Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Onko Rantaväylän tunnelin toteuttaminen allianssi-mallilla lainmukainen tapa toimia?

Torstai 13.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereelle suunniteltu Rantaväylän tunneli on jaksanut puhuttaa tamperelaisia jo vuosikaudet ja prosessi näyttää yhä kiihtyvän.

 

Kiihtymisestä pitää huolen mm. Aamulehti, joka lobbaa voimallisesti tunnelin puolesta.

 

Vastustan Tampereen suurhankkeista Rantaväylän tunnelia sekä pikaratikkaa. Olen kertonut vastustavan kantani mm. jo ennen syksyn kunnallisvaaleja.

 

Rantaväylän tunnelin vastustaminen sai mielenkiintoista lisäsävyä 8.5.2013, kun europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki oli Tampereella Kirjastotalo Metsossa puhumassa Eurooppatiedotuksen järjestämässä  MEP-tilaisuudessa.

 

Rantaväylä-liikkeen puuhamiehet Vesa Knuuttila, Pauli Rautama ja Pekka Welling luovuttivat Jäätteenmäelle muistion, jossa häntä pyydettiin seuraamaan EU:lle tehtyä Rantaväylän tunneliin liittyvää kantelua.

 

Rantaväylä-liikkeen Anneli Jäätteenmäelle jättämän muistion eräs väliotsikko kuuluu näin:

 

Tunnelia toteutetaan ilmeisen lainvastaisella allianssimallilla


Muistion teksti jatkuu;

 

Liikennevirasto toteuttaa Tampereen tunnelia allianssimallilla, jossa hankintalakia ja -direktiiviä sovelletaan tavalla, minkä ei OTT Pertti Virtasen ja Kai Kaliman mukaan vastaa hankinta-direktiivin sisältöä. Liikennevirasto soveltaa neuvottelumenettelyä rakennusurakoihin, vaikka sen ei pitäisi olla mahdollista, koska hankintalain ja -direktiivin tarkoituksena on:

  • yhteismarkkinoiden avaaminen julkisissa hankinnoissa;
  • kilpailun edistäminen;
  • menettelyn yhdenvertaisuuden takaaminen puuttumalla epätasapuolisiin ja syrjiviin menettelytapoihin;
  • julkisten varojen käytön tehostaminen.

Liikenneviraston neuvottelumenettelyyn nojaava allianssimalli ei ole sopusoinnussa yhdenkään mainitun näkökohdan kanssa. Virtasen ja Kaliman mukaan hankintayksikön velvollisuus on määritellä hankinnan kohde niin tarkkaan, että avointa menettelyä voidaan käyttää, avoin hankintamenettely on aina etusijalla verrattuna neuvottelumenettelyyn. 

 

Pitkähkön muistionsa lopuksi Rantaväylä-liike toteaa, että Liikenneviraston allianssimallista on tehty kantelu EU:n komissiolle.

Rantaväylä-liike pyytää europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäkeä seuraamaan kantelun etenemistä EU:ssa.


*********


On mielestäni hyvä, että kansalaiset voivat EU:ssa valittaa ja kannella asioista, jotka eivät koe olevan kohdallaan.

 

Olen tietoinen, että Anneli Jäätteenmäen avustajat ovat olleet yhteydessä Rantaväylä-liikkeeseen ja kertoneet asian etenemisestä tai paremminkin etenemättömyydestä.

 

 

rantavaylajaanneli

 

Tässä Anneli Jäätteenmäki perehtyy Vesa Knuuttilan, Pauli Rautaman ja Pekka Welling´n hänelle jättämään muistioon.

 


On perin positiivista, että europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen avustajat ovat näin pian muistion jättämisen jälkeen olleet yhteydessä Rantaväylä-liikkeeseen – se osoittaa, että Suomen asioita ajaa EU-parlamentissa henkilö, jota suomalaisten asiat kiinnostavat!



Tiedostan, että Suomen olosuhteisiin mahdollisesti soveltuvien menettelytapojen kiikuttaminen Brysselin herrojen käsittelyyn sisältää myös tiettyjä riskejä. Suomalaisten menettelytapojen arvostelussa ovat kunnostautuneet erityisesti Vihreiden euroedustajat – toivon, että tästä ei koidu sellaisia vaikutuksia!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rantaväylän tunneli, Rantaväylä-liike, allianssi-malli, Rantaväylän allianssi-malli, kantelu allianssi-mallista, Anneli Jäätteenmäki, Vesa Knuuttila,