Kyllä sipuleita pitää istuttaa myös ensi vuonna!
Keskiviikko 15.10.2025 - -Esko Erkkilä-
Sain eilen laitettua viimeisetkin keltasipulit…

…varastointikuntoon ja ilokseni sain kuulla, että myös perhekuntamme nuorimmainen on suuri sipulinystävä, vaikka muuten onkin melkoisen kronkeli kaikelle suuhunpantavalle.
Olen perhekunnassamme sipulinkasvatuksen vastuuhenkilö ja mielellään sitä olenkin.
Tavallista keltasipulia meillä oli kasvamassa viime kesänä eniten, mutta sen lisäksi myös punasipulia, ryvässipulia sekä hopeasipulia – valkosipuli tietysti on luku sinänsä, sillä sitä meillä on ollut jo vuosikymmenet!
**************
Sipulithan eivät kaupassakaan maksa maltaita, mutta onhan se tärkeää, että sipulit ovat omassa maassa kasvaneita!
-Esko Erkkilä-
|