirjaan:

”Ratkaisujen Suomi – Neuvottelutulos strategisesta hallitusohjelmasta”.

 

 

 

 

Tässä muutamia kuvia kokoustunnelmista:

 

 

 

 

sc2

 

 

Agrologikollegat ja kansanedustajat  Lasse Hautala sekä Arto Pirttilahti ruokailivat samassa pöydässä kanssani.

 

 

 

 

sc3

 

 

Kansanedustaja Pertti Hakanen ja Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja Hilkka Kemppi.

 

 

 

 

sc4

 

 

Matleena Mikkonen, Raija Moilanen ja Antti Juva – kaikki Tampereelta!

 

 

 

 

sc5

 

 

Tuleva ministeri Annika Saarikko.

Tuntuuhan se mukavalta, kun Suomen suurimman puolueen varapuheenjohtaja ja tuleva ministeri läpsäisee ohikulkiessaan olkapäälle ja sanoo: "Hei Esko!"

 

 

 

 

sc6

 

 
Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska Hämeenkyröstä.

 

 

 

 

sc7

 

 

Tapani Murtoo Punkalaitumelta ja Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Riitta Koskinen Ylöjärveltä.

 

 

 

 

sc8

 

 

Raija Moilanen ja kansanedustaja Mikko Alatalo.

 

 

 

 

sc9

 

 

Kaksi Juhaa - ministereitä molemmat!

 

 

 

 

sc10

 

 

Visio: Suomi 2025 – yhdessä rakennettu.

 

 

 

 

sc11

 

 

Kysyin Paavo Väyryseltä, että onko hänen 20.000 herukkapensaassaan jo näkynyt pölyttäjiä?

”Ei vielä kovin paljon”, vastasi Paavo.

 

 

 

 

sc12

 

 

Raija Moilasen puheenvuorossa oli monia kysymyksiä, joihin puoluejohto vastasi.

 

 

 

 

sc13

 

 
”Esittäisin, että suhtautuisitte hallitukseen menemiseen myötäsukaisesti…”

 

 

 

Ja mehän suhtauduimme siten kuin puheenjohtajamme esitti!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: Keskustan puoluevaltuusto, Keskustan eduskuntaryhmä, Juha Sipilä, Keskustan puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokous,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini