Ruusujen talvehdittaminen ulkosallaLauantai 6.7.2019 - -Esko Erkkilä- Perhekuntamme ruusuvalikoima täydentyy käytännössä vain sillä äitienpäiväruusulla, jonka tapaan vuosittain hankkia vaimolleni äitienpäiväkukaksi.
Kokosin ”mökkiruusumme” yhteiskuvaan kesäkuun viimeisenä päivänä.
Ruusumme eivät silloin vielä olleet juhlakunnossa, sillä monien kohdalla oli menossa vasta nuppuvaihe.
Mutta piti kertoa ruusujen talvehdittamisesta meillä!
Meillä ruusut talvehtivat lehtikasassa nurmikolla.
Tapaamme syksyisin lehtipuhaltimen avulla puhaltaa nurmikot puhtaaksi lehdistä.
Valtaosan lehdistä kuljetamme valkosipulimaan vierelle, jossa ne saavat odottaa kevättä ja sitä, että ne käytetään valkosipulimaan katteeksi.
Teemme osasta lehdistä muutaman lehtikasan nurmikolle ja laitamme ruusut talvehtimaan lehtikasaan.
On huolehdittava, että ämpärit joissa ruusut ovat, tulee aseteltua ”alamäkeen” jotta syksyinen sade tai sulava lumi eivät pääse ruusuämpäriin.
On luonnollista, että lehtien eristävä vaikutus ei estä ruusuämpärin jäätymistä, mutta se ei näytä ruusuja haittaavan!
Ruusuämpärit otetaan päivänvaloon joskus huhtikuun loppupuolella ja sen jälkeen ruusut leikataan siisteiksi, jotta ne voivat aloittaa jälleen kerran uuden vuosikertaelämän.
Helppoa kuin heinänteko!
-Esko Erkkilä- |
Avainsanat: Ruusujen talvehdittaminen, Ruusujen talvehdittaminen ulkosalla, lehtipuhallin, valkosipulimaan kate, helppoa kuin heinänteko, |