Onko maallamme malttia ikääntyä arvokkaasti?Lauantai 16.2.2019 - -Esko Erkkilä- Osallistuin 14.2.2019 eli Ystävänpäivänä sosiaali- ja terveysministeriön juhlaseminaariin Finlandia-talolla.
Seminaarin teemana oli ’Onko maallamme malttia ikääntyä arvokkaasti? – Parasta elämää III’.
Seminaarissa käsiteltiin ja juhlistettiin ikääntymiseen, iäkkäiden kotihoitoon ja omais- sekä perhehoitoon liittyviä uusia toimintamalleja ja kokeilujen tuloksia.
Seminaarissa esiteltiin väestön ikääntymistä koskevia kansallisen ohjauksen päälinjauksia vuoteen 2030.
Seminaarin avauspuheenvuoro oli varattu perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikolle.
Kansanedustajat valitsevat perinteisesti suosituimman ministerin ja viime vuoden viimeisenä päivänä julkistetussa tutkimuksessa ei ollut mitään yllätystä, kun perhe- ja peruspalveluministeri Saarikko valittiin ylivoimaisesti parhaimmaksi ministeriksi.
Ministeri Saarikko mainitsi seminaarin avauspuheenvuorossaan, että ikäihmiset ovat osa perhettä ja eivät mikään toimenpiteiden kohde.
Ikäihmisten asiat ovat osa sukupolvien ketjua, totesi ministeri Annika.
”Ikäihmisyys ei ole staattinen vaihe vaan siihen liittyy myös muutosta ja uudesta innostumista.”
Oli mukava kuulla, kun ministeri totesi itsellään olevan vahva tulevaisuusnäkökulma ikääntymiseen ja siinä ovat keskiössä mm. seuraavat seikat:
Kiitokset ministeri Annika Saarikolle innostavasta puheenvuorosta!
Seminaariin osallistui satoja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia ja mukana oli jonkinmoinen joukko myös meitä ”kohdehenkilöitä”!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Onko maallamme malttia ikääntyä arvokkaasti?, Finlandia-talo, Annika Saarikko, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko, |