Unelmien kevätkävely Tampereen keskustassa 10.5.2015Perjantai 13.5.2016 - -Esko Erkkilä- Ikääntyvien hyvinvoinnin ja elämänlaadun edelläkävijä…
…Elonpolkuja –yhteistyöverkosto…
…järjesti keskustan kevätkävelyn Tampereella Unelmien liikuntapäivänä 10.5.2015.
Olin mukana kevätkävelyllä ja sen jälkeen Laikunlavalla, kun lauloimme yhteislauluja kansanedustaja Mikko Alatalon johdolla.
Pieni kuvakimara tapahtumasta lienee paikallaan:
Elonpolkuja-yhteistyöverkoston kevätkävelyreitti polveili Tampereen ydinkeskustassa.
Laukonsilta kerran tästäkin näkökulmasta!
Hämeensilta
Saimme nauttia mehutarjoilusta Tampereen Voimian eli entisen Tampereen Aterian mehupisteellä. Valitettavasti tarjolla oli ainoastaan Keskon private label –mehuja eli halvalla ei taaskaan ollut mahdollista saada kunnollista tavaraa.
Kalle Päätalon muistomerkki ”Maaltamuutto” Alexsandra Siltasen puistossa oli minulle ja monelle muullekin uusi kokemus. Pitääpä palata paremmalla ajalla tutustumaan tarkemmin!
Mikko Alatalo puhui laulutuokionsa alussa kauniisti ja asiantuntevasti seniori-ikäisten tukalasta tilanteesta.
Verraton pari tuo Jammi Humalamäki ja Mikko Alatalo musisoimaan. Mikko esittelee Jamin poikamiehenä, joka on poikamies jo kolmannessa sukupolvessa - todellisuudessa Jammilla on mitä viehättävin vaimo! Senattorin puheisiin eduskunnassa voi luottaa, mutta keikoilla niihin pitää suhtautua pienellä varauksella.
Kiitoksia Mikko Alatalolle ja Jammi Humalamäelle hienosta yhteislauluhetkestä Elonpolkuja –yhteistyöverkoston kevätkävelyn huipentumassa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Unelmien kevätkävely, Mikko Alatalo, Elonpolkuja-yhteistyöverkosto, Jammi Humalamäki, Laukonsilta, Hämeensilta, Kalle Päätalo, Maaltamuutto - muistomerkki, |