Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Sähköverkon maakaapeloinnissa tarvittaisiin maalaisjärkeä

Tiistai 29.9.2020 - -Esko Erkkilä-


Hankimme vapaa-ajanasunnollemme sähkön kolmisenkymmentä vuotta sitten.

 

Sähkö johdettiin meille Majajärven pohjaan upotetun kaapelin kautta eli meille tuleva sähkö on ollut viimeisen kolmensadan metrin matkalla säävarma jo pitkään.

 

Nyt sähköntoimittajamme Elenian päähän pälkähti, että meille pitää sähkö tulla tasan vastakkaisesta suunnasta eli Viljakkalan Karhelta.

 

Elenian päätös merkitsi, että maamme päärata eli Tampere-Parkano- Seinäjoki –rata piti alittaa.

 

Alitusyritys onnistui radan pohjoispuolelta hyvin, mutta eteläpuolella homma tyssäsi kallioon eli alitusyritys siis epäonnistui.

 

Kahdella kaivinkoneella meidän puoleinen kallio paljastettiin ja todettiin, että kalliota on louhittava.  Ratahallintokeskus ei kuitenkaan antanut lupaa kallion louhintaan räjäyttämällä vaan louhinta piti hoitaa kaivinkoneiden ”pajavasaroilla”!

 

Vasarointi kesti parisen viikkoa kahdella kaivinkoneella ja löytyihän se kaapelin suojaputki vihdoin.

 

******************

 

Maakaapeliojan kaivaminen radanalituksen jälkeen olikin sitten jo helppo homma, mutta ei suinkaan meille, sillä hyvinhoidettu nurmikkomme joutui…

 

 

IMG_0442.JPG

 

…juoksuhautakaivantojen kohteeksi, jotta maakaapeli voitiin liittää Majajärven toiselta puolelta tulevaan entiseen maakaapeliin!

 

*************************

 

Maalaisjärjellä ajateltuna homma on mieletön, sillä laskeskelin, että nykyisillä sähkönsiirtoveloituksilla maksamillani summilla kuluu sata vuotta, jotta Elenia saa minulta nuo kustannukset kassaansa!

 

 

Jos Elenia olisi pysytellyt vanhassa eli sähkö tulisi meille edelleen järven pohjassa olevaa kaapelia pitkin, niin kustannukset olisivat olleet muutamia satoja euroa, sillä kustannuksia olisi Elenialle kertynyt vain n. viidenkymmenen metrin pituisen kaivannon kaivamisesta järven vastarannalla!

 

 

Maalaisjärki katosi kertakaikkiaan ja kauas!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: Sähköverkon maakaapeloinnissa tarvittaisiin maalaisjärkeä, maakaapelointi, Elenia,


Kommentit

14.6.2023 17.54  Antero H.

Kyllä kuulostaa melko tolkuttomalta päätökseltä. Mutta jos sähköyhtiö halusi rahansa noin käyttää, niin mikäs siinä. Harmi vain tuo teiden nurmikko, ettei sitä hoidettu maanalaisella porauksella vaan koko piha kaivettiin auki. Toivottavasti nyt muutaman vuoden jälkeen nurmikko on taas saatu kuntoon. https://www.maarakennus-jussila.fi/paineilmamyyra


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini