Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Ihminen, joka ovat vaikuttanut elämääni paljon!

Torstai 18.6.2020 - -Esko Erkkilä-

Kävin eilen Viljakkalan hautausmaalla, kun vein hoitovastuullani oleville haudoille kesäkukat.

 

 

Samalla reissulla tein pienen hautausmaakävelyn ja kuvasin tämän…

 

 

IMG_7884.JPG

 

 

…Väinö Isotalon hautakiven.

 

 

Väinö Isotalo teki pitkän päivätyön Viljakkalan seurakunnan kanttorina ja siinä asemassa hän mm. hyväksyi minut rippikouluun niillä lukusijoilla, jotka aikoinaan järjestettiin Viljakkalan Hanhijärvenkulmalla Kivistön Erkin talossa.

 

 

******************

 

Väinö Isotalo oli aikoinaan todellinen monitoimimies Viljakkalassa, sillä hän toimi todellisuudessa Viljakkalan kunnansihteerinä jonkin aikaa ja hyvin toimikin.

 

 

Kunnansihteeriaikansa jälkeen hän siirtyi pankkimieheksi Ylöjärven Osuuspankin Viljakkalan konttorinjohtajaksi.

 

Pankkimiehenä hän osallistui ratkaisevasti elämäni vaiheisiin, sillä kun olin valmistunut priimuksena Osaran Maamieskoulusta vuonna 1965, hän ohjasi minut vuosiharjoitteluun Keskon omistamalle Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetilalle.

 

 

Hauholla suorittamani vuosiharjoittelu saatteli minut agrologi-opintoihin Mustialan Maatalousopistossa vuosina 1968 -1970!

 

 

*****************

 

 

 

Aika teki minustakin agrologin ja siitä kiitokset Viljakkalan kanttorille, Viljakkalan kunnansihteerille ja Ylöjärven Osuuspankin konttorinjohtaja Väinö Isotalolle!

 

 

Moninaiset ovat ne elämänvaiheet!
 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Väinö Isotalo Viljakkalan seurakunnan kanttori, Väinö Isotalo Viljakkalan kunnansihteeri, Väinö Isotalo Ylöjärven Osuuspankin Viljakkalan konttorinjohtaja, Osaran Maamieskoulu, Mustialan Maatalousopisto, Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetila. Väinö Isotalo,