Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kiveen hakattu - Antti Hammarberg

Keskiviikko 14.9.2011 - -Esko Erkkilä-

Pyrin mahdollisuuksieni mukaan kuuntelemaan YLE Urheilun tuottamaa Kiveen Hakatut –sarjaa, jossa  Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.  

 

Monet näistä ohjelmista on taltioitu Yle Areenalle ja ne ovat sieltä kuunneltavissa edelleenkin – suosittelen!

 

Omaan laajan suvun ja sen vuoksi minulla on useita hautoja hoitovastuullani. Synnyinseurakuntani hautausmaalla Viljakkalassa minulla on kolme hautaa ”nimissäni”, joten viimeisen lepopaikkani osalta jälkeenjäävillä on jopa runsaudenpulaa.

 

Viljakkalan lisäksi minut on merkitty hautapaikan vastaavaksi Lempäälässä, Tampereen Kalevankankaalla sekä Hämeenkyrön Mäntyrinteen hautausmaalla sijaitseville haudoille.

 

Istutimme viime kesänä monivuotisen kasvin eli kuunliljan Hämeenkyrön Mäntyrinteen hautausmaalle haudatun tätini miehen haudalle.

 

pict1825.jpg

 

Mäntyrinteen hautausmaa sijaitsee hieman etäämmällä Hämeenkyrön kirkosta Turkkilan kankaalla. Hautausmaa on sivussa kiireestä, mutta kuitenkin hyvien tieyhteyksien varrella.

 

pict1824.jpg

 

Mäntyrinteen kappeli sijaitsee kauniilla männikkökankaalla. Kappelissa on mahdollisuus viettää siunaustilaisuuksia ja sieltä on hautaussaatolla lyhyt matka haudoille.

 

pict1823.jpg

 

Antti Hammarber eli kansantaiteilija Irwin Goodman on haudattuna Mäntyrinteen hautausmaalle. Hänen suurehko hautakivensä – suorastaan hautamuistomerkki – on helposti löydettävissä hautausmaa-alueen keskivaiheilta.

 

Minulla on henkilökohtaisia muistoja Antti Hammarbergistä ainoastaan yksi. Se ajoittuu vuodelle 1966 ja ”kohtaamisemme” tapahtui Luopioisten Aitoon VPK:n lavalla.

 

Antti Hammarber oli silloin vielä Antti Hammarberg, mutta lauluääni oli jo silloin Irwininä myöhemmin tutuksi tullut. Tanssiyleisö ei silloin uskonut, että kitisevällä äänellä laulavasta lippalakkipäisestä nuorukaisesta olisi tulossa maankuulu kansantaiteilija.

 

Toinen Irwin muistoni liittyy hänen Hattulaan Parolan Merventielle vuonna 1969 rakennuttamaan uudenaikaiseen taloon Ryysyrantaan. Irwin rakensi talon lainarahalla ja se pakkohuutokaupattiin jo seuraavana vuonna.

 

Toimin hämeenlinnalaisen rehuyrityksen Alfa-Rehun myyntipäällikkönä ja joskus 1990-luvun alkupuolella kävin kuljetusneuvotteluja Ryysyrannan silloin omistaman liikennöitsijän kanssa.

 

Neuvottelimme Ryysyrannan jossain huoneessa ja neuvottelukahvit keitti liikennöitsijän äiti toisella puolella taloa.

 

Äiti soitti pojalleen ja ilmoitti, että kahvit sekä tee ovat valmiina. Lähdimme kävelemään kahvihuoneeseen ja sinne oli talon sisällä todella pitkä matka. Ohitimme sisätiloissa sijainneen uima-altaan ja vihdoin pääsimme perille.

 

Kävelymatkan aikana minulle selvisi, että Ryysyranta oli mittasuhteiltaan valtava rakennus. Millaisessa käytössä lienee tänään?

 

Monilla on varmasti paljon enemmän muistoja Antti Hammarbergistä kuin minulla, mutta hänen hautakivensä ääressä olen pysähtynyt monta kertaa.

 

-Esko Erkkilä-

4 kommenttia . Avainsanat: Antti Hammarberg, Irwin Goodman, Mäntyrinteen siunauskappeli, Hämeenkyrön Mäntyrinteen hautausmaa, Ryysyranta, Hattulan Ryysyranta,