Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Ensimmäinen Saabini varastettiin viiden päivän ikäisenä ja 772 ajokilometrin jälkeen

Sunnuntai 6.1.2019 - -Esko Erkkilä-

Lukijani ovat huomanneet, että kirjoittelen tälle saitilleni monenlaisia asioita maan ja taivaan väliltä ja tänään kerron ensimmäisestä Saabistani.

 

 

Ensimmäisen autoni hankin vasta vuonna 1970, kun pääsin leivänsyrjään kiinni eli Raision myyntimieheksi Kokkolaan.

 

 

Olin varannut Viljakkalan Säästöpankista lainakiintiökseni 10.000 markkaa, mutta kun ensimmäinen autoni – FinnDatsun – maksoikin 11.900 merkkaa totesin, että se 900 markkaa minulla on, mutta lainaa pitää saada 11.000 markkaa.

 

 

Viljakkalan Säästöpankin toimitusjohtaja Antti Hietaniemi oli suosiollinen ja myönsi minulle autolainaa 11.000 markkaa.

 

 

Ajokilometrejä minulle kertyi jo silloin n. 60.000 kilometriä vuodessa, joten uuden auton hankinta oli ajankohtainen heti vuoden 1972 alussa, sillä työelämässä pidin alusta alkaen tavoitteena, että runsaan 100.000 kilometrin jälkeen vaihdan autoa.

 

 

 

IMG_6043.JPG

 

 

Toiseksi autokseni hankin Saab 96:n eli samanlaisen, jonka näin Mobilia-tieliikenteen valtakunnallisessa museossa Kangasalla 14.11.2018 – myös väri täsmäsi täydellisesti.

 

 

Autossa oli vapaakytkin, joka ilmeisesti oli ratkaisevassa roolissa sitten myöhemmin, kun Rovaniemeltä kotoisin ollut vankikarkuri romutti autoni.

 

 

Saab 96 –autoja aloitettiin valmistamaan vuonna 1960 ja viimeiset ysikuutoset valmistuivat Uudenkaupungin autotehtaalta vuonna 1979. Ysikuutosia valmistettiin yhteensä 647.000 kappaletta eli se on siis eräänlainen legenda suomalaisessa autoteollisuudessa.

 

 

Minulla uusia ysikuutosia ehti olla puolisenkymmentä, kunnes siirryin Saab 99 –autoihin.

 

 

Muistelen joskus laskeneeni, että Saab-jaksooni sisältyi 16 erilaista Saabia eli olin jonkinmoinen saabisti!

 

 

Mutta siihen autovarkauteen!

 

 

Ensimmäinen Saabini taisi olla viiden päivän ikäinen, kun jätin sen konttoripäivän ajaksi konttorimme parkkipaikalle ja olin todella tyhmä, sillä jätin avaimet paikoilleen!

 

 

Konttoripäivän jälkeen huomasimme työkaverini kanssa, että autoani ei ole missään vaan se oli varastettu.

 

 

Soitimme poliisille, mutta eihän heillä ollut autostani mitään tietoa.

 

 

Lähdimme työkaverini kanssa – hänen Saabillaan – ajelemaan keski-pohjalaisia teitä, mutta emme löytäneet autoani.

 

 

 

IMG_6042.JPG

 

 
Seuraavana aamuna poliisi soitti ja kertoi, että autoni on löydetty Teerijärveltä romuksi ajettuna – vain auton tavaratilan kansi oli suurinpiirtein ehjä.

 

 

Autoa kuljettanut Rovaniemeltä karannut Evijärveltä kotoisin oleva vankikarkuri oli majoittunut Motelli Marjaanaan Kaustisilla, josta poliisit olivat korjanneet hänet suojiinsa – vankikarkurilta oli autoon jäänyt vaillinainen viinapullo, mutta melkoisesti siitä oli kuulemma nautittukin.

 

 

Tapasin autoni varastaneen vankikarkurin oikeudessa, mutta sattuneesta syystä emme jutelleet. Muistan toki vankikarkurin nimenkin, mutta sitähän ei nykyisin saa ilmoittaa tai joutuu itse lukkojen taakse!

 

 

Autoni oli vakuutettu Y-Vakuutuksessa ja pidin kokeneiden neuvosta luonnollisena, että saan uuden auton. Näin sitten kävikin, mutta nyt varmaan asia ei olisi niin yksiselitteinen.

 

 

Vielä yksi sivujuonne:

 

 

Saabit olivat siihen aikaan suosittuja autoja ja jonotusajat olivat pitkiä. Uusi Saabini oli luvattu hiihtäjälegenda Helena Takalolle, mutta on luonnollista, että Kokkolan Scan-Auto sai paremman kaupan Y-Vakuutuksen kanssa ja Helena Takalo joutui jatkamaan hänelle luvatun auton odottamista vielä jonkin aikaa.

 

 

 

Semmoinen opetuscase se!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Autovarkaus, Y-Vakuutus, Motelli Marjaana, Teerijärvi, vankikarkuri, Saab 96, Saab 99, FinnDatsun, Helena Takalo,

Kokkolassa ei ole autovarkaita, mutta tilanne muuttui, kun sinne saapui Rovaniemeltä kotoisin oleva vankikarkuri!

Torstai 15.11.2018 - -Esko Erkkilä-

IMG_6064.JPG

 

 

Osallistuin eilen Kangasalla sijaitsevassa tieliikenteen valtakunnallisessa erikoismuseo Mobiliassa järjestettyyn kutsuvierastilaisuuteen.

 

 

Kutsuvierailla oli mahdollisuus tutustua myös museoon ja mielelläni sen teinkin.

 

 

 

IMG_6042.JPG

 

 

Museossa oli esillä Saab 96 –auto ja se tuli minulle aikoinaan hyvinkin tutuksi, sillä työelämän aikana minulla oli Saabeja omistuksessani peräti seitsemäntoista – valtaosa Saabeistani oli Saab 96 –mallisia.

Saab-jaksoni loppuaikoina ajoin Saab 99:llä ja Saab-kauteni jälkeen minulla oli pari Opelia ja niiden jälkeen muutama dieselkäyttöinen Ford Focus. Nyt ajokkinani on bensakäyttöinen Ford Focus.

 

Meillä oli työelämässä mahdollisuus myös leasing-autoihin, mutta minä halusin aina ajaa omistusautolla!

 

 

 

********************

 

 

 

Mutta siihen ensimmäiseen Saab-96 –autooni!

 

 

Ensimmäinen autoni on FinnDatsun, mutta sen jälkeen halusin kunnollisen auton ja päädyin Saab ysikuutoseen.

 

 

Vuonna 1972 Saabit olivat haluttuja ja niin minäkin jouduin odottamaan ensimmäistä Saabiani monia kuukausia, mutta vihdoin sen sain.

 

 

Olin törppö, kun eräänä päivänä jätin Saabiini avaimet paikoilleen, kun menin töihin Raision Kokkolan konttorille.

 

 

Työpäivän jälkeen en löytänyt viiden päivän ikäistä Saab 96:ni mistään, sillä se oli varastettu. Ehdin ajamaan Saabillani 772 kilometriä eli se oli täysin uusi.

 

 

Teimme työkaverini kanssa pitkän etsiskelykierroksen suomenkielisellä ja ruotsinkielisellä Keskipohjanmaalla, mutta emme löytäneet autoani.

 

 

Lopulta poliisit soittivat ja kertoivat, että Saabini on löydetty Teerijärveltä romuksi ajettuna.

 

 

Auton oli varastanut Evijärveltä kotoisin oleva ja Rovaniemellä vankilakakkuaan nakertava vankikarkuri, jonka poliisit olivat tavoittaneet kaustislaisesta majatalosta nukkumassa.

 

 

**************

 

 

 

Olin vakuuttanut autoni Y-Vakuutuksessa ja nyt olikin jännät paikat, että korvaako vakuutus, kun olen huolimattomasti jättänyt avaimet autoon – onneksi silloin vielä korvattiin!

 

 

Tositarina jatkuu sillä, että auton minulle myynyt kokkolalainen autoliike teki ilmeisen hyvän diilin Y-Vakuutuksen kanssa, sillä sain nopeasti uuden Saab ysikuutosen.

 

 

Minulle päätynyt Saab 96 oli alkujaan varattu hiihtäjälegenda Helena Takalolle, mutta Helena sai jatkaa odottamistaan vielä jonkin aikaa, sillä autoliike halusi myydä Helena Takalolla aikoinaan varaamansa auton minulle. Raha ratkaisi ja Y-Vakuutus maksoi viulut!

 

 

IMG_6043.JPG

 

 

Tämmöisiä ajatuksia minulle tuli mieleeni eilen, kun näin Mobiliassa juuri täsmälleen samanlaisen Saabin kuin oli minun ensimmäinen Saabini!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saab 96, Saab 99, FinnDatsun, Y-Vakuutus, vankikarkuri,