Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

On siinä liikkeenjohdolla naurussaan pitelemistä!

Maanantai 6.4.2020 - -Esko Erkkilä-

Osuuskauppavaalien äänestysaika päättyy tänään ja on ollut surkuhupaisaa seurata, kun puolueiden asettamat ehdokkaat ovat vaalimainoksissaan luvanneet sellaisia asioita, joihin heillä ei ole pienintäkään mahdollisuutta vaikuttaa, jos tulisivat valituiksi ”oman” osuuskauppansa edustajistoon.

 

Osuuskaupan edustajisto on liiketoiminnassa päätöksenteon kannalta täysin turha elin ja samaa on todettava myös osuuskaupan hallintoneuvostosta.

 

Organisaatiossa osuuskauppojen todellisessa operatiivisessa päätöksenteossa ainoa toimielin on hallitus, mutta siihen ovatkin valikoituneet bisnesmaailman tuntevat henkilöt.

Pirkanmaan Osuuskaupan osalta muuten totean, että en tunne "virman" toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakkoa, mutta tunsin aikoinaan hyvinkin hänen isänsä Esko Mäki-Ullakon, joka oli Keski-Pohjanmaan Osuuskaupan Lohtajan myymälän myymälänhoitajana ja teimme paljonkin rehukauppaa yhdessä!

 

Osaan hyvin kuvitella ne naurun pyrskähdykset, joita kuulen osuuskauppojen hallitusten sekä toimivan johdon suunnalta, kun he kuuntelevat ja katselevat osuuskaupan edustajistoon ehdolla olevilta ehdokkailta! Voiko itseään vielä perusteellisemmin munata?

 

Tässä joitain käsittämättömimpiä vaaliteemoja:

 

  • peruselintarvikkeiden hinnat pidettävä riittävän matalina

  • suuremmat bonusalennukset

 

Molemmat teemat syövät osuuskaupan kannattavuutta, mutta siitähän nämä nepopatit eivät ymmärrä sen enempää, kuin sika hopealusikasta.

 

Peräänkuulutan puolueilta seuraavien edustajistovaalien ehdokasasettelussa sitä, että ehdokkaiksi etsittäisiin liike-elämän aiantuntijoita!

 

 

Onneksi osuuskauppojen edustajistojen jäsenet eivät pääse vaikuttamaan omistamamme yrityksen operatiiviseen johtamiseen, mutta se harmittaa, että heille annetut henkilökuntaedut, erilaiset muut korruptiot ja vuosipalkkiot merkitsevät meille asiakkaille entistä korkeampia hintoja!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Osuuskauppavaalit, Osuuskauppavaalit 2020, Osuuskaupan edustajisto, Osuuskaupan hallintoneuvosto, Osuuskaupan hallitus, Osuuskaupan toimitusjohtaja, KPO Lohtaja,