Tulostin koronapassin!
Perjantai 22.10.2021 - -Esko Erkkilä-
EU:n digitaalisen koronatodistuksen kansallinen käyttöönotto eli koronapassi on sosiaali- ja terveysministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön sekä oikeusministeriön yhdessä valmistelema hanke.
Poikkesin eilen Omakanta-nettisivuilla ja tulostin itselleni koronapassin eli EU:n koronatodistuksen eli EU Digital COVID Certificate.
Välitöntä tarvetta minulla ei koronapassille ole, mutta nyt se kuitenkin minulla on – tulostin koronapasseja neljänä kappaleena eli nyt niitä riittää lompakkoon, auton hansikaslokeroon ja pari kappaletta vielä muuallekin!
Suhtaudun koronapassiin positiivisesti, sillä sen käyttöönsä ottaneet yritykset pystyvät toimimaan lähes ilman rajoituksia – rajoituksena on vain se, että ilman koronapassia olevat asiakkaat eivät pääse koronapassia vaativiin yrityksiin.
Minulle koronapassista on myös se hyöty, että siitä näen viimeksi saamani rokotteen antopäivän ja kun siitä lasken kuusi kuukautta eteenpäin, niin sen jälkeen voin mennä odottamaan kolmatta koronarokotetta.
Vahva suositukseni on, että ladatkaa netistä koronapassi tai käykää omassa terveyskeskuksessa tilaamassa se.
Koronapassin tulostaminen on vastuullista toimintaa!
-Esko Erkkilä-
|