Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Tasan vuoden kuluttua tiedämme kuntavaalituloksen

Sunnuntai 10.4.2016 - -Esko Erkkilä-

Tasan vuosi eilisestä eteenpäin on kuntavaalit koettu.

 

 

Tuleva vuosi merkitsee meille aktiiveille työntäyteisiä päiviä, viikkoja ja kuukausia.

 

 

Keskustan osalta merkittävä tapahtuma ensi kesänä tulee olemaan Seinäjoella pidettävä puoluekokous 10.-12.6.2016.

 

 

Olen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön viime torstaina eli 7.4.2016 tekemän päätöksen mukaan virallinen puoluekokousedustaja Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön mandaatilla.

 

 

Vastuu painaa, sillä tulemme valitsemaan Suomen suurimmalle puolueelle puoluesihteerin ja koko puheenjohtajiston.

 

 

Toivon ja uskon, että Juha Sipilän valinta jatkamaan Keskustan puheenjohtajana on itsestäänselvyys.

 

 

Varapuheenjohtajista tulemme äänestämään, sillä työssään hyvin onnistuneet Annika Saarikko ja Anu Vehviläinen ovat molemmat ilmoittaneet luopuvansa varapuheenjohtajuudesta.

 

 

Hyväksyn Annikan sekä Anun – jotka hyvin tunnen – ratkaisut.

 

 

Anu haluaa paneutua kunta- ja uudistusministerin tehtäväänsä täysillä ja Annika, kun saa Juha Rehulan jälkeen hoidettavakseen perhe- ja peruspalveluministerin tehtävät, on luonnollista, että myös hän haluaa keskittyä ministeritehtävien täysipainoiseen hoitamiseen.

 

 

Puoluesihteeriksi tarvitsemme kenttää tuntevan ja kentällä kiertävän henkilön – kannatan Jouni Ovaskan valintaa Keskustan puoluesihteeriksi!

 

 

Kesäkuun 10.-12. päivä tulevat olemaan Suomen poliittisen tulevaisuuden kannalta tärkeitä päiviä, sillä silloin myös Kokoomus järjestää Keskustan ohella puoluekokouksensa.

 

 

Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, kun ennakoi, että Kokoomuksen puoluekokous on uutisarvoltaan suurempi kuin Keskustan puoluekokous.

 

 

En lähde lyömään lisää sytykepuita Kokoomuksen puoluekenttään, mutta totean, että suomalaiset seuraavat suurella mielenkiinnolla kykypuolueen puoluekokouksessaan tekemiä henkilövalintoja.

 

 

Kokoomuslaiset ovat kesäkuun alussa temppelinharjalla, kun linjataan Suomen tulevaisuutta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous 10.-12.6.2016, Kokoomuksen puoluekokous 10.-12.6.2016,