Hieno yleisötilaisuus eilen Koskikeskuksessa Tampereella!Sunnuntai 4.11.2018 klo 9:31 - -Esko Erkkilä- Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajat - Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti ja Pertti Hakanen - olivat kansalaisten tavattavissa eilen Tampereella Koskikeskuksessa Linkosuon kahvilassa. Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön varaamat mansikkakakut loppuivat yleisönpaljoudessa kesken, mutta Linkosuon väki taikoi kaikille läsnäolleille muunlaista makeaa tarjottavaa!
Perjantaina Aamulehdessä julkaistun ilmoituksen yhteistyökumppanina oli myös Keskustan Pirkanmaan piiri! Kiitokset piirille mukanaolosta!
Koskikeskus saavuttaa tänä vuonna 30-vuoden iän ja Tampereen Keskusta on siellä järjestänyt ennenkin onnistuneita yleisötilaisuuksia!
Linkosuo on perustettu jo vuonna 1939 ja nykyisin se tarjoaa tunnelmaa ja makuelämyksiä monessa paikassa Tampereella.
Kansanedustajat Pertti Hakanen, Mikko Alatalo, Antti Kaikkonen sekä Arto Pirttilahti pitivät selkeät esitykset eduskunnan kuulumisista!
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen muistutti puheenvuorossaan, että sote- ja maakuntauudistus merkitsevät suurta tehostamista, sillä niiden toteuttaminen merkitsee yli 400 eriasteisen organisaation tehtävien siirtymistä 18 maakunnan hoidettaviksi. Melkoinen harppaus eteenpäin tehostamisen tiellä!
Mikko Alatalo kehoitti keväällä valittavan eduskunnan jäseniä ottamaan takaisin sen vallan, joka eduskunnalle kuuluu.
Kansanedustaja Arto Pirttilahti esitti puheenvuorossaan kolme tai oikeastaan neljäkin "kolmosteemaa", joita nyt pitäisi viedä eteenpäin:
Myös kansanedustaja Pertti Hakanen otti voimallisesti kantaa ilmastonmuutokseen ja totesi sen tiimoilta tehtävän työn olevan arkipäivää.
Tilaisuudessa oli yleisön joukossa mukana myös Petra Schulze Steinen, joka on eurooppaoikeuteen erikoistunut suomalainen ja saksalainen lakimies, (oikeustieteen lisensiaatti, LL.M., Rechtsanwalt). Kuvaajamme tavoitti hänet keskustelemassa yleisötilaisuuden jälkeen Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkosen kanssa.
*****************
Muuten, juonsin tuon tilaisuuden!
-Esko Erkkilä- |
Avainsanat: Tampereella on Keskusta, Keskusta on kaupungissa, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Pertti Hakanen, Antti Kaikkonen, Petra Schulze Steinen, Tampere 3, |