Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Pirkanmaan vaalipiiri laajenee lokakuun maakuntavaaleissa!

Maanantai 7.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan vaalipiiri tulee laajentumaan lokakuussa järjestettävissä maakuntavaaleissa, kun Kuhmoinen siirtyy Keski-Suomen vaalipiiristä Pirkanmaan vaalipiiriin.

 

 

Kuhmoinen on ollut yksi maamme ”heittopussikunnista” jota on riepoteltu mihin mihinkin maakuntaan.

 

 

Heittopussikunnan tilanne on tukala, sillä sen asioita ei oikeastaan aja minkään maakunnan päättäjät.

 

 

Eräiden vaalipiirien osalta pääministeri Juha Sipilän hallitus on tehnyt seuraavat päätökset – suora lainaus Oikeusministeriön verkkosivuilta:

 

 

***

Pääministeri Sipilän hallitus linjasi 5.7.2017 muun ohella, että maakunta- ja sote-uudistusta koskevan hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp) mukaisen lainsäädännön on tarkoitus tulla voimaan kesäkuussa 2018 ja että ensimmäiset maakuntavaalit toimitetaan omina erillisinä vaaleinaan sunnuntaina 28. lokakuuta 2018.

Hallituksen esitykseen sisältyy säännös uudesta maakuntajaosta. Sen mukaan nykyinen maakuntajako muuttuisi viiden kunnan osalta seuraavasti:  

- Heinävesi siirtyisi Etelä-Savon maakunnasta Pohjois-Karjalan maakuntaan,
- Joroinen siirtyisi Etelä-Savon maakunnasta Pohjois-Savon maakuntaan,
- Iitti siirtyisi Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan,
- Isokyrö siirtyisi Pohjanmaan maakunnasta Etelä-Pohjanmaan maakuntaan ja
- Kuhmoinen siirtyisi Keski-Suomen maakunnasta Pirkanmaan maakuntaan.

***

 

 

Nyt peräänkuulutan pirkanmaalaisilta päättäjiltä Kuhmoinen-myönteistä otetta, sillä Kuhmoisten päättäjät haluavat vahvasti kuntansa suuntautuvan Pirkanmaalle.

 

 

Uskon, että Kuhmoisten suuntautumiselle Pirkanmaalle on suuri merkitys sillä, että Kuhmoisten kunnanjohtaja Anne Heusala toimii Pirkanmaan liitossa osa-aikaisena vastuullisena projektissa, jossa käsitellään maakuntahallintoon siirtymisessä kuntalaisten osallistumista.

 

 

Sain taannoin olla mukana eräässä ajatuspajassa, jossa käsiteltiin ikäihmisten osallistumista maakunnassa osallistumiseen ja Anne Heusala oli eräs ajatuspajan vetäjistä – asiantunteva henkilö!

 

 

Asetimme taannoin Tampereen Keskustassa tavoitteeksi, että kaikki tamperelaiset Keskustan maakuntavaaliehdokkaat käyvät ennen vaalipäivää jokaisessa Pirkanmaan vaalipiirin kunnassa ja nyt Kuhmoisten siirtyminen Pirkanmaalle lisää mukavasti vaikeuskerrointa tähän osin leikkimieliseen mutta niin ajankohtaiseen haasteeseen.

 

 

Tervetuloa Kuhmoinen Pirkanmaan maakuntaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan vaalipiiri laajenee lokakuun maakuntavaaleissa!, Kuhmoinen Pirkanmaalle, Kuhmoinen Pirkanmaan vaalipiiriin, Kuhmoinen, kunnanjohtaja Anne Heusala,