Teki tiukkaa, että Neuvosto-Viron aikana Hotelli Virusta sai vuokrattua neuvotteluhuoneen, koska sama neuvotteluhuone oli jo varattuna samana päivänä eri aikaan toisilleLauantai 17.10.2015 - -Esko Erkkilä- Sain työelämässä ollessani toimia päivälleen 40 vuotta Rehuraisio Oy:n palveluksessa.
Aloitin myyntihommissa 1.12.1970 ja kaksikymmentäviisi vuotta kestäneen myyntiurani jälkeen toimin yhtiön raaka-ainehankinnan vastuuhenkilönä 15 vuotta kunnes siirryin eläkkeelle.
Työajastani Raisiolla on pelkästään myönteisiä kokemuksia.
Muistelen nyt erästä palkintomatkaa Viroon ja siellä Viru-hotelliin. Järjestämämme matka oli palkintona hyvistä rehunmyyntituloksista Porin Keskon alueen kauppiaille ja heidän myyntimiehilleen.
Emme olleet etukäteen varanneet neuvotteluhuonetta, jossa olisimme voineet järjestää palkintojenjakamistilaisuuden sekä nauttia pienet näkäräiset palkintojenjaon ohella.
Neuvotteluhuoneita kyllä oli, mutta ongelmaksi paljastui se, että kaikkiin neuvotteluhuoneisiin oli jo yksi varaus samalle päivälle.
Hotelli Virun neuvonnassa kun asiaa selviteltiin, niin hotellin neuvotteluhuoneiden myynnistä vastaaville ei ollut heidän mielestään lainkaan mahdollista, että samaa neuvotteluhuonetta voisi samana päivänä eri aikaan käyttää kaksi asiakasryhmää.
Neuvostoliittolainen ajatus kulki silloin niin, että kun neuvotteluhuone on varattu jollekin asiakkaalle vaikkapa klo 18.00 alkaen, niin sinne ei voi päästää toista asiakasta esimerkiksi klo 10.00 – 12.00!
No, pitkällisten neuvottelujen jälkeen Hotelli Virun henkilökunta päästi meidät päivällä pariksi tunniksi sellaiseen neuvotteluhuoneeseen, jonne illan tullen saapui toinen asiakasryhmä!
Olen ollut siis mukana, kun neukkulaan on ajettu kapitalistista ajatusta, että saman neuvottelutilan myyminen eri aikaan, mutta samana päivänä kahdelle asiakkaalle on mahdollista ja että se merkitsee myös hotellille suurempaa tehokkuutta sekä lisääntyviä tuloja!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hotelli Viru, Kesko Pori, myyntikilpailu, palkintomatka, |