Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Onneksi entistä harvempi ostaa tuontilihaa omaan ruokapöytäänsä!

Tiistai 9.2.2021 - -Esko Erkkilä-


Korona-ajan eräs myönteisistä vaikutuksista on ollut se, että kotimaisen lihan osuus lihankulutuksen kokonaismäärästä on kasvanut.

 

Kehitystä perustellaan sillä, että laitosruokailun osuus on vähentynyt ja kotiruuanlaiton osuus on puolestaan kasvanut – on selvää, että tuontilihan hankkiminen omaan ruokapöytään on suuren kynnyksen takana.

 

Viime vuoden tilastot eivät vielä ole valmistuneet, mutta tehtyjen markkinatutkimusten mukaan lihankulutus kasvoi viime vuonna kaksi prosenttia vuoden 2019 luvuista; vuonna 2019 sianlihaa kulutettiin 30,8 kg/hlö, siipikarjanlihaa 26,6 kg/hlö ja naudanlihaa 18,8 kg/hlö.

 

Kotimaisen lihan osuus kokonaiskulutuksesta viime vuonna oli 83 %.

 

Lihan tuonti väheni viime vuonna 13 % ja se on paljolti pois laitosruokailun lihapaletin muutoksesta.

 

Suomen lihanvienti Kiinaan on alkanut suotuisasti.

 

Seuraava askel liha-alan kehittymisessä ja kehittämisessä olisi se, että lihan tuottajahintoihin saataisiin jonkinlainen lisä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: Onneksi entistä harvempi ostaa tuontilihaa omaan ruokapöytäänsä!, lihan kotimaisuusaste on noussut,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini