"Olettehan te Erkkilä - niin olettehan te Erkkilä!"
Maanantai 23.1.2023 - -Esko Erkkilä-
Valmistuin agrologiksi vuonna 1970 ja agrologien työmarkkinat eivät vuonna 1970 olleet kummoisetkaan, mutta olin luottavainen, kun valmistumiseni aika koitti keväällä 1970 ja soittoni Keskon eräälle päällikölle tuottikin tulosta.
Palkkani oli 700 markkaa kuukaudessa ja haave oli paremmasta.
Pyrin Rehuraision myyntimieheksi ja esitin palkkatoiveekseni 1.100 markkaa kuukaudessa.
Olin henkilökohtaisessa neuvonpidossa ja sain puheluajaksi muutaman päivän neuvottelun jälkeen.
Soitin sovittuna ajankohtana, mutta tavoittelemani henkilö oli matkoilla ja puheluun vastasi myyntipäällikön apulainen, joka teki selväksi, että hän ei tee päätöstä, mutta tuntee asian.
Myyntipäällikön apulainen tenttasi minua puhelimessa useaan kertaan, että olenko Erkkilä.
Myyntipäällikön apulaisella – jonka raaka-ainepäällikön tehtävät muutama vuosi myöhemmin siirtyivät minulle – uskoi lopulta, että olen Erkkilä ja hän totesikin, että saatte paikan, mutta tuo 1.100 markan palkkavaatimukseni on liian korkea.
Myyntipäällikön apulainen totesi, että tuhat markkaa eli 1.000 markkaa olisi sopiva palkka.
Hyväksyin minulle esitetyn palkan ja totesinkin seuraavien kymmenien vuosien aikana, että tuon palkkatinkimisen tuloksena sain koko nelikymmenvuotisen työurani aikana kymmenen prosenttia alhaisempaa palkkaa, kuin olin aikanaan palkkavaatimuksena esittänyt!
-Esko Erkkilä-
|