Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kansanedustaja Arto Pirttilahti: "Leipää ja lämmintä!"

Perjantai 27.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Tampereella 23.5.2022 järjestetyssä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan keskittyneessä yleisötilaisuudessa kansanedustaja…

 

 

IMG_5376.JPG

 

 

…Arto Pirttilahti tiivisti kansalaisten lähiajan tärkeimmät tunnot, kun hän peräänkuulutti ”Leipää ja lämmintä”!

 

 

Tartuin syöttiin ja muistutin yleisöpuheenvuorossani vuoden 2013 tapahtumista, sillä silloin kokoomuslaisen pääministerin Jyrki Kataisen johdolla toimiva hallitus päätti puolittaa leipäviljojen varmuusvarastot.

 

Yleisötilaisuuden pääesiintyjänä toiminut Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen otti kopin puheenvuorostani ja totesi, että hän ei ollut silloin pääministerinä.

 

Liiallinen hienotunteisuuteni esti puheenvuorossani mainitsemasta, että syyllinen varmuusvarastojen puolittamiseen oli Jyrki Kataisen hallitus.

 

Leipäviljojen varmuusvarastojen puolittaminen saatiin suoritettua vuoden 2017 aikana.

 

Esitin puheenvuorossani, että leipäviljojen varmuusvarastotasot välittömästi palautettaisiin aiemmalle tasolla, sillä maailmanpoliittisen tilanteen heikkeneminen vaatisi sitä.

 

Rukiin osalta tuo ei onnistu kotimaisella tuotannolla tämän satovuoden aikana, mutta vehnä osalta tuo on vielä mahdollista.

 

Viimeistään nyt huomamme, että kokoomusjohtoisen hallituksen päätös vuonna 2013 leipäviljojen varmuusvarastojen puolittamisesta oli virheratkaisu ja sen tekemisestä kantaa vastuun ainoastaan ja vain kokoomus.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansanedustaja Arto Pirttilahti: "Leipää ja lämmintä!", Arto Pirttilahti, "Leipää ja lämmintä!" Leipäviljojen varmuusvarastot, Leipäviljojen varmuusvarastojen puolittaminen,

Asiantuntevaa analysointia Ukrainan sodasta ja Suomen Nato-päätöksestä

Tiistai 24.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Sain eilen osallistua ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme käsittelevään yleisötilaisuuteen, jossa eduskunnan puhemies Matti Vanhanen analysoi Ukrainan sotaa ja Suomen Nato-päätöstä.

 

 

IMG_5370.JPG

 

Puhemies Vanhanen totesi puheenvuoronsa aluksi, että se tilanne kuuluisi muille vuosisadoille, jossa eurooppalainen maa hyökkää toista itsenäistä Euroopan valtiota vastaan.

 

Vanhasen mukaan Eduskunnan äänestyspäätöksen tulos Natoon liittymisestä äänin 188 – 8 on vastaansanomaton.

 

Päätös on harkittu, maltilla tehty ja se on itsenäisen valtion tekemä päätös.  Vanhanen oli varma, että nyt tehty päätös pitää myös seuraavan Eduskunnan tarkastelun.

 

 

IMG_5373.JPG

 

Puhemies Matti Vanhanen totesi päätöksen jälkeen, että on muistettava kolme asiaa:

 

  • liittymisen jälkeen suomalaisten on avarrettava omaa ajatteluaan ja osattava huomioida koko puolustusliiton asiat

  • uskottavasta omasta puolustuksesta on huolehdittava

  • ulkopuolisen painostamisen mahdollisuus pienenee

 

 

Tilaisuuteen osallistuivat myös kansanedustajat Arto Pirttilahti sekä Jouni Ovaska ja heidän esityksistään joskus myöhemmin.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asiantuntevaa analysointia Ukrainan sodasta, Asiantuntevaa analysointia Suomen Nato-päätöksestä, Eduskunnan puhemies, Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen, Arto Pirttilahti, Jouni Ovaska, Venäjän hyökkäys Ukrainaan, Nato, Suomen Nato-päätös,

Eilinen päivä alkoi Ministeriaamiaisella!

Perjantai 20.5.2022 - -Esko Erkkilä-

IMG_5335.JPG

 

Olipa eilen ensimmäinen kerta, kun pääsin osallistumaan Ministeriaamiaiselle!

 

 

IMG_5337.JPG

 

 

Ministeriaamiaisen isäntänä toimi tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen, joka nyt on toiminut tuossa ministeritehtävässä kolme viikkoa!

 

Ministeri Honkonen on Keskustan varapuheenjohtaja ja hän on ollut kansanedustaja vuodesta 2015 alkaen.

******************

 

Kulttuuritapahtumat ovat kärsineet koronan aiheuttamista ongelmista jo parin vuoden ajan ja kun koronaongelmat nyt ovat väistymässä, niin ministeri kannusti suomalaisia osallistumaan kesän kulttuuritapahtumiin innokkaasti.

 

Petri Honkonen oli aikaisemmin Suomi-Venäjä-Seuran puheenjohtaja, mutta ministerinimityksensä jälkeen hän erosi tuosta luottamustehtävästä.

 

IMG_5342.JPG

 

Ministeriaamiaisen toisena esiintyjänä oli kansanedustaja Arto Pirttilahti, joka on kansanedustajaehdokkaana myös ensi kevään eduskuntavaaleissa.

 

On varmaa, että Pirttilahti kerää merkittävän äänisaaliin eduskuntavaaleissa myös Tampereelta.

 

 

IMG_5343.JPG

 

Oman esiintymisensä jälkeen Pirttilahti toimi Ministeriaamiaisen juontajana ja hän jakoi tilaisuuden lopuksi myös osanottajille puheenvuorot!

 

 

Ministeriaamiaisen tarjoilut olivat runsaat ja myös ministeri Honkosen sekä kansanedustaja Pirttilahden sanomiset olivat valaisevia!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ministeriaamiainen, tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Arto Pirttilahti, Petri Honkonen, Suomi-Venäjä-Seura, Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen,

Eduskunnassa eilen klo 10.00 alkanut ja tänään jatkuva keskustelu osoittaa päättäjiemme yksituumaisuuden!

Tiistai 17.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Eduskunnassa alkoi eilen klo 10.00 keskustelu, jonka otsikkona on:

”Valtioneuvoston selonteko Suomen liittymisestä Pohjois-Atlantin liittoon”

 

Suunnitelmien mukaan tuota keskustelua käydään tiistaille klo 2.00 saakka ja sen suunnitellaan jatkuvan tiistaina.

 

Seurasin keskustelua eilen iltasella ja kaikkien edustajien puheet olivat Nato-jäsenyyteen kannustavia; monet edustajat kertoivat kantansa muuttuneen Nato-myönteiseksi sen jälkeen, kun Venäjän roistovaltio hyökkäsi 24.2.2022 Ukrainaan.

 

Muutama sitaatti eilisistä puheenvuoroista:

 

Ben Zyskowicz:

 

”Nato on uhka Venäjän uhalle!”

 

Hanna Kosonen:

 

”Kannatan Natoa koska haluan rauhaa!”

 

 

IMG_5322.JPG

 

Arto Pirttilahti

”Turvallisuus menee kaiken edelle!”

 

”Nyt on Naton aika!”

 

******************

 

Suomen turvallisuuden puolesta - Nato!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valtioneuvoston selonteko Suomen liittymisestä Pohjois-Atlantin liittoon, Arto Pirttilahti, Nato,

Kevät tuo iloa politiikantekemiseen!

Tiistai 3.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Koronarajoitusten poistuminen on tuonut iloa politiikantekemiseen ja sen saimme kokea mm. Vappuna, kun Tampereen Keskusta järjesti yleisötilaisuuden Hämeenpuistossa vastapäätä Kirjastotalo Metsoa.

 

 

IMG_5216.JPG

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Matti Järvinen (vasemmalla) ja kansanedustaja Arto Pirttilahti olivat yhtä hymyä, kun odottivat yleisötilaisuuden alkamista.

 

 

IMG_5220.JPG

 

Neljä kautta kansanedustajana toiminut Mikko Alatalo viritti yleisön oikealle aaltopituudelle.

 

 

IMG_52252.JPG

 

Myös Tampereen tarkastuslautakunnan kokouksissa ahkeroinut Seija Alatalo oli mukana ja ”kyyhkyläiset” nauttivat alkaneesta keväästä.

 

 

IMG_5223.JPG

 

 

Kansanedustaja Jouni Ovaska avasi pirkanmaalaisten kansanedustajien puheet.

 

 

IMG_52292.JPG

 

Kansanedustaja Arto Pirttilahti toi ansiokkaasti esille ajankohtaiset huoltovarmuuskysymykset ja hänen sanomansa sai vankat kannatukset.

 

 

IMG_5227.JPG

 

Harri Penttilä musisoi ja viihdytti yleisöä, jota…

 

 IMG_5222.JPG

 

…olikin paikalla todella paljon.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskusta, Matti Järvinen, Arto Pirttilahti, Harri Penttilä, Hämeenpuisto,

Koronassa keinot keksitään!

Tiistai 16.2.2021 - -Esko Erkkilä-

”Hätä keinot keksii” on vanha suomalainen sananlasku ja se pätee moneen asiaan.

 

Tuon sananlaskun ajankohtainen muunnos on otsikossa esittämäni eli ”koronassa keinot keksitään”!

 

Tässä jutussani sovellan tuota muunnostani poliittisten tilaisuuksien järjestämiseen.

********************

 

Tunnettu tosiasia on, että nyt korona-aikana ovat sallittuja vain sellaiset tilaisuudet, joihin osallistuu maksimissaan 10 henkilöä.  Eihän sellainen tilaisuus ole minkään arvoinen poliitikoille, jotka ovat tottuneet tilaisuuksiin, joissa on kymmeniä ja mielellään satoja osanottajia.

 

 

**************************

 

 

Keskusta on kehittänyt tähän ”hätään” systeemin, joita kutsutaan verkkotupailloiksi.

 

Puolue järjesti puheenjohtajansa Annika Saarikon johdolla 16 tilaisuuden verkkotupailtaturneen, joka toteutettiin alueellisena puheenjohtajan sekä alueen Keskusta-kansanedustajien voimin.

 

 IMG_1402.JPG

 

Tilaisuuksien vetäjänä toimi puheenjohtaja Annika Saarikko ja hyvin toimikin.

 

 

IMG_1399.JPG

 

 

Pirkanmaan verkkotupaillan esiintyjänä toimi kansanedustaja Arto Pirttilahti ja mukana oli myös…

 

 

IMG_1405.JPG

 

…kansanedustaja Jouni Ovaska.

 

 

Verkkotupaillassa ja myös teams-kokouksissa esiintyjien ja puheenvuoronkäyttäjien kannattaa kiinnittää huomiota oikeaan valaistukseen, selkeään puhetapaan sekä siistiin ulkoasuun.

 

 

 

IMG_1411.JPG

 

Pirkanmaan tupaillassa Arto Pirttilahdella oli yllään vaimonsa Erja Pirttilahden kirjailema villa-asuste sekä rekvisiittana Erja Pirttilahden Sammallammas -yrityksen hittituote ”pikku repolainen”!

 

 

Tulipahan todistetuksi, että pienet yksityiskohdat muovaavat myös teams -kokouksiin hienon kokonaisuuden!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koronassa keinot keksitään!, Hätä keinot keksii, Verkkotupaillat, Keskustan verkkotupaillat, Annika Saarikko, Arto Pirttilahti, Jouni Ovaska, Sammallammas,

Eduskunnan ns. joulurahat tuovat hyvinvointia Pirkanmaalle!

Lauantai 12.12.2020 - -Esko Erkkilä-

Keskustan osallistuminen hallitukseen on ”isossa kuvassa” ensiarvoisen tärkeää, mutta tärkeää se on mm. juuri nyt, kun hallitus jakaa ns. joulurahoja eri maakuntiin.

 

Maakuntiin jaettavat joulurahat on suuruudeltaan 40 miljoonaa euroa, mutta kun ne kohdistuvat kansalaisten jokapäiväistä elämää palveleviin tarkoituksiin, ne ovat ensiarvoisen tärkeitä.

 

 artsi.jpg

Keskustan kansanedustaja Arto Pirttilahti listasi eilen ne liikennekohteet, jotka Pirkanmaalla saavat hallituksen myöntämiä joulurahoja ensi vuoden budjetista.

 

 

 

 

  • Maantie 14371, Äijännevantien kunnostus, Virrat: 400 000 euroa

 

  • Maantie 13087, Vesajärventien päällystäminen, Hämeenkyrö: 450 000 euroa

 

  • Maantie 14353, Uittosalmentie kunnostaminen, Mänttä-Vilppula: 280 000 euroa

 

 

  • Maantie 14290, Koskitie, kevyen liikenteen väylän rakentaminen välillä Romula - liikenneasema,
    Juupajoki: 200 000 euroa

 

  • Valtatie 12, valaistuksen parantaminen välillä Nokia - Sastamala: 300 000 euroa

 

 

Valtiovarainvaliokunta on budjettimietintöönsä lisäksi kirjannut ilman määrärahaosoitusta kaksi kohdetta Pirkanmaalta. Valiokunta pitää tärkeänä, että avustuspäätöksiä tehtäessä otetaan huomioon pitkään toteuttamista odottaneet kevyen liikenteen väylät Parkanossa (maantie 13332). Valiokunta pitää välttämättömänä, että vuoden 2021 aikana huolehditaan Vesilahdella sijaitsevan maantie 301 Keihonen – Suomela -välisen tielinjauksen parantamisesta.

 

 

Vaikuttava lista ja listan pääarkkitehtinä on ollut kansanedustaja, agrologi Arto Pirttilahti!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kansanedustaja Arto Pirttilahti, agrologi Arto Pirttilahti, Äijännevantien kunnostus, Vesajärventien päällystäminen, Uittosalmentien kunnostaminen, maantie 14290 Koskitie, Valtatie 12 Nokia - Sastamala, maantie 301 Keihonen - Suomela, Vesilahti,

Kaikki on nyt toisin!

Tiistai 8.9.2020 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Torikauppiasyhdistys ry järjestää jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina Tampereen Keskustorilla Maanantaimarkkinat ja siellä muun markkinaväen lisäksi poliittiset puolueet osallistuvat omilla osastoillaan markkinahumuun.

 

Omaan Maanantaimarkkinoista kokemusta usean vuoden ajalta, sillä kuusivuotisen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajajakson aikana junailin osastomme rakentamisen sekä purkamisen monena vuonna.

 

Viime ja tänä vuonna osastomme teknisestä toteuttamisesta ovat vastanneet muut, mutta olen yhä pyrkinyt olemaan aktiivisesti mukana ja niin myös eilen, jolloin Keskustan osasto oli suuren mielenkiinnon kohteena.

****************

 

Tamperelaisten suuri mielenkiinto Keskustan osastoa kohtaan johtui siitä, että edeltävän viikonlopun aikana Keskustan uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Annika Saarikko!

 

 

En ole milloinkaan aikaisemmin kokenut Keskustan markkinaosastoa kohtaan niin suurta mielenkiintoa kuin eilen.

 

Erityisesti ilahdutti se, että emme kuulleet yhtäkään poikkipuolista sanaa Keskustaa ja sen toimintaa kohtaan, sillä viime lauantaina Keskustan puoluekokouksessa valittu uusi puheenjohtajamme Annika Saarikko oli kaikkien toivoma ja hyväksymä valinta!

 

 

IMG_0036.JPG

 

Osastollamme olivat aamupäivällä esittelijöinä (vasemmalta) Matti Järvinen, Reijo Laitinen, Arto Pirttilahti, Sirpa Kuusela ja Jouni Ovaska sekä allekirjoittanut – iltapäivän aikana ja osastomme purkamiseen osallistuivat myös monet muut Tampereen keskustalaiset!

 

 

On selvää, että puoluekokouksemme henkilövalinnat vauhdittavat Keskustan suosion mm. Tampereella aivan uudelle tasolla ja se on Keskustan kannalta mainio asia ensi kevään kuntavaaleja ajatellen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Annika Saarikko, Matti Järvinen, Reijo Laitinen, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Sirpa Kuusela, kansanedustaja Jouni Ovaska, Tampereen Torikauppiasyhdistys ry, Tampereen Maanantaimarkkinat, Tampereen Keskusta,

Tekniikka pelasi mainiosti!

Lauantai 5.9.2020 - -Esko Erkkilä-

Keskustan 78. sääntömääräinen puoluekokous alkoi eilen Oulussa, mutta korona-tilanteen vuoksi se on Oulun lisäksi hajautettu alueellisena toteutuksena eri puolille Suomea.

 

Puoluekokousedustajia on ennätysmäärä eli yli 2.400 osanottajaa.

 

 

IMG_9866.JPG

 

Pirkanmaan osalta kokouspaikkana toimii Sokos Hotelli Tornin kokoustila Tampereella.

 

 

IMG_9894.JPG

 

Kokouksen ensimmäisenä päivänä Sokos Hotelli Tornin kokoustilassa oli väljää, mutta tänään tilanne tulee olemaan toinen.

 

 

IMG_9885.JPG

 

Tekniikka toimi erinomaisesti ja saimme seurata Ouluhallisssa tapahtuneita avajaisseremonioita ”kuin paikanpäällä ollen”!

 

 

Tässä esimerkkejä, että miten näimme eräitä tärkeimpiä puheenvuoroja:

 

 

IMG_9898.JPG

 

Puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä

 

 

IMG_9896.JPG

 

Europarlamentaarikko Elsi Katainen

 

 

IMG_9902.JPG

 

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen

 

 

Torni-hotellista puheenvuoron käytti mm. pirkanmaalainen kansanedustaja Arto Pirttilahti ja tässä…

 

 

IMG_99122.JPG

 

…Pirttilahti livenä ja…

 

 

IMG_9915.JPG

 

…tässä Oulun kautta kulkeneena valkokangas-Artona!

 

********************

 

Valitsemme tänään Keskustalle puheenjohtajan ja…

 

 

IMG_9876.JPG

 

…vahvana ennakkosuosikkina on Annika Saarikko!

 

 

#annikanmukana

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #annikanmukana, Annika Saarikko, Keskustan 78. puoluekokous, Antti Kivelä, Elsi Katainen, Matti Vanhanen, Arto Pirttilahti,

Korona-virustilanne vaikuttaa jo Suomessakin

Keskiviikko 11.3.2020 - -Esko Erkkilä-

Olen ollut keskeinen toimija, kun Eläkeliiton Tampereen yhdistys on suunnitellut osallistuvansa yleisönä seuraamaan Eduskunnan kyselytuntia torstaina 12.3.2020 klo 16.00.

 

Sain eilen iltapäivällä tiedon, että Eduskunnan puhemiesneuvosto keskusteli koronatilanteesta tiistaina.

 

Eduskunnan työskentelyn turvaamiseksi puhemies Matti Vanhanen sanoi päättäneensä lopettaa opastetut vierailut Eduskuntatalossa torstaista lähtien toistaiseksi.

 

Päätös merkitsee, että huomiselle suunniteltu osallistumisemme Eduskunnan kyselytunnille yleisönä peruuntuu.

 

Suunnitelma kyselytunnille osallistumisesta sai suuren suosion, sillä meille luvattu 50 hengen kiintiö täyttyi nopeasti ja varalle jäi paljon yhdistyksemme jäseniä.

 

Matkan peruttamiselle ei ollut mitään vaihtoehtoja ja nyt ainoaksi tehtäväksemme jäikin kertoa muuttunut tilanne matkaan ilmoittautuneille ja matkan maksaneille. Onneksi lähes kaikkien sähköpostiosoitteet ovat tiedossa, joten nyt toivomme, että jäsenemme lukevat sähköpostejaan.

 

Teemme tänään vielä varmistuksia, että tieto mielenkiintoisen matkan peruuntumisesta on tavoittanut kaikki ilmoittautuneet.

 

Olen päättänyt, että kaikesta huolimatta menen Tampereen Vanhalle kirkolle torstaina 12.3.2020 klo 8.30 ja kerron kaikille paikalle saapuville, että matkamme on korona-viruksen vuoksi jouduttu perumaan.

 

Toivottavasti paikalle ei saavu kukaan, mutta ainahan voi olla, että kaikki eivät ole lukeneet sähköpostejaan!

 

Kiitokset kansanedustaja Arto Pirttilahdelle, joka oli lupautunut isännäksemme kyselytuntivierailullemme!

Kiitokset myös Artsin eduskunta-avustaja Jukka Saarimäelle, joka on ansiokkaasti ollut puuhaamassa vierailuamme Eduskunnassa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskunnan kyselytunti 12.3.2020, Yleisön osallistuminen Eduskunnan kyselytunnille 12.3.2020 klo 16.00 on peruut, Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen, Korona-virus vaikuttaa Eduskunnassakin, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Jukka Saarimäki,

Kansanedustajina on jatkossakin kaksi agrologia ja onhan koulukuntamme edustettuna myös EU-parlamentissa!

Maanantai 25.11.2019 - -Esko Erkkilä-

Valmistuin agrologiksi Mustialan Maatalousopistosta vuonna 1970 ja olen ylpeä koulutustaustastani.

 

Koulukuntamme on kasvattanut monia ansioituneita valtiomiehiä ja erityismaininnan ansaitsee Martti Miettunen, joka muodosti kolmesti Suomeen hallituksen.

 

Miettunen valmistui Mustialasta agrologiksi vuonna 1932 ja hän on yhä edelleen ainoa agrologi, jolla päästötodistuksessaan oli ainoastaan kymppejä!

 

Agrologi Martti Miettusen muodostamat hallitukset olivat lyhytaikaisia, mutta maamme vaurastumisen ja suomalaisen yhteiskunnan vakauden kannalta tärkeitä:

 

  • Miettusen I hallitus 14.7.1961–13.4.1962

  • Miettusen II hallitus 30.11.1975–29.9.1976

  • Miettusen III hallitus 29.9.1976–15.5.1977

 

Presidentti Urho Kekkonen myönsi agrologi Martti Miettuselle valtioneuvoksen arvonimen vuonna 1977.

 

 

*********************

 

Saimme eilen eli 24.11.2019 kuulla suruviestin, että kansanedustaja, agrologi Antti Rantakangas on kuollut viime perjantaina.

 

Olin Antin kanssa ”käsipäivätuttu” ja lausun hänen perheelleen sekä läheisilleen syvät surunvalitteluni.

 

******************

 

Luulin aluksi, että hyvin tuntemani pirkanmaalainen Arto Pirttilahti olisi jatkossa ainoa agrologi Eduskunnassa, mutta sitten sain kuulla, että Antti Rantakankaan tilalle nousee 31-vuotias agrologi Tuomas Kettunen Kuhmosta!

 

On hyvä juttu, että agrologien asiantuntemusta on edelleen käytettävissä kahden agrologi-kansanedustajan voimin Eduskunnassa.

 

*****************

 

 

Muistutan, että EU-parlamentaarikkomme Elsi Katainen on koulutukseltaan agrologi eli agrologien ääni kuuluu jatkossakin painavana Suomen Eduskunnan lisäksi myös EU-parlamentissa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Agrologien Liitto, Agrologit, Martti Miettunen, Antti Rantakangas, Arto Pirttilahti, Elsi Katainen, Tuomas Kettunen, kansanedustaja Tuomas Kettunen, EU-parlamentti, Suomen Eduskunta, Agrologit kansanedustajina, Mustialan Maatalousopisto,

Seinäryijyt tuovat tunnelmaa

Perjantai 11.10.2019 - -Esko Erkkilä-

Palaan Längelmäen Tunkelon Ratsutilan tunnelmiin ja siellä 29.9.2019 viettämäämme Pirkanmaan Agrologit ry:n 80-vuotisjuhliin:
 
 
Tunkelon pirtissä on korkeutta viitisen metriä ja sen seinillä on useita seinäryijyjä – kas näin:
 
 
 

IMG_4812.JPG
 
 
 
IMG_4813.JPG
 
 
 
IMG_4814.JPG
 
 
 
IMG_4815.JPG
 
 
 
IMG_4816.JPG
 
 
 
IMG_4817.JPG
 
 
 

******************


 
 
 
IMG_4820.JPG
 
 
Juhlatilaisuutemme juonsi puheenjohtajamme Katariina Pylsy ja…
 

 
 
IMG_4823.JPG
 
 
…”valtiovallan tervehdyksen” juhlaamme toi agrologi-veljemme kansanedustaja Arto Pirttilahti.

 
 
Artsi kertoi, että nykyisessä eduskunnassa on ainoastaan kaksi agrologia eli Antti Rantakangas ja hän!
 
 

******************


 
 
 
IMG_4827.JPG
 
 
Pitihän juhlatilaisuudesta ottaa ”luokkakuva”!

 
 
 
IMG_4842.JPG

 

 

Hyvästi Tunkelo tällä kerralla – toivottavasti tapaamme!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Seinäryijyt tuovat tunnelmaa, Tunkelo, Pirkanmaan Agrologit ry, puheenjohtaja Katariina Pylsy, kansanedustaja Arto Pirttilahti,

Kiersin kamerani kanssa Kouvolassa kuvaten keskustalaisia!

Tiistai 10.9.2019 - -Esko Erkkilä-

IMG_4437.JPG

 

 

Olin virallinen kokousedustaja Kouvolassa 7.9.2019 järjestetyssä Keskustan ylimääräisessä puoluekokouksessa.

 

 

Minut tuntevat tietävät, että minulla on melkein aina mukanani kamera ja niin myös tuolloin Kouvolassa.

 

 

Politiikassa toimivat henkilöt ovat kiitollisia kuvattavia, sillä he kaikki suhtautuvat kuvaajiin suurella arvonannolla!

 

**************

 

Seuraavassa sekalaisessa järjestyksessä tunnettuja ja minulle tuttuja henkilöitä, joita tapasin Kouvolan Lumon Areenalla eli Kouvolan jäähallilla, sillä siellä järjestettiin Keskustan ylimääräinen puoluekokous.

 

 

 

IMG_4317.JPG

 

 

Kokouksen puheenjohtaja Markku Pakkanen ja Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen.

 

 

 

IMG_4318.JPG

 

 

Aina hymyilevä Anu Vehviläinen

 

 

 

IMG_4332.JPG

 

 

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä - mies paikallaan (jo toisessa hallituksessa)!

 

 

 

IMG_4357.JPG

 

 

Keskustan varapuheenjohtajat (molemmat sitä vielä kuvanottohetkellä) Hannakaisa Heikkinen ja elinkeinoministeri Katri Kulmuni.

 

 

 

IMG_4358.JPG

 

 

Puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen, puolustusministeri ja tässä vaiheessa puheenjohtajaehdokas Antti Kaikkonen sekä Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä.

 

 

 

IMG_4359.JPG

 

 

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen ja Keskustanuorten tamperelainen puheenjohtaja Suvi Mäkeläinen.

 

 

 

IMG_4362.JPG

 

 

Valtiosihteeri Tuomo Puumala

 

 

 

IMG_4363.JPG

 

 

Kansanedustaja Mikko Savola

 

 

 

IMG_4366.JPG

 

 

Lähes 2.800 osanottajan kokousta johti puheenjohtajana Markku Pakkanen

 

 

 

IMG_4367.JPG

 

 

Kansanedustaja Arto Pirttilahti

 

 

 

IMG_4374.JPG

 

 

Opiskelukaverini kunnallisneuvos, agrologi Antti Hietaniemi Perhosta.

 

 

 

IMG_4375.JPG

 

 

Karjala Liiton puheenjohtajana sekä MTK:n johtokunnassa toimiva Pertti Hakanen.

 

 

 

IMG_4379.JPG

 

 

Viime toukokuussa ministerin arvonimen saanut Sirkka-Liisa Anttila ja valtiopäiväneuvos Jukka Vihriälä. Olen tuntenut nykyisen valtiopäiväneuvoksen jo 1970-luvulta saakka, jolloin hän toimi alkutuotannon neuvojana Osuusteurastamo Itikassa Seinäjoella ja minä vastaavasti samalla alueella Rehuraisio Oy:n myyntimiehenä.

 

 

 

IMG_4330.JPG

 

 

Kokouksessa Keskustan varapuheenjohtajaksi valittu kansanedustaja Petri Honkonen ja…

 

 

 

IMG_4312.JPG

 

 

…hänen kanssaan tiukan kisan käynyt kansanedustaja Mikko Kärnä!

 

 

 

IMG_4322.JPG

 

 

Äänestin Juha Sipilää Keskustan puheenjohtajaksi jo Rovaniemen puoluekokouksessa vuonna 2012 ja olen tehnyt samoin myös kaikissa sen jälkeen järjestetyissä puoluekokouksissa. Nyt Juha luovutti Keskustan puheenjohtajuuden…

 

 

 

IMG_4404.JPG

 

 

…Katri Kulmunille!

Toivon, että voimme antaa Katrille kiitokset jo seuraavassa Keskustan puoluekokouksessa Vantaalla syntymäpäivänäni 7.6.2020!

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan ylimääräinen puoluekokous 7.9.2019, kouvolanpuoluekokous2019, Katri Kulmuni, Hannakaisa Heikkinen, Juha Sipilä, Riikka Pirkkalainen, Jari Leppä, Antti Kurvinen, Suvi Mäkeläinen, Matti Vanhanen, Arto Pirttilahti, Mikko Savola, Pertti Hakanen,

"Moi, kiva nähdä!"

Tiistai 2.7.2019 - -Esko Erkkilä-

Valtioneuvosto järjestää parhaillaan ministerien kirjastokiertuetta, jossa ministerit tapaavat eri puolilla Suomea kansalaisia kirjastoissa.

 

 

Kiitokset mainiosta ideasta!

 

 

 

IMG_2300.JPG

 

 

Pirkanmaalla ministerien kirjastokiertue alkoi eilen Hämeenkyröstä, jonka kirjastossa liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin tapasi kansalaisia.

 

 

Olin mukana Hämeenkyrössä, sillä en lähtenyt Tampereelle ratikkakaaoksen keskelle, jossa ministeri tapasi kansalaisia parisen tuntia Hämeemkyrön tilaisuuden jälkeen.

 

 

IMG_2307.JPG

 

 

Hämeenkyrön tilaisuuteen minizterin virallisena vastaanottajana toimi kunnanjohtaja Antero Alenius, mutta minua lämmitti, kun kätellessämme ministeri totesi: ”Moi, kiva nähdä!”

 

 *******************

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana aikoinaan toimiessani olin järjestämässä lukuisia vaalitilaisuuksia ehdokkaille.

 

 

Tapanani oli pyytää Keskustan teltalle mikrofonin ääreen myös muiden puolueiden ehdokkaita ja muutaman kerran pyysin myös nykyistä liikenne- ja viestintäministeriä tuomaan tervehdyksensä toriyleisölle Keskustan äänentoistolaitteiden kautta.

 

 

Muistan oikein hyvin, kun SDP:n Pia Viitasen ollessa ministerinä, pyysin myös häntä kertomaan tervehdyksensä toriyleisölle Keskustan mikrofonin kautta. Ministeri Viitanen totesi, että eipä olekaan koskaan aiemmin puhunut Keskustan tilaisuudessa!

 

 ********

 

IMG_2323.JPG

 

 

Lämmitti, kun liikenne- ja viestintäministeri Marin totesi ajankohtaisista raidehankkeista, että päärata on "Koko Suomen raiteet" ja mainitsi hyötyjinä mm. Seinäjoen, Jyväskylän, Oulun sekä Satakunnan.

 

 

 

IMG_2326.JPG

 

 

"Pääradan hyötysuhde on paras" - kannatan ministerin linjausta myös Tampereelta pohjoiseen, sillä rata on mökkitonttini naapuri. Aikoinaan on tehty metsiemme kohdalla niin laajat pakkolunastukset, että vaikka Viljakkalan Majajärven kohdalle rakennettaisiin kolmekin raidetta, niin uusia pakkolunastuksia ei kohdallani tarvita.

 

 

 

IMG_2329.JPG

 

 

Kansanedustajista Hämeenkyrössä oli paikalla ainoastaan Arto Pirttilahti, joka käyttikin tilaisuudessa hyvän ja taustoittavan puheenvuoron.

 

 

Huomaatte, että ministeri osasi arvostaa Arto Pirttilahden puheenvuoroa!

 

 

 

IMG_2332.JPG

 

 

Kiitokset myös Hämeenkyrön kunnanjohtaja Antero Aleniukselle hyvästä kommenttipuheenvuorosta!

 

 

 

Olen tyytyväinen, että tuli mentyä Hämeenkyröön kuulemaan ministeri Marinin linjauksia!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ministerien kirjastokierros, liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin, Sanna Marin, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Arto Pirttilahti, kunnanjohtaja Antero Alenius, Antero Alenius, kunnanjohtaja Antero Alenius, Hämeenkyrön kirjasto,

Osaavat ne!

Sunnuntai 26.5.2019 - -Esko Erkkilä-

Lions Club Ylöjärvi/Keijärvi ja Lions Club Ylöjärvi/Teivo järjestävät yhdessä aina toukokuun lopulla Ylöjärven Markkinat Kauppakeskus Elon paikoitusalueella.

 

 

Eilen oli ”se päivä”!

 

 

Markkinoilla oli paljon nähtävää ja nyt kerron siitä riehakkaasta toiminnasta, jota maamme kärkipolitiikot tarjosivat markkinayleisölle.

 

 

Ilottelun vauhdittajina toimivat maamme kaksi ehkä merkittävintä politiikan taitajaa eli eurovaaliehdokas Mauri Pekkarinen ja kansanedustaja Ben Zyskowicz.

 

 

 

IMG_1507.JPG

 

 

Kyllä nämä osaavat eli vasemmalta Arto Pirttilahti, Mauri Pekkarinen, Sari Tanus sekä Ben Zyskowicz!
 

 

 

IMG_1501.JPG

 

 

Hymy on herkässä eli Mauri Pekkarinen, Ben Zyskowicz ja Arto Pirttilahti.

 

 

 

IMG_1500.JPG

 

 

Tässä on poliittista kokemusta 2 x 40 vuotta!

 

 

 

IMG_1497.JPG

 

 

Tänään saamme illalla jännittää, että miten paljon numero 33 saa ääniä EU-vaaleissa!

 

 

 

IMG_1495.JPG

 

 

Totesin Benille, että vasta nyt tapaan hänet henkilökohtaisesti ensimmäisen kerran - mukava kokemus!

 

 

 

IMG_1493.JPG

 

 

Kimmo Sasilla on tapanaan kuljettaa mukanaan tavallista suurempaa nimikylttiä!

 

 

 

Aikamoisia velikultia ja kristillisdemokraattien Sari Tanus myös mukana!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärven Markkinat 2019, Ylöjärven Markkinat, Lions Club Ylöjärvi/Keijärvi, Lions Club Ylöjärvi/Teivo, Arto Pirttilahti, Mauri Pekkarinen, Sari Tanus, Ben Zyskowicz, Kimmo Sasi,

Olipahan ilotulitusta - Pirkanmaalta numerot 140 ja 151 jatkoon!

Keskiviikko 10.4.2019 - -Esko Erkkilä-

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys päättyy tänään ja varsinainen vaalipäivä eli 14.4.2019 lähestyy.

 

 

Keskustalla on Pirkanmaalta ollut pian päättyvällä vaalikaudella kolme erinomaista kansanedustajaa eli Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti ja Pertti Hakanen.

 

 

Kolmikko on saanut paljon aikaiseksi kuluneen nelivuotiskauden aikana ja mikä parasta, heidän keskinäinen yhteistyönsä on pelannut.

 

 

Sain olla paikalla, kun senaattorihommat jättävä kansanedustaja Mikko Alatalo kannusti Pirttilahtea ja Hakasta tilaisuudessa, joka järjestettiin Tampereella Koskikeskuksessa 5.4.2019.

 

 

Pirttilahden vahvaa maantieteellistä aluetta ovat perinteisesti olleet Pohjois-Pirkanmaa ja Hakanen on ylivoimaisesti suosituin kansanedustaja puolestaan läntisellä Pirkanmaalla.

 

 

Molemmat ovat saamassa hyvän äänisaaliin Tampereelta ja myös sen naapurikunnista eli Ylöjärveltä, Hämeenkyröstä, Pirkkalasta sekä muista Tampereen ns. kehyskunnista.

 

 

Koko Pirkanmaan kannalta on keskeistä, että Arto Pirttilahti ja Pertti Hakanen jatkavat kansanedustajina myös jatkossa.

 

 

Tässä muutamia valokuvia, kun Mikko Alatalo kannusti Artsia ja Perttiä jatkoon yleisötilaisuudessa Koskikeskuksessa 5.4.2019.

 

 

 

IMG_0177.JPG

 

 

 

IMG_0171.JPG

 

 

****************

 

 

Laulavan senaattorin tukemat Arto ja Pertti olivat tilaisuudessa juuri sellaisia, kuin kansanedustajan pitääkin olla eli sydämellisiä, yhteistyöhaluisia, ammattitaitoisia, muita arvostavia ja sen vuoksi äänestämisen arvoisia:

 

 

 

IMG_0160.JPG

 

 

 

IMG_0156.JPG

 

 

 

IMG_0155.JPG

 

 

 

IMG_0154.JPG

 

 

 

IMG_0152.JPG

 

 

 

 

Toivottelen kaikille Pirkanmaan keskustalaisille kansanedustajaehdokkaille äänirikasta vaalisunnuntaina ja uskon sekä toivon, että Pertin ja Arton lisäksi Pirkanmaalla ollaan valmiit valitsemaan kolmanneksi keskustan kansanedustajaksi nainen – laadukkuutta ja valinnanvaraa on yllin kyllin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansanedustaja Mikko Alatalo, kansanedustaja Pertti Hakanen, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Hakanen jatkoon, Pirttilahti jatkoon, Tarja Smura, Hanna Holma, Marjo Mäkinen-Aakula, Pilvi Kärkelä,

Vaalien alusaika on parasta aikaa kansalaisille

Sunnuntai 31.3.2019 - -Esko Erkkilä-

Me kansalaiset elämme nyt parasta aikaamme, sillä meille luvataan ehdokkaiden toimesta "maat ja mannut", jos äänestämme eduskuntavaaleissa ja EU-vaaleissa juuri heitä.

Parasta aikaa elämme myös tarjoilujen osalta, sillä toreilla ja kauppakeskuksissa saamme yllin kyllin kaikkea syötävää ja juotavaa!

Minäkin sain eilen Tammelantorilla Sinisten tarjoamaa grillimakkaraa, Keskustan mustaa makkaraa ja Harri Jaskarin tarjoamaa oikein lihaisaa (Antti Rinne ei ollut lihaa vielä ehtinyt verottamaan) lihakeittoa ja puoleltapäivin Koskikeskuksessa varapuhemies Mauri Pekkarisen tarjoamaa teetä sekä pitkopullaa!

Kaksi viikonvaihetta ennen eduskuntavaaleja vielä edessä, joten kuinkahan tarjoilut paranevatkaan!

Tässä pieni kuvakimara päivän kokemuksista!

 

 

IMG_9279.JPG

 

 

Kansanedustaja, Karjala Liiton puheenjohtaja ja MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakanen oli parkkeerannut vaaliautonsa hienosti Tammelantorin parhaalle paikalle.

 

 

 

IMG_9281.JPG

 

 

Keskustan ehdokaslistan ykkösnimi Ari Arvela (vasemmalla) Vesilahdelta oli matkassa tukiryhmäläisensä Pertti Uusi-Erkkilän kanssa.

 

 

 

IMG_9284.JPG

 

 

Sain heti alussa Tarja Smuran ja Hanna Holman yhteispotrettiin.

Olen varma, että Tarja Smura tulee etenemään merkittäviin asemiin politiikassa!

 

 

 

IMG_9286.JPG

 

 

Seuraavaksi sain kameran linssini eteen hämeenkyröläisen Katariina Pylsyn ja Viljakkalan Parviniemestä syntyisin olevan trubaduuri Aarre Aallon - minkähänlainen rooli Aarrella tulee olemaan ensi kesänä Hämeenkyrön Heiskan kesäteatterissa?

 

 

 

IMG_9288.JPG

 

 

Tykkään monista kansanedustaja Pertti Hakasen esillä pitämistä asioista ja tänään yksi näistä asioista oli maamme huoltovarmuus!

 

 

 

IMG_9292.JPG

 

 

Tampereen Keskustan kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja ja valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Matti Järvinen toivotti maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän tervetulleeksi Tammelantorille.

 

 

 

IMG_9294.JPG

 

 

On onni, että Suomella on näin selkeäsanainen maa- ja metsätalousministeri kuin Jari Leppä.

 

 

 

IMG_9298.JPG

 

 

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä Pertunmaalta ja Sastamalan kaupungin maatalousjohtaja Katariina Pylsy Hämeenkyröstä!

 

 

 

IMG_9304.JPG

 

 

MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakasella sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Lepällä riittää keskusteltavaa myös vaalien ulkopuolella!

 

 

IMG_9309.JPG

 

 

Kansanedustaja Arto Pirttilahti liittyi ministeri Lepän seurueeseen vasta myöhemmin, mutta eräs Artsin tiimiläisistä oli Pirttilahden autolla mukana Tammelantorin tapahtumassa.

 

 

 

IMG_9312.JPG

 

 

Minna Sarvijärvi (oikealla) luovutti vuodenvaihteessa Pirkanmaan Keskustanaisten puheenjohtajanuijan Tarja Smuralle.

Varasin tänään käytössä olleen Tammelantorin parhaan paikan Keskustan käyttöön jo viime vuoden syyskuussa ja sovimme Minnan kanssa, että tämän lauantain tilaisuuden järjestelyistä vastaa Pirkanmaan Keskustanaiset; no, tilaisuus oli onnistunut näinkin järjestettynä, mutta...

 

 

 

IMG_9321.JPG

 

 

Tammelantorin jälkeen siirryin Koskikeskukseen, jossa eduskunnan varapuhemies ja tuleva EU-vaaliehdokas Mauri Pekkarinen halusi tarjota sanankuuloa sekä kahvit ja kunnon pullat.

Kyllä Pekkarista on aina suuri ilo kuunnella!

 

 

 

IMG_9319.JPG

 

 

Halusin ottaa Mauri ja Raija Pekkarisesta yhteiskuvan, mutta Mauri tahtoi välttämättä ottaa samaan kuvaan erään pariskunnan. Paljastui, että kyseessä oli rovasti Heikki Järvinen ruustinna-vaimonsa kanssa!

Rovasti Heikki Järvinen on aikoinaan Kinnulan kirkkoherrana vihkinyt Mauri ja Raija Pekkarisen ja hyvällä onnella onkin vihkinyt, sillä kaikesta huomaa, että homma pelittää!

 

 

IMG_9323.JPG

Kansanedustaja Pertti Hakanen kiirehti myös varapuhemiehen järjestämään tilaisuuteen.

 

 

 

IMG_9343.JPG

 

 

Koskikeskuksen tilaisuuden kruununa oli, kun ruustinna Järvinen piti ex-tempore –puheenvuoron, jossa totesi, että ei oikealle ja ei vasemmalle, vaan Keskustaan!

 

 

 

IMG_9325.JPG

 

 

Kuvakertomukseni lopuksi parivaljakko - Pertti Hakanen ja Mauri Pekkarinen - joille on helppo toivotella parhainta menestystä tulevissa vaaleissa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit 14.4.2019, EU-vaalit 26.5.2019, Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, varapuhemies Mauri Pekkarinen, kansanedustaja Pertti Hakanen, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Tarja Smura, Ari Arvela, Hanna Holma, Katariina Pylsy,

Hieno puhetilaisuus Ylöjärvellä 24.3.2019

Maanantai 25.3.2019 - -Esko Erkkilä-

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko aloitti eilisen Pirkanmaa-turneensa tapaamalla kansalaisia Ruokakeitaalla Ylöjärvellä – poikkesin tapaamisessa, kun olin matkalla noutamaan maalta koivuklapeja takan ja kiukaan lämmitykseen.

 

 

Ministeritapaamisessa tunnelma oli käsinkosketeltavan aidosti herttainen ja tulevaisuudenuskoa tulvillaan.

 

 

Seuraavassa pieni kuvakertomus tapahtumasta:

 

 

 

IMG_9113.JPG

 

 

Ruokakeidas on kaupparyhmiin sitoutumaton kauppias Ville Pirtinahon omistama päivittäistavaraa ja myös muita kotitaloudessa tarvittavia tavaroita myyvä hyvinhoidettu liike.

 

 

 

IMG_9028.JPG

 

 

Liikkeen sisäänkäynnin yläpuolella väen toivotti tervetulleeksi hämeenkyröläisen eduskuntavaaliehdokkaan Katariina Pylsyn valomainos.

 

 

 

IMG_9034.JPG

 

 

Ministeri Saarikko saapui paikalle sopivasti etuajassa ja hänet toivotti Ylöjärvelle tervetulleeksi kunnallisneuvos Pirkko Vuolle.

 

 

 

IMG_9069.JPG

 

 

Annikaa on aina ilo kuunnella ja hän osaa sopivalla huumorilla höystää sanottavaansa.

 

”Syntyvyys on alhaalla vaikka jotkut pyrkivät kantamaan kortensa kekoon” sanoi ministeri Annika ja viittasi pari päivää sitten julkisuudessa kertomaansa, että heille odotetaan toista lasta!

 

 

 

IMG_9077.JPG

 

 

Kunnallisneuvos Pirkko ojensi ministerille järjestäjien lahjana Ylöjärvellä sijaitsevan Avant Tecno Oy:n valmistaman vihreän pienkuormaajan pienoismallin ja siitäkös Annika-ministeri riemastui! 

 

Ministeri kertoi, että perheen Aarni-poika kyselee aina äidin palatessa kotiin tuliaisia ja nyt tämä Avantin pienoismalli tulee tekemään hänestä suositun kotiinpalaajan illalla!

*****************

 

 

Ministerin puheenvuoron jälkeen ehdokkaat esittelivät itsensä ja nykyisistä ja entisistä kansanedustajista ehdokkaina olevat…

 

 

 

IMG_9102.JPG

 

 

…Arto Pirttilahti…

 

 

 

IMG_9093.JPG

 

 

…sekä Laila Koskela pitivät vakuuttavat puheenvuorot!

 

 

 

Kiitokset ministeri Annika Saarikolle ja Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestölle, joka toimi onnistuneen tilaisuuden järjestäjänä.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestö, Avant Tecno Oy, Ruokakeidas Ylöjärvi, ministeri Annika Saarikko, Annika Saarikko, Arto Pirttilahti, Laila Koskela, Pirkko Vuolle, Katariina Pylsy,

Politiikan taustatoimija on vapaa kuin taivaan lintu

Maanantai 11.3.2019 - -Esko Erkkilä-

Olin paikallispolitiikan aktiivitoimija hieman yli kymmenen vuotta ja vuodenvaihteessa pääsin politiikan taustatoimijaksi, kun en enää asettunut ehdolle Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi.

 

 

Puheenjohtajavuodet olivat antoisaa aikaa ja uskon, että pystyin antamaan oman panokseni taustaryhmäni toiminnalle.

 

 

On runsaan kuukauden kuluttua mielenkiintoista seurata, että miten tehokkaasti toimiikaan seuraajani ja hänen aisaparinsa – kohtaako Tampereen Keskustaa millainen äänivyöry kevään eduskuntavaaleissa!

 

 

Olin eilen politiikan taustatoimijan roolissa kahdessakin tilaisuudessa – Tampereen Koskikeskuksessa Linkosuon kahvilassa ja Lempäälän Ideaparkissa.

 

 

***************

 

 

Varsinkin Ideaparkissa tapasin runsaasti muiden puolueiden edustajia ja keskustelut heidän kanssaan olivat mielenkiintoisia.

 

 

 

 

IMG_7937.JPG

 

 

Koskikeskuksen yleisötilaisuudessa mielenkiintoiset puheenvuorot käyttivät (vasemmalta lukien) Mikko Alatalo, Suvi Mäkeläinen, Marjo Mäkinen-Aakula ja Arto Pirttilahti – kaikki ovat ehdolla eduskuntavaaleissa, mutta Mikko Alatalo luopuu pestistään 16 vuotta kestäneen kansanedustajauransa jälkeen.

 

 

 

IMG_7935.JPG

 

 

Olen aina ihaillut Mikkoa siitä, että hän valmistautuu perusteellisesti puheenvuoroihinsa.
 
 
Mikko osaa entisenä toimittajana ja kokeneena esiintyjänä pitää esityksen luontevasti ilman papereita, mutta aina hänellä on mukanaan sanasta sanaan kirjoitettu puheversio!  Mikko ei puhettaan suinkaan lue, vaan esittää asiansa vapaasti, mutta kirjoitettu puhe toimii hänellä ohjenuorana, jotta esityksestä muodostuu kuulijoille nautittava.

 

 

Tähän meidän kaikkien puhujien pitäisi pyrkiä!

 

 

Tunnen vahvan piston sydämessäni, sillä esimerkiksi onnittelupuheen iskusanaliuskan saan monesti aikaiseksi vasta sen talon parkkipaikalla, jossa onniteltava asuu!

 

 

 

IMG_7940.JPG

 

 

Ideaparkissa tapasin monia tuttuja ja heidän joukossaan olivat mm. Harri Penttilä Vesilahdelta ja Katariina Pylsy Hämeenkyröstä.
 

 

Vesilahdelta on useitakin kansanedustajaehdokkaita, mutta Katariina on ainut keskustalainen ehdokas Hämeenkyröstä. Olisi mieluisaa, jos saisimme Katariinasta pitkästä aikaa hämeenkyröläisen kansanedustajan!

 

 

 

IMG_7944.JPG

 

 

SDP:n osastolla tapasin Viljakkala-neuvoston jäsenen Tapio Lieskon, jonka kanssa yhdessä pyrimme Ylöjärven kaupungin luottamushenkilöinä Viljakkala-neuvostossa pitämään esillä viljakkalalaisten asioita.

 

 

Lieskon kanssa sain samaan kuvaan Tampereen apulaispormestari Johanna Loukaskorven  ja voin tässäkin todeta, että arvostan SDP:n toimintaa Tampereen kuntapolitiikassa.

 

 

Olen saanut henkilökohtaisesti kokea luottamusta SDP:n suunnalta, sillä toimin vuodet 2013 – 2014 Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa SDP:n mandaatilla.

 

 

Olin Infran johtokunnan varapuheenjohtajana 2009 – 2012 Keskustan mandaatilla ja uudestaan taas jäsenenä vuodet 2015 – 2017!

 

 **************

 

Nuoret väkisin päättäjäpaikoille hinkuavat kokemattomat henkilöt unohtavat monesti sen keskeisen seikan, että asioista voi olla eri mieltä, mutta henkilökohtaisia suhteita ei koskaan saa päästää rappiolle omasta mielestään pahimmankaan poliittisen kilpailijan kanssa.

 

 

Täytyy valittaen todeta, että samaisilla henkilöillä on monesti vaikeuksia tulla toimeen edes oman taustaryhmänsä kanssa!

 

 

Kiitokset kaikille, joiden kanssa taas kerran sain eilen toimia yhteistoiminnassa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Koskikeskus, Lempäälän Ideaparkki, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Harri Penttilä, Katariina Pylsy, Tapio Liesko, Johanna Loukaskorpi, Suvi Mäkeläinen, Marjo Mäkinen-Aakula,

Juuresten kuorinnan lomassa oli kiintoisaa seurata eduskunnan käsittelyä biopolttoaineista

Keskiviikko 30.1.2019 - -Esko Erkkilä-

Sain eilen Rouvalta tehtäväkseni kuoria…

 

 IMG_7153.JPG

 

 

 

…sipuleita ja valkosipuleita…

 

 

 

IMG_7154.JPG

 

 

…sekä porkkanoita ja perunoita tulevien päivien ruuanlaiton raaka-aineiksi.

 

 

****************

 

 

Perustin kuorintatukikohtani olohuoneeseen ja aloin Areenasta seurata suorana eduskunnassa käytävää keskustelua, jonka virallinen nimi oli:

 

 

”Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi biopolttoöljyn käytön edistämisestä, biopolttoaineiden käytön edistämisessä liikenteessä annetun lain muuttamisesta sekä biopolttoaineista ja bionesteistä annetun lain 2 §:n muuttamisesta”

 

 

************

 

 

Huomasin, että eduskunnan puhujapöntössä kävi puhumassa tuttuakin tutumpi mies…

 

 

IMG_7147.JPG

 

 

…eli kansanedustaja Arto Pirttilahti Mänttä-Vilppulasta eli tarkemmin Pohjaslahdelta Pirkanmaalta.

 

 

 

IMG_7148.JPG

 

 
Eduskunnan pöytäkirjat valmistuvat nykyisin varsin nopeasti ja sieltä kopioiden kansanedustaja Arto Pirttilahti totesi mm. seuraavaa:

 

 

”Arvoisa rouva puhemies!

 

Käsittelyssä on todellakin biopolttoaineiden osalta käytön edistäminen. Hyvän hallituksen erinomainen esitys.

 

Tietenkin taustallahan tässä meillä on EU:n instrumentit ja se, millä tavalla me EU:n tulevia velvoitteita tulemme täyttämään vuoteen 2030 mennessä.

 

Tässä pidetään todellakin sisällä liikenteen biopolttoaineitten prosenttiosuuden nostaminen 30 prosenttiin mutta myös lämmityksen ja työkoneiden polttoaineiden osittainen korvaaminen biopolttoöljyllä, 10 prosentilla, vuoteen 2030 mennessä.

 

Erinomainen esitys, ja tämä luo pohjaa mielestäni hyvinkin myös sille näkökulmalle, millä tavalla me voimme lähteä tuottamaan, innovoimaan uusia biopolttoaineita, ja antaa varmuuden myös sitten teollisuudelle lähteä näitä tekemään ja lähteä näihin liittyviin investointeihin.

 

Eli tässä on pitkäjänteistä ajattelua.”

 

 

Kiitokset Arto puheenvuorostasi – puheenvuorosi oli taas yksi tiketti sillä taipaleella, joka johtaa Sinut Arkadianmäelle kevään eduskuntavaalien jälkeenkin!

 

 

 

********************

 

 

 

 

Arto Pirttilahden puheenvuoron jälkeen Puhemies antoi…

 

 

 

IMG_7152.JPG

 

 

…ministeri Kimmo Tiilikaiselle puheenvuoron ja asunto-, energia- ja ympäristöministeri Tiilikainen totesi mm. seuraavaa:

 

 

Arvoisa puhemies!

 

Kiitoksia talousvaliokunnalle tämän tärkeän ilmastopoliittisen asian käsittelystä ja pakettiin laittamisesta.

 

Liikenteen päästöjen vähentäminen on erittäin merkittävä osa meidän ilmastopolitiikkaamme, ja hallituksen kaavailuissa liikenteen päästöjä vähennetään monin eri keinoin.

 

…ylivoimaisesti nopein keino vähentää liikenteen päästöjä on sekoittaa uusiutuvia polttoaineita niihin liikennepolttonestetuotteisiin, jotka käyvät kaikkiin ajoneuvoihin, mitkä tällä hetkellä teillämme liikkuvat.

 

Juuri tähän päästöjen vähentämisen nopeuteen on viime aikoina kiinnitetty huomiota, että meillä on kiire ilmastotoimilla.

 

Vuonna 2017 Suomi vähensi EU-maista eniten kasvihuonekaasupäästöjään, ja tämä on muuten pitkälti sen ansiota, että meillä vuonna 2017 merkittävällä tavalla uusiutuvien polttoaineitten osuus kaikista liikennepolttonesteistä kasvoi.

 

 

***************

 

 

Muistutan, että ministeri Tiilikaisen erityisavustajana energia-asioissa toimii tamperelainen kaupunginvaltuutettu Vilhartti Hanhilahti!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskunnan istunto 29.1.2019, biopolttoaineet, Arto PIrttilahti, Kimmo Tiilikainen, Vilhartti Hanhilahti,

Vanhemmat kirjoitukset »