Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Virolaiset toivovat Joulupukilta uutta sisäministeriä!

Tiistai 24.12.2019 - -Esko Erkkilä-

Olin 16. – 17.12.2019 pienimuotoisilla matkamessuilla Viking Gracella ja mukana matkassa oli suomalaisten matkakohteiden lisäksi monia ulkomaisia matkakohteita ja matkanjärjestäjiä.

 

 

Näytteilleasettajien esittely aloitettiin sillä, että kaikki esittelivät itsensä, yrityksensä ja saivat kertoa joululahjatoiveensa.

 

 

Suurimmat suosionosoitukset sai erään virolaiskylpylän myyntijohtaja, joka joululahjatoiveenaan esitti, että Viroon saataisiin uusi sisäministeri! Mainittakoon, että olen vieraillut ainakin kahdesti muutaman päivän pituisen kylpyläjakson tuossa kylpylässä!

 

 

 

 

Myyntijohtajan joululahjatoive perustuu sille tölväisylle, jonka Viron sisäministeri, konservatiivista  Ekre-puoluetta edustava Mart Helme osoitti 15.12.2019 radiohaastattelussa Suomen pääministeri Sanna Marinia kohtaan.

 

 

”Myyjätytöstä on tullut pääministeri ja samalla joistakin muista katuaktivisteista ja lukutaidottomista ihmistä on tullut hallituksen jäseniä”, näin totesi Helme.

 

 

Helmen suomalaisia koskevat tölväisyt ovat aiheuttaneet mm. sen, että Viron presidentti Kersti Kaljulaid pyysi Sanna Marinilta anteeksi maansa sisäministerin sanomisia.

 

 

Helmen suomalaisia koskevista tölväisyistä huolimatta hän sai 17.12.2019 Viron parlamentissa – Riigikogu – luottamuksen äänin 44 – 42.

 

 

Kukin taaplaa tyylillään!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ekre, Ekre-puolue Virossa, Mart Helme, Viron sisäministeri Mart Helme, Riigikogu, Viron presidentti, Kersti Kaljulaid, Sanna Marin,

Riigikogun varapuhemies Helir Valdor Seeder avasi Türin Kukkamarkkinat

Maanantai 23.5.2016 - -Esko Erkkilä-

Türi on kaupunki keski-Virossa ja sitä kutsutaan Viron kevät-pääkaupungiksi.

 

 

Türissä järjestetään keväisin Türin Kukkamarkkinat eli Türi Lillalaat.

 

 

Türin Kukkamarkkinoilla käyminen on muodostunut perhekuntamme perinteeksi ja siellä kävimme myös vuoden 2016 avajaispäivänä eli 20.5.2016.

 

 

Türin Kukkamarkkinat järjestettiin nyt 39. kerran ja meillä oli kyseessä kahdeksas käynti!

 

 

tyri1.jpg

 

 

Türin Kukkamarkkinat ovat saavuttaneet merkittävän aseman Virossa ja siitä kertoo mm. se, että nyt Kukkamarkkinoiden avaajana toimi ”Viron eduskunnan” eli Riigikogun ensimmäinen varapuhemies Helir Valdor Seeder.

 

Seeder kuuluu Riigikogussa Isänmaan ja Res Publican liittoon (IRL). IRL:llä on Riigikogussa 14 kansanedustajaa – kaikkiaan Riigikogussa on 101 jäsentä.

Seeder on Viron keskeisiä politiikkoja, sillä hän on toiminut mm. maatalousministerinä 2007 - 2014 sekä vt. valtiovarainministerinä vuonna 2009.

 

 

 

tyri2.jpg

 

 

Toisena tervehdyksensä Türin Kukkamarkkinoiden avajaisiin toi Türin kaupunginjohtaja, pormestari Pipi-Liis Siemann.

 

 

tyri3.jpg

 

 

Türin Kukkamarkkinoiden avajaistilaisuus oli sopivan lyhyt, sillä kolmantena lavalla esiintyi Kukkamarkkinoiden johtaja Liivi Lohvart.

 

 

 

tyri4.jpg

 

 

Tervehdysten jälkeen varapuhemies Helir Valdor Seeder ja Kukkamarkkinoiden johtaja Liivi Lohvart nostivat salkoon Viron lipun ja sen rinnalle Kukkamarkkinoiden tunnuslipun.

 

 

 

 

tyri5.jpg

 

 

Pyysin avajaistilaisuuden lopuksi varapuhemies Seederiä ja pormestari Siemann´a poseeraamaan kameralleni ja tässä hieno tulos!

 

 

 

 

tyri6.jpg

 

 

Sain kuvan myös, kun Liivi ja Kukkamarkkinoiden maskotti kaulailivat!

 

 

*************

 

Vuodenvaihteen jälkeen pitää taas vakavasti alkaa pohtimaan, että josko matkaisimme ensi vuoden toukokuussa tavoitteena 40. Türin Kukkamarkkinat!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Türin Kukkamarkkinat, Türi Lillelaat, varapuhemies Helir Valdor Seeder, Riigikogu, Isänmaan ja Res Publican liitto (IRL), pormestari Pipi-Liis Siemann, Pipi-Liis Siemann, Liivi Lohvart,