Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Sain eilen olla vallan liepeillä!

Sunnuntai 1.12.2019 - -Esko Erkkilä-

Muutamat viime päivät ovat olleen maamme politiikassa ilmeisen käänteentekeviä ja niin luullakseni tulevat olemaan myös muutamat tulevat päivät.

 

 

Kyse on demareiden tahdittamista Postin toimintaan liittyvistä toiminnoista.

 

 

Postinkantajien lakko on ohi – minulla ei muuten olisi ollut mitään sitä vastaan, että lakko olisi jatkunut pidempäänkin – mutta siihen liittyvät oheistapahtumat heiluttelevat vankasti myös maamme hallitusta.

 

 

Yksi demariministeri on jo eronnut ja käykö samoin myös maamme pääministerille?

 

 

Monet kaverini ovat pyytäneet minulta mielipidettäni näistä asioista ja nyt jokunen sana asiantilasta!

 

 

Sen olen todennut ja totean sen tässäkin, että Keskusta älkööt sekaantune pitkällä tikullakaan demarien keittämän keitoksen hämmentämiseen.

 

 

 

****************

 

 

IMG_5836.JPG

 

 

Sain eilen kahdessakin eri tilaisuudessa tavata elinkeinoministeri Katri Kulmunin ja viestini hänelle oli tukea häntä tänään tai viimeistään huomenna ajankohtaiseksi tulevassa tilanteessa, jossa hän joko tukee nykyisen hallituksen elonpäiviä tai sitten vetää Keskustan tuen pois nykyisen hallituksen pääministerin toilauksilta.

 

Ehkä kuitenkin olisi kansakunnan kannalta viisasta, että antaisimme demareille vielä yhden mahdollisuuden – pääministerin nimeen en ota kantaa!

 

 

Elämme mielenkiintoisia aikoja ja ei vähiten sen vuoksi, että poliittisen naapurin sauna palaa, suorastaan roihuaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Postilakko 2019, demarien toilailut postilakon yhteydessä 2019, Antti Rinne ja postilakko 2019, Sirpa Paatero ja postilakko 2019, antaako Keskusta tukensa demareille ?, Katri Kulmuni, Katri Kulmuni päättää, demareiden sauna palaa, Ay-liike,