Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Miten pienessä hönössä ennen ajettiin Tampereelta Etelä-Pohjanmaalle!

Sunnuntai 9.7.2017 - -Esko Erkkilä-


Kerron ”kansanperinteen arkistoon” SOK-osuuskauppoihin liittyvän ilmeisen tositarinan.

 

 

****************

 

 

Elettiin aikaa, jolloin SOK-osuuskauppojen tukkuliikkeenä konekauppojen osalta oli SMK.

 

 

Tarina ajoittunee 1950- tai peräti 1960-luvulle, sillä aloitin työelämän vuonna 1970 ja silloin osuuskauppojen maatalousmiehet muistelivat kaiholla vast´ikään päättynyttä yhteistyötään SMK:n kanssa.

 

 

Tarina kulkee jotenkin näin:

 

 

Erään etelä-pohjalaisen osuuskaupan johtaja ja maatalousosaston hoitaja olivat olleet runsaasti kosteita juomia sisältäneellä kauppamatkalla ostamassa koneita SMK:n pääkonttorilla Tampereella.

 

 

Herrat joutuivat railakkaan illanvieton jälkeen lähtemään aamuvarhaisella kotimatkalle, sillä johtajalla oli tärkeä neuvottelu kotipaikkakunnalla – jonka hyvin tiedän - jo aamupäivällä.

 

 

Matkaan oli lähdetty osuuskaupan kuorma-autolla ja herroja hieman arvelutti, että josko matkalla poliisi pysäyttäisi ja toteaisi, että herrojen humalatila on vielä melko vahva.

 

 

No, paluumatkalle lähdettiin, mutta heti Ylöjärvelle ehdittyä pysäytettiin kuorma-auto ja käytiin metsässä noutamassa pieniä kuusenkarahkoja kuorma-auton lavan reunoille.

 

 

Elettiin vielä silloin aikaa, jolloin arkussa olevia vainajia kuljetettiin mm. kuorma-autoilla kotiseurakunnan multiin ja kuusenkarahkat kuorma-auton lavan reunoilla kertoivat, että kyseessä on vainajan kuljetus viimeisellä matkallaan.

 

 

Tarina ei kerro, että miten osuuskaupan herrojen kotimatka muuten sujui, mutta ilmeisesti ilman poliisitarkastusta, sillä siitähän tarina olisi saanut aivan uuden käänteen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: Vainajan kuljettaminen 60 vuotta sitten, SMK,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini