Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Maasepän tekemät työkalut "sopivat hyvin käteen"!

Tiistai 31.12.2019 - -Esko Erkkilä-

Maaseutukylillä aikoinaan toimineet maasepät osasivat asiansa, sillä yhä edelleen heidän vuosikymmeniä sitten valmistamansa erilaiset työ- ja tarvekalut ”sopivat hyvin käteen”!

 

 

Lähes kaikissa maalaistaloissa on yhä edelleen työkaluja, jotka ovat paikallisten maaseppien takomia ja valmistamia – näin myös meillä!

 

 *************************

 

Olemme kaadattaneet ulkopuolisella toimijalla omakotitalotontiltamme ison männyn ja vielä isomman koivun – arvio puiden yhteisestä kuutiosisällöstä on asiantuntijoiden mukaan kolme kuutiometriä. Molemmat puut tulemme käyttämään takkamme ja saunamme polttopuina.

 

 

Moottorisahan, kassareiden ja kirveiden lisäksi tarvitsemme työssä…

 

 

 

IMG_6408.JPG

 

 

…tukkisaksia, sillä ilman niitä suurien polttopuupöllien käsittely olisi vaikeaa.

 

 

Nuo tukkisakset ovat olleet meillä niin kauan kuin muistan ja ne ovat vuosikymmenten saatossa saaneet kovaa käskyä – aluksi hevosvetoisten tukkirekien aikana ja sitten myöhemmin traktorikaudella.

 

 

Muistan, kun noiden tukkisaksien  remminä oli nahkaremmi, mutta jossain vaiheessa remmiksi muutettiin puimakoneen remmeistä valmistetut remmit!

 

 

Toinen meillä oleva maasepän tekemä työkalu, jonka nyt  esittelen, on…

 

 

 

IMG_6409.JPG

 

 

…hakokirves.

 

 

Hakokirveellämme ei meillä ole ollut käyttöä, mutta muistan, kun sillä tehtiin lehmille havunoksista hakoja.

 

 

Lyhyeksi katkaistut haot toimivat lehmien kuivikkeena ja siihen tarkoitukseen haot olivatkin mainio tavara.

 

 

Haot pätkittiin hakotukin päällä lyhyiksi, jotta lehmien oli mukava makoilla niiden päällä.

 

 

Haot olivat mainio lisä siihen sontaan, joka navetassa syntyi peltojen lannoitteeksi.

 

 

Hakokirveen päässä oleva koukku oli mainio apu, kun maasta kurkoteltiin seuraavaa kuusenhakoa pätkittäväksi!

 

 

 

On todettava, että hakokirveelle en ole keksinyt omakotitalotontillamme järkevää käyttöä, mutta tukkisakset ovat kultaakin tärkeämpi työkalu, kun nyt olen alkanut pilkkomaan todellisia mahtipölkkyjä saunapuuvalmiiksi!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maasepän tekemät työkalut "sopivat hyvin käteen"!, maasepät, tukkisakset, hakokirves, hakoja kuivikkeeksi,