Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Pirkanmaan Osuuskauppa perii asiakkailtaan 30.000.000 euroa tänä vuonna ylihintaa bonusten maksamista varten

Keskiviikko 7.9.2011 - -Esko Erkkilä-

Kaupparyhmien erilaiset ”vilunkipelit” – bonusmenettelyt, hallintohenkilöille tarjotut henkilökuntaedut, poliisien ruokailuedut ja monet muut seikat ovat viime päivinä nostettu julkisuuteen.

 

Kolmen kaupparyhmän eli S-ryhmän, K-ryhmän sekä Tradekan toiminta on joutunut aiheellisesti kritiikin kohteeksi.

 

Moraalinen häkki on heilahtanut ainakin poliisikunnan ja S-ryhmän sekä Tradekan hallintohenkilöiden ylle.

 

Kiinnitän nyt huomiota Pirkanmaan Osuuskaupan julki-ilmoitteluun siitä, että he tulevat perimään asiakkailtaan tänä vuonna yli 30.000.000 euroa ylihintaa, jotta pystyvät maksamaan ”asiakasomistajilleen” bonukset.

 

pict14362.jpg

 

Tässä kuva Aamulehdessä 14.8.2011 julkaistusta Pirkanmaan Osuuskaupan kokosivun ilmoituksesta, jossa osuuskauppa kertoo kaikelle kansalle perimästään ylihinnasta. Ilmoituksessa toki kerrotaan, että ”osuuskauppa palkitsee asiakasomistajiaan yli 30 M€:lla”, mutta jätetään kertomatta, että asiakkaat ovat etukäteen maksaneet tuon summan osuuskaupalle ostostensa ylihintana.

 

Jotta summasta saa jonkinmoisen käsityksen, on kerrottava, että sama summa saadaan kokoon, jos Tampereen kaupungissa veroäyriä korotettaisiin yhdellä %-yksiköllä!

 

Bonukset, kanta-asiakasalennukset, sopimusalennukset, vuosialennukset, henkilökunnalle, hallintohenkilöille ja mm. poliiseille annettavat alennukset on etevän laskentahenkilökunnan toimesta osattu etukäteen huomioida myytävien tuotteiden hinnoittelussa. Vanha pitävä hinnoitteluperiaate on, että kaikki tiedossa olevat alennukset on myyntihintaa määrättäessä huomioitava 1,5 kertaisena, jotta ei tulisi yllätyksiä.

 

On siis suuri harhaluulo, jos joku olettaa saavansa bonuksina jotain ylimääräistä – kaikki on ennakkoon maksettu vähintään puolitoistakertaisesti!

 

Eräs asia, joka on hyvä tiedostaa bonusmenettelyn taustana ja se on ilmaisen rahoituksen saaminen kuluttajilta.

 

Otetaan esimerkiksi Pirkanmaan Osuuskaupan ylihinnoittelu tänä vuonna eli 30.000.000 euroa.

 

Jos korkokantana käytetään 3 % ja bonuseurojen maksuaikana 45 päivää, niin Pirkanmaan Osuuskaupan rahoitusetu on tänä vuonna 112.500 euroa! Bonusjärjestelmä keventää siis yrityksen rahoitusasemaa merkittävästi, sillä summalla saadaan monen osa-aikaisen myyjän palkkakustannukset hoidettua!

 

Selvennykseksi on todettava, että huudan susien lailla susilaumassa, sillä lompakossani on mm. S-ryhmän, K-ryhmän sekä Tradekan bonuskortit.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan Osuuskauppa, S-bonus, K-kortti, Ykkösbonus, Tradeka, poliisien ruokailuedut,

Bonusjärjestelmät nostavat päivittäistavarakauppatuotteiden ja polttoaineiden hintoja ehkä jopa 4 %!

Sunnuntai 27.3.2011 - -Esko Erkkilä-

Joudun soveltamaan vanhaa viisautta – ”ilmaisia lounaita ei ole” - , kun käsittelen eri kaupparyhmien myöntämiä bonusalennuksia.

Sovellutukseni kuuluu: ”Ilmaisia bonuksia ei ole!”

Jokainen tuotehinnoittelun alkeisiin perehtynyt tietää, että myyntihinnan asettamisessa pitää huomioida kaikki listahinnasta myönnettävät alennukset.

Määräalennukset, kausialennukset, tavoitealennukset, suurasiakasalennukset, veloituksetta annetut tuotteet, yksinmyyntialennukset ja mitkä tahansa alennukset on huomioitava, kun myyjä määrittelee tuotekohtaiset myyntihintansa.

Kaikki kaupparyhmät ovat luoneet bonusjärjestelmät, joilla ne (muka) palkitsevat asiakkaat, jotka keskittävät ostoksensa juuri heille.

Bonusjärjestelmät ovat lopulta suurta bluffia, sillä niihin sisältyvät alennukset ulosmitataan myyntihinnan määrittelyssä. Tyhmä on se myyjä, joka ei huomioi ennakoitavissa olevia alennuksia tietyllä varmuuskertoimella – käytännössä toimiva varmuuskerroin lienee 1,5 - 2,0 eli bonuksina maksettavat ”alennukset” sisällytetään tuotehinnoitteluun 1,5 – 2 -kertaisina!

Jokaisella kaupparyhmällä on leegio kauppatieteiden maistereita ja ekonomeja, jotka varmasti osaavat laskea myyntihinnat sellaisiksi, että bonusjärjestelmän kautta asiakkaille maksettavat summat saadaan etupainoisesti omaan kassaan.

Lompakossani ja perheenjäsenteni lompakoissa on kaikkien kaupparyhmien bonuskortit. Tiedän bonusjärjestelmien järjettömyyden, mutta saadakseen edes jotain etua, on bonuskortteja käytettävä.

On irvokasta, että esimerkiksi S-ryhmään kuuluva Pirkanmaan Osuuskauppa ilmoittaa suurilla julisteillaan myymälöissään vaikkapa näin: ”Tämän myymälän/tämän kunnan asiakkaat saivat viime vuonna bonushyvityksinä xxx.yyy euroa!”

Mielestäni oikeampi ja totuudenmukaisempi julisteen teksti olisi, jossa kerrottaisiin, että tämän myymälän/tämän kunnan asiakkaamme maksoivat viime vuonna Pirkanmaan Osuuskaupalle täysin ylimääräistä yyy.xxx euroa!

Nyt julisteissa mainittu summa pitäisi kertoa kahdella, jotta ylihinnan osalta puhuttaisiin oikeista summista.

Perheemme pääsee S-kortilla kohtuulliseen bonushyvitykseen, sillä esimerkiksi tammikuulla 2011 se oli 4,0 %. Kuukausiostoksemme olivat 870 euroa, kun maksimibonukseen eli viiteen prosenttiin olisi vaadittu 1.200 euron kuukausiostokset.

Oletan, että S-ryhmä laskee joutuvansa maksamaan kaikista sieltä tehdyistä ostoksista S-bonusta 4…5 % ja tämä kaikki laitetaan tuotehinnoittelussa sen hinnan päälle, joka jo toisi S-ryhmälle kunnollisen tuloksen. Aivan liian monta prosenttia S-ryhmän kaupallisesta tuloksesta on siis bonuksiin uskovien asiakkaiden maksamaa!

K-kortilla ja Ykkösbonus-kortilla meille hankitut ostokset menevät bonusvarauksen osalta täysin K-ryhmän ja Tradekan extra-bisnekseksi, sillä ostoksemme jäävät molemmista kaupparyhmistä niin pieniksi, että bonusta ei juurikaan kerry.

S-ryhmän hallintoelimet on valittu kaupparyhmän ”asiakasomistajien” toimesta ja niiden joukosta. Löytyykö sieltä porukasta ryhtiä laittaa bonusjärjestelmät uuteen uskoon?

Uskooko S-ryhmä pystyvänsä tekemään kunnollista tulosta todellisella kaupantekotaidolla?

Pahasti pelkään, että näin ei tule kummankaan kysymykseni kohdalla käymään!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: bonuskortit, S-bonus, K-kortti, YkkösBonus, S-ryhmä, Pirkanmaan Osuuskauppa, S-ryhmän luottamushenkilöt,